Koti Uutisia Kotimaa Juutalaisrahoitteinen pörssiyhtiö: kiky-tunnit täyteen Pride-marssilla

Juutalaisrahoitteinen pörssiyhtiö: kiky-tunnit täyteen Pride-marssilla

4
Myös Suomessa pieniä lapsia pakotetaan homoparaateihin marssimaan sadomasokistien kanssa.

Juha Sipilän finanssielitistihallituksen runnoman “kilpailukykysopimuksen” (kiky) nimissä tuetaan homolobbausta. Aiheesta uutisoi sanomalehti Imatralainen, jonka mukaan pörssiyhtiö Tieto on päättänyt, että kiky-tunteja voi kuitata osallistumalla erilaisia perversioita esittelevään Pride-kulkueeseen tänä kesänä.

Finanssielitistit ajoivat kikyn läpi heikentääkseen rehellisten työntekijöiden neuvotteluvoimaa eli polkeakseen suomalaisten palkkoja. Sipilän hallitusta ohjailevien pääomapiirien mielestä suomalaisille täytyy maksaa vähemmän palkkaa, jotta sijoittajille ja koronkiskojille jäisi suurempi siivu yritysten voitoista.

Kikyyn sisältyi suorien palkkajäädytysten ohella myös esimerkiksi työaikojen pidennyksiä. Nyt kulttuurimarxistiset yritysjohtajat käyttävät työntekijöihin kohdistettuja kurjistustoimia hyväkseen tukeakseen homolobbausta.

Tieto-yhtiön mukaan helatorstaille merkityt kiky-ylityöt voi kuitata liittymällä Pride-paraatiin, jossa aiempina vuosina sadomasokistiasuihin pukeutuneet homomiehet ovat marssineet pikkulasten rinnalla. Imatralainen-lehden mukaan osa Tiedon rivityöntekijöistä on ihmetellyt johdon päätöstä valjastaa yhtiö politiikan välikappaleeksi.

– Monimuotoisuuden vaaliminen on meille tärkeää, joten katsomme että kiky-tuntien käyttö Pridessa on oikeutettua. Näin luomme parempaa työpaikkaa ja työympäristöä, totesi Tiedon henkilöstöpäällikkö Hanna Vuorikoski medialle.

Sipilän hallitus väitti, että Suomen talous saadaan kuntoon pakottamalla kansalaiset tekemään enemmän töitä matalammalla palkalla. Todellisuudessa hallitus petti suomalaiset kahdella tavalla: matalien palkkojen ohella kansalaiset joutuvat kärsimään katukuvasta, jossa rahakkaat pörssiyhtiöt tukevat pedofiilien ja muiden perverssien julkisia orgioita.

Tiedon suurin omistaja on Cevian Capital Partners, josta uutisoimme viime syksynä. Cevianin nimekkäimpiin sijoittajiin lukeutuu Yhdysvalloissa asuva juutalainen Carl Icahn, joka nousi kuuluisuuteen 1980-luvulla kylmäveristen yrityskaappausten myötä. Cevian toteuttaa Icahnin yrityskaappausfilosofiaa Euroopassa.

Lähde: Imatralainen

4 KOMMENTIT

  1. Saakohan kiky-tunnit kuitatuksi, jos osallistuu Kohti Vapautta marssille?
    Tiedon työntekijöiden kannattaisi kysäistä asiaa yhtiön johdolta, vedoten vaikka paljon huudeltuun tasa-arvoon.

  2. Oksettavaa touhua tämä HIV:n ja AIDS:in ihannointi. Onneksi saavat kirjaimellisesti paskaisen lopun nämä.

  3. Ei taida liitot puuttua tällaiseen menettelyyn ihan vain siksi etteivät laittaneet ensinkään vastaan koko kikyä vaikka se oli niiden tiedossa jo ennen mediaa.
    Mielellään hallaa ollaan tekemässä lillukanvarsilla, joita varten “lakkoillaan” se viikko, pääasia että saadaan liitolle medianäkyvyyttä ja nimellinen merkintä yleishyödyllisyydestä.

  4. Sitