Koti Uutisia Pohjoismaat Kahta poliisia pahoinpideltiin Ruotsissa

Kahta poliisia pahoinpideltiin Ruotsissa

6

Kaksi poliisia päätyi sunnuntaina rajun pahoinpitelyn kohteeksi monikulttuurisessa lähiössä Örebrossa Ruotsissa. Heidän tehtävänsä oli suorittaa kuolinilmoitus menehtyneen läheisille. Saavuttuaan paikalle he ehtivät hädin tuskin kertoa menehtyneen perheelle heidän läheisensä kuolemasta, kun yksi asunnon asukkaista hyökkäsi poliisin kimppuun. Heidän kimppuunsa hyökännyt henkilö syyllistyi poliisin mukaan törkeään pahoinpitelyyn. Poliisi onnistui pakenemaan paikalta.

Muukalaisrotuisten lähiössä huhut alkoivat kiertää siitä, että poliisit olisivat olleet syyllisiä kuolemaan, josta he olivat ilmoittamassa. Poliisista sanotaan kuitenkin, ettei väite pidä paikkaansa. He kertovat myös, ettei menehtynyt henkilö ollut epäiltynä rikoksesta. Kyseessä oli siis tavallinen poliisin suorittama kuolinilmoitus.

Lähde: Nordfront

6 KOMMENTIT

  1. No, ei muuta kuin lisää matuja Ruotsiin. Sitten voidaankin lyödä vetoa siitä koska viimeinen poliisi ottaa loparit. Vaikka toisaalta, voivathan ne aina purkaa agressionsa omiin kansalaisiin ja valkoiseen väestönosaan.

  2. Yks matu kävi kimppuuni toissapäivänä. Pyysi rahaa ei ollut ja huutaen päälle! Vedin vastapalloon ja niin hän päättikin pyllistää asfaltin kautta mekkaan. Vittu kun ovat röyhkeitä. Saatanan huumepakolaiset.

    • Oikein. Näitä rottia täytyy alkaa kansan kouluttaa, sillä kytät vain nuolevat perseet niiltä ja inttihomot hoitelevat kassit. Ihan perinteistä ruotsalaista mentaliteettiahan tuo nöyristely ja anteeksipyyntely turpiinsaamisen jälkeen alkaa jo olla. Ja kyllähän rikollisia vammautuu ja kuolee poliisien käsissä. Se kun, näet, kuuluu tuohon poliisi vs rosvo -asetelmaan. Mutta tosiruotsalainen cuck-hintti pyytelee anteeksi ja selittelee. Vittu miten huonosti siellä meneekään jo.

  3. ”Poliisi onnistui pakenenaan paikalta”.
    Heh. Mua mietityttää, että jos tilanne menee uhkaavaksi, miksi ei poliisi käytä asetta, ei nyt välttämättä tarkoituksena ampua kohti, mutta varoituksena.

Comments are closed.