Koti Artikkelit Jyväskylän aktivistiryhmän haastattelu

Jyväskylän aktivistiryhmän haastattelu

6

Jyväskylän aktivistiryhmä on ollut aktiivisena jo kolmatta vuotta. Muutamassa vuodessa ryhmä on ehtinyt tehdä paljon ja kohdannut pienet vastoinkäymisetkin tyynesti. Nyt se on toimeliaampi kuin koskaan aikaisemmin. Kansallisen Vastarinnan toimitus päätti ottaa selvää, mitä ryhmälle kuuluu. Tässä ryhmänjohtaja Paavo Laitisen haastattelu.

Kuinka ovat kevät ja kesä menneet Jyväskylän ryhmällä?

Kokonaisuudessaan tämä vuosi on mennyt oikein hyvin. Keväällä aloitimme pienempien lähipaikkakuntien alueilla kampanjoinnin, joka on jatkunut läpi kesän. Tästä olemmekin saaneet paljon positiivista palautetta. Jonkin verran olemme ehtineet käydä myös muiden ryhmien järjestämissä tapahtumissa, jotka ovat tarjonneet mukavasti vaihtelua arkeen.

Teille sattui ikävämpi välikohtaus talvella. Joko se on jätetty taakse?

On ja ei. Itse ryhmän jäsenet ovat siirtyneet eteenpäin, mutta media, viranomaiset, koulut ja työpaikat eivät tunnu niin helposti tällaisesta toipuvan. Tapaus unohtuu tuskin koskaan kokonaan, mutta radikaalissa toiminnassa välikohtauksilta on vaikea säästyä.

Vieläkö tapaus vaikeuttaa ihmisten lähestymistä?

Valtamedian valheita uskovien lähestymistä se voi vielä vaikeuttaa, mutta omilla aivoillaan ajatteleva on varmasti saanut tapauksesta huomattavasti realistisemman kuvan ja ymmärtänyt, mistä siinä oikeasti oli kyse. Myös konflikteja pelkäävät ihmiset saattavat olla aluksi hieman varuillaan ennen meidän puoleemme kääntymistä.

Aktiivisten ihmisten määrä ryhmässä näyttäisi lisääntyneen. Paljonko on ollut kasvua, vaikkapa nyt viimeisen vuoden aikana?

Viimeisen vuoden aikana olemme lähes tuplanneet aktiivisten ihmisten määrän ryhmässämme. Suuri kiitos tästä kuuluu oma-aloitteisille tukijäsenillemme. Vinkkinä myös muiden kaupunkien tukijäsenille: ottakaa rohkeasti yhteyttä kaupunkinne aktivisteihin – tukijäsenyyden ei tarvitse olla ainoastaan taloudellista tai henkistä tukea.

Ulkopuolelta katsoen ryhmän jäsenet vaikuttavat avoimilta, joten ulkopuolisen ei ole varmaankaan vaikea sopeutua joukkoon. Mitä sanoisit keskisuomalaiselle, joka haluaisi mukaan toimintaan, mutta ei jostain syystä uskalla ottaa yhteyttä?

Tervetuloa mukaan! Pyrimme pitämään toimintamme kaikkia osallistujia miellyttävänä, joten mielipiteitä kuunnellaan ja toiminnasta keskustellaan. Tämä toki tarkoittaa jäsenten aktiivista kannanottoa toimintaan, mutta tähän mennessä se on onnistunut mallikkaasti.

Miten paikalliset ihmiset suhtautuvat liikkeeseen? Onko eroa eri väestöryhmien kesken?

Pääosin ihmiset ottavat toimintamme hyvin vastaan. Toki meilläkin on pieni vihainen vastustajaryhmä, joka kuitenkin tuntuu keskittyvän pelkästään tarrojen rapsutteluun ja Internetissä taisteluun. Viime vuonna Jyväskylässä järjestetyssä katutapahtumassa ihmisten palaute oli kuitenkin pääosin positiivista: vaaliväki lähti karkuun ja joku innokas sosiaalidemokraatti pistäytyi julistamassa omaa sotaansa, mutta niin sanottu tavallinen kansa jäi mielellään aktivistien kanssa keskustelemaan heitä koskevista asioista.

Mitkä ovat pahimmat ongelmat Jyväskylän seudulla ja miten ne voisi korjata?

Ehkä näkyvimpiä ongelmia Jyväskylässä on kaupungin varojen kohdistaminen. Jyväskylä, monien muiden Suomen kaupunkien tavoin, on muuttunut liiketoiminnaksi, jossa suurin osa asukkaista tuntuu unohtuvan. Eliitin haluja täytetään erinäisten massiivisten hankkeiden avulla, samalla kun kouluja ja terveydenhoitopalveluita supistetaan. Myös avoin maahanmuuttopolitiikka näkyy tiettyjen kaupunginosien rappioitumisena sekä nuorison pahoinvointina. Rikollisuus ja varsinkin huumausaineet tuntuvat näkyvän katukuvassa vuosi vuodelta selvemmin. Ongelmia olisi hyvä lähteä korjaamaan tulevaisuuden jyväskyläläiset mielessä; nuoriso tarvitsee vaihtoehtoja rappiokulttuurille.

Tuleeko mieleen joitain huolestuttavia uutisia alueelta viime ajoilta?

Eniten huolestuneita mielipiteitä alueen uutisoinnissa ovat varmasti saaneet viimeisen reilun vuoden aikana tapahtuneet maahanmuuttajataustaiset lastenahdistelutapaukset. Ainakin kahdessa eri kaupunginosassa on tavattu tummaihoinen mies, joka on ahdistellut alakouluikäisiä lapsia.

Entä positiivisia?

Ainakin toinen näistä pedofiileistä on saatu kiinni.

Järjestitte monipuolista toimintaa Neste-rallin aikaan. Kertoisitko vähän siitä?

Viime vuonna testasimme, miten tehostettu aktivismi suuren tapahtuman ohessa toimii, ja toimihan se. Tänä vuonna halusimme keksiä jotain näkyvämpää ja ottaa todella hyödyn irti suurista ihmismääristä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä levitimme useamman tunnin ajan Jyväskylään johtavien teiden varsille materiaalia, josta suuri osa näyttää edelleen katukuvaa koristavan. Lauantaina kokoonnuimme Jyväskylään johtavan tien ylittävälle kävelysillalle, jolla aktivistit levittivät suuren banderollin lippujen ympäröimänä.

Poliisitkin tulivat paikalle. Poliisin resurssienkäyttö puhutti paikalla olleita?

Poliisit saapuivat paikalle, kun olimme saaneet olla sillalla lähes kaksi tuntia. He tarkistivat aktivistien henkilöllisyydet ilman oikeaa syytä, ja lopuksi he kielsivät meitä menemästä kaupungilla vasemmistolaisten ja anarkistien järjestämään kadunvaltaustapahtumaan. Tähän he kiinnittivät kuusi poliisia, joista kaksi oli siviilipukuista. Samaan aikaan järjestettiin kaupungissa kuitenkin Suomen suurin moottoriurheilutapahtuma, jossa humaltuneet ihmiset hölmöilevät liikenteessä, tappelevat ravintoloissa ja aiheuttavat muutoin yleistä epäjärjestetystä. Meidän järjestämämme rauhanomainen tempaus oli kuitenkin jostain syystä heille tärkeämpää.

Tuliko välitöntä palautetta yleisöltä? Entä jälkeenpäin?

Ali ajavista autoista tuli runsaasti palautetta niin äänimerkeillä, iloisella huutamisella sekä tervehtimisillä. Jokunen keskisormikin sieltä näkyi, mutta ne jäivät toki vähemmistöön. Jälkeenpäin varsinkin tempauksesta tehty video on saanut paljon positiivista palautetta. Kokonaisuudessaan kannustavan palautteen määrä niin osallistujien, tovereiden kuin muidenkin osalta on ollut sitä luokkaa, että ensi vuonna keksitään varmasti taas jotain uutta.

Miten tempaus vaikutti ryhmän ilmapiiriin?

Tämän kaltaiset onnistumiset ovat erittäin tärkeitä ryhmän ilmapiirin kannalta. Erilainen, hyvin mennyt, mutta pientä jännitystä sisältänyt tapahtuma luo vankkaa pohjaa niin perustoiminnalle kuin uusien innovatiivisten aktiviteettien kehittämisellekin.

Mitä seuraavaksi? Mihin suuntaan haluatte aktivismia viedä?

Aiomme jatkaa keväällä aloittamaamme pienempien paikkakuntien kiertämistä myös syksyllä. Tämän ja perusaktivismin lisäksi tarkoitus on kehittää urheilutoiminnastamme säännöllisempää. Toki myös uudet aktivismimuodot kehittyvät jatkuvasti, joten odotettavissa on varmasti seuraavan vuoden aikana paljon uudenlaistakin toimintaa.

 

Janne Ahokas

6 KOMMENTIT

  1. Mukava kuulla kuinka toiminta kehittyy ja monipuolistuu sisämaassakin.
    Onnea matkaan!

  2. Jyväskylän toiminta on kieltämättä kehittynyt vakaalle pohjalle. Erityisesti pienemmillä paikkakunnilla vierailusta plussaa! Kiitokset mielenkiintoisesta haastattelusta!

  3. Paljon tsemppiä Jyväskylän ryhmälle! Pienten paikkakuntien kiertäminen on ollut todella hyvä idea, ja muutenkin näkyvyyttä on tullut hyvin!

  4. Yliopistokampuksille olisi hyvä saada materiaalia, joka puhuttelesi yliopisto-opiskelijoita, joita kiinnostaa isänmaalliset aatteet. Olihan yliopistoilla suuri osuus Suomen itsenäisyyteen, kun nyt nämä opinahjot näyttävät enemmänkin kommunistien mätäpaiseilta, joista vasemmistolaisuutta tuputetaan.

    http://www.theoccidentalobserver.net/ White Identity, Interests, and Culture

    Täältä luultavasti löytyy sellaisia kavereita, joita kannattaisi esitellä kampuksella Kevin Macdonald, Ton Sunic ym.

  5. Mitähän tämä kovaan ääneen “fasismia” vastustava äijä mahtoi edustaa?

Comments are closed.