Koti Artikkelit Kaikki mukaan itsenäisyyspäivänä – Helsingin Kaisaniemi klo 15!

Kaikki mukaan itsenäisyyspäivänä – Helsingin Kaisaniemi klo 15!

42

Perinteisen itsenäisyyspäivän Kohti vapautta! -marssin kokoontumisaika ja -paikka ovat varmistuneet. Marssi kokoontuu lähtöpisteeseen Helsingin Kaisaniemenrantaan kello 15.00, josta se kulkee Kallion kaupunginosan kautta Töölöön.

Suomalaisten kansallissosialistien järjestämään tapahtumaan sisältyy marssi sekä puheita. Mukaan ovat kutsuttuja kaikki kansallismieliset järjestöt ja yksityishenkilöt, jotka voivat tuoda mukanaan myös omia lippujaan tai banderollejaan.

Kansallismielinen liike on joutunut viime aikoina yhä röyhkeämpien tukahduttamispyrkimysten ja disinformaatiokampanjoiden kohteeksi. Samaan aikaan kun maahamme virtaava vierasperäinen väestö käyttäytyy yhä ylimielisemmin suomalaisia kohtaan, lobbaavat viranomaiset itselleen ennennäkemättömiä vakoilulakeja pyrkiessään tukahduttamaan kasvavaa vastarintaa. Maan korkein poliisijohto puolestaan retostelee medialle oppositioon kohdistuvilla kieltohankkeilla.

Itsenäisyyspäivä on hyvä tilaisuus näyttää maanpetoksellisille poliitikoille ja korruptoituneille viranomaisille, ettemme hyväksy Suomen muuttamista monikulttuuriseksi poliisivaltioksi. Ota ystäväsi mukaan ja tule itsenäisyyspäivänä kello 15.00 Helsingin Kaisaniemenrantaan!

Tapahtuma tulee päättymään hyvissä ajoin, jotta halukkaat pääsevät osallistumaan myös nyt jo viidettä kertaa järjestettävään isänmaalliseen 612-soihtukulkueeseen, joka alkaa Töölön torilta kello 18.30.

Myöhemmin illalla on halukkaille Vantaalla tarjolla myös lisää kansallismielistä ohjelmaa, kun Bar Rock Bear -nimisessä ravintolassa (Nietostie 11, Vantaa) järjestetään konsertti kello 21 alkaen.

 

Kohti vapautta! -tapahtuman järjestäjät

42 KOMMENTIT

    • Pitäiskö sun trolli mennä kuitenkin sinne Ari Lahdenmäen tovereiden järkkäämälle vasemmistonuorten marssille vaikka siihen queer-blokkiin? 😀

      • Ei, en siis tarkoittanut vitisiäni pahalla. Olen itsekin mukana. Siellä nähdään!

    • Artikkelin mukaan se kulkee Töölöön, koska sieltä alkaa 612-tapahtuma, johon monet osallistuvat.

      Hienoa tulla mukaan ja osallistua tähän tapahtumaan yhdessä tovereiden kanssa.

  1. Runkinfinlandin paskahousut taas unelmoi nazien hakkaamisesta itsenäisyyspäivänä, hahah. Vittu mitä vässyköitä! Anarkisti, antifa – rahavallan kassara!

    • Tekeekö laku eli kumisilmä läski Laine taas Kamikaze hyökkäyksen? Varmaan tarvitaan konepistoolein ja täysvarustuksen kera, kommandopipoihin sonnustautuneita poliiseja turvaamaan marssia näiltä pahamaineisilta varisverkoston anarkisteilta. Antifa= surkeampia ja nolompia paskahousuja saa oikeasti hakea. Täysin samaa porukkaa kuin steissillä roikkuvat nistit. Psykoosit tulille ja natseja näkyy kaikkialla! Rahaeliitin kassarat.

      • Eipä niille kiukuttelijoille kannata mitään huomiota antaa. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Steissillä roikkuvat nistit kun mainitsit, niin heidän marttyyrihän nimen omaan oli juurikin sellainen.

        Joka tapauksessa, mukavaa itsenäisyyspäivän odotusta kaikille, Helsingissä nähdään. 🙂

        • Motto “Anarkisti, antifa – Rahavallan kassara!” aiheuttaa ko. roskaväelle voimakasta pehvakipua.

          Pahuuden voimia vastaan tulee taistella, nyt on verbaalisen taistelun aika.

