Koti Uutisia Pohjoismaat Juutalaisten maailmankongressi kerää nimiä Vastarintaliikkeen kieltämiseksi

Juutalaisten maailmankongressi kerää nimiä Vastarintaliikkeen kieltämiseksi

7
Juutalaisjärjestö valehtelee propagandavideollaan, että amerikkalaisen Aryan Brotherhood -vankilajengin jäsen olisi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalainen perustaja Klas Lund.

Kansainvälisesti merkittävimpiin lukeutuva sionistijärjestö Juutalaisten maailmankongressi (WJC) on ottanut Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tähtäimeensä. WJC:n painoarvosta kertoo paljon se, että järjestön johtajan vävystä povattiin vuosi sitten Amerikan keskuspankin seuraavaa johtajaa.

Kuten Kansallinen Vastarinta on osoittanut artikkelissa “Kuka toi muslimit Eurooppaan?”, WJC lobbaa ankarasti pakkomonikulttuurisuutta valkoisiin länsimaihin, vaikka samalla se tahtoo pitää Israelin rotupuhtaana juutalaisvaltiona.

Koska Pohjoismainen Vastarintaliike on Pohjolan merkittävin vastavoima WJC:n ajamalle kansanmurhapolitiikalle, tahtoo juutalaisjärjestö nyt kieltää Vastarintaliikkeen lailla. WJC on perustanut Ruotsin pääministerille suunnatun vetoomuksen, jossa vaaditaan järjestön nopeaa kieltoa.

WJC muistuttaa vetoomuksessaan, että Suomessa käräjäoikeus on jo kieltänyt Vastarintaliikkeen. Juutalaisten mukaan Ruotsin kieltohankkeessa täytyy kiirehtiä, sillä sionistit eivät tahdo Vastarintaliikkeen ehtivän osallistua syyskuussa pidettäviin vaaleihin.

Rotupuhdasta juutalaisvaltio Israelia kannattava WJC kirjoittaa vetoomuksen esittelytekstissä, että Pohjoismainen Vastarintaliike on kiellettävä, sillä liike pyrkii “hävittämään etniset ja uskonnolliset vähemmistöt Ruotsin monimuotoisesta väestöpohjasta”.

Lähde: Change.org

Lue myös: Juutalaisten maailmankongressi pelkää PVL:ää: “Sionisminvastainen toiminta Ruotsissa hälyttävää”

7 KOMMENTIT

  1. Ai, että nyt jo Ruotsissa on monimuotoinen ja -uskonnolinen väestöpohja. Kappas, sehän kävi äkkiä.

    Mutta asiaan… Amerikkalaiset saavat antaa sellaisia vaatimuksia- ja lausuntoja kuin haluavat omalla mantereellaan. Ne eivät vaikuta meidän päivärytmiimme. Vasta sitten kun lausunnon- tai vaatimusten antajat ovat sisällä maan polisiikassa, vasta sitten niitä tulee kuunnella. Edes silloinkaan ne eivät välttämättä johda mihinkään. Mutta tuleehan kuultaville hyvä omatunto.

    En kyllä ihmettelisi jos Löfberg ei-ruotsalaisena alkaisi puuhaamaan jotain joka on samassa linjassa esitettyjen vaatimusten kanssa. Eihän hänellä ole vierasmaalaisena maahansa tunnesiteitä. Kuten historiassa politikoilla ei yleensäkkään ole.

    No, aika näyttää kenen pillin mukaan ruotsalaispolitikot tanssivat. Onko se ripaskaa vai kubalaijaa. Vaiko tanhuja.

    Ai niin… Vaikka siinä nimilistassa olisi miljoonien nimet niin se käsitellään yhtenä paperina ja vaatimuksena. Eli sen tahon joka on nimetty yhteys-/prosessihenkilöksi. Mutta miljoona paperia olisikin kokonaan toinen juttu…

  2. Kuvassa siis Casper Crowell/Odinson. Huvittaa myös, kuinka WJC:n mukaan Suomi pelastuu, kun PVL kielletään.

  3. Kommenttikenttä Jewtubessa suljettu ja like/dislike palkki kertoo kaiken.

  4. Katsoin jutun alla olevan sionistien videon ja kylläpä nauratti. Hysteerinen ja pelkoa lietsova video, jonka propaganda ampuu itseään jalkaan, kahdesti.

    Kannattaisi juutalaisten jo vihdoinkin tuomita omat rikolliset pelurinsa ja kansanmurhaajansa ja hyväksyä, ettei muut rodut tällä pallolla ole heidän orjiaan. Jossain vaiheessa se orjakin kyllästyy osaansa.

    Kansallissosialisti on Vapaustaistelija.

    Jos näin yksinkertaista asiaa ei juutalainen ymmärrä, se on juutaisyhteisön oma syy, joka ei kykene minkäänlaiseen itsekritiikkiin vaan asettaa itsensä tuomarin asemaan marttyyrin kaapuun kietoutuen. Itsekritiikin täydellinen puute ja kyvyttömyys asettua toisen asemaan onkin hyvin tyypillistä kehittymättömissä Lähi-idän ja Afrikan kulttuureissa ja muilla kuin valkoisella rodulla. Kun hiekkamaan “valittu kansa” päästettiin päättämään valkoisen sivilisaation tulevaisuudesta, siinä laitettiin kahle omaan ja tulevien sukupolvien nilkkaan.

    Mutta tästä on tie ylös ja vapauteen. Voitto on jo varma.

  5. Haha. Ruotsissa varmaan onkin joku vankilajengi Aryan Brotherhood. Nämä “dokumentit” on kieltämättä huvittavia.

  6. Ajatelkaapa jos valkoiset eurooppalaiset tekisivät videoita sekaantuen Israelin politiikkaan, vaikkapa videovaatimus jossa vaaditan Likud-puolueen kieltoa, koska siten “Israel pelastuu”.

  7. Tuo video ei juurikaan kompostista poikkea; epätoivoista juutalaisen pölinää. Tähän voi vain todeta, että juna meni jo, ja ajat muuttuvat. Sionistipankkiirien ja niiden raukkamaisten kätyrien valta-aika on päättymässä…

Comments are closed.