        • Niimpä, mutta yleensä homma menee niin, että jotkut noista narkeista pääsee hyökkään aktivistien kimppuun ja sitten saa nenäänsä. Sitten on valtamedia täynnä valeuutisia: “Äärioikeistolaiset väkivaltaiset uusnazit hyökkäsivät sivullisten kimppuun” “väkivaltaa uusnatsien marssilla” jne ja sitten on taas A-studiossa poliisiylijohtajaa, vähemmistövaltuutettua, ääriliikkeiden tutkijaa voivottelemassa kuinka jälleen kerran väkivaltaiset uusnatsit hyökkäsivät “sivullisten” kimppuun.

          • Viime vuonna kumisilmä Laine haettiin poliisien turvaan jo aamupäivällä kotoaan!

  2. Tänäkin vuonna jää välistä, vaikka olis kyllä ihan mahtava olla mukana 🙁
    No, pölijä ei voi syyttää ku ihteensä. Ehkä ens vuonna pistän tätä reissua varten rahaa säästöön jo.. tammikuussa?
    Mutta mukavaa marssia kaikille menijöille!

    • Kyllä tuonne on tulossa porukkaa ympäri Suomen, joten varmasti kimppakyydin saa järjestettyä jos kyselee paikallisilta tai lähikaupunkien tovereilta. Suosittelen osallistumista haasteista huolimatta.

        • Rohkeasti vain mukaan, sitten tunnet! Vaikka et tuntisi alussa ketään, kun PVL tovereita on lähellä – voit olla varma, että parempaa seuraa et saa mistään, koskaan.

  3. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ff9bf271-1cf7-4dc5-a3b5-56dab6f72fec äärivasemmistolaiset vihaavat eläimiä niin paljon, että Tampereella 2013 “kirkko vieraat” hyökkäsivät jääkiekkomailoilla poliisihevosten kimppuun. “Erään mielenosoituksia järjestävän tahon keskustelufoorumeilla on pohdittu keinoja, joilla voisi taistella poliisihevosia vastaan. Keinoiksi on keksitty muun muassa marmorikuulien levittäminen, valkopippurin heittäminen ja leijonan ulosteella varustautuminen.”

    Tälläisiä raukkoja ovat Nämä antifan vässykät.

  4. Kiinnostusta järjestöön liittymiseen mutta eipä näköjään kiinosta sähköposteja lukea.

    • Voi olla että on ruuhkaa, milloin oot laittanut postia? Ja mihin osoitteeseen?

        • Joo ja nyt on maanantai, eli ei ole kuin muutama päivä mennyt. Kärsivällisyyttä nyt vaan odotteluun. Kyllä sieltä vastausta pitäisi tulla piakkoin.

  5. Täytynee varata muutamakymmen kivenmurikkaa partsille, jos satutte vaikka laahustamaan ohi.

    • Oletko varma, että jaksat narukäsilläsi kantaa kivenmurikat kotiisi asti?

      • Tiukkaa nimittäin saattaa tehdä, kun elämän kovimmat hikipisarat ovat syntyneet keskikaljatölkkien avaamisesta, sätkän väsäämisestä ja kuminauhan kiristämisestä kyynärvarteen.

        Pyydä, vaikka kivimurikkojen kantamiseen sitä “hyvässä” lihassa olevaa Jimi Karttusen ystävää.

      • Varaudu siihen että tullaan kylään jos alkaa ikkunasta jotain lentämään.

        • Tervettulloo vaa. Pistellään kahveet porisemmaa. Kyllä tänne junantuomat soppii.

    • Tarkempi ohje saatte paikan päällä. Saanko mina liitty seuraan tussaman helsinkin katuja?

        • No niin, kommari alkoi kirjoittelemaan toisen nimimerkillä! Mitä muuta sinä kunniaa vailla oleva matonen voi tehdä. Et voi mitään!

          Alhaisempia hunsvotteja kuin punaiset ei ole olemassa. Tämän sinä punikki todistit jälleen kerran kirjoittamalla toisen henkilön vakiintuneen nimimerkin alla. Olet kyllä iljettävä uloste ja oikea kulttuuri marksisti. Todistit jälleen kerran:

          Anarkisti, anfita – Rahavallan kassara.

    • Järjestäjät varmasti antavat kaikki tarvittavat ohjeet virallisia reittejä pitkin, niin kenenkään ei tarvitse kommenttikentällä jakaa ohjeistusta.

      Ehdottomasti mukana ollaan ja tuskin maltan odottaa torstaita.

      • No ota ne varmuuden vuoksi taskuun, jos sitten yhtäkkiä käy niin että niistäkin on hyötyä. Jos niitä ei tarvita, ne pysyvät taskussasi. Ohjeet kyllä annetaan, mutta annetut ohjeet eivät luo tyhjästä ihan fyysisiä esineitä.

Comments are closed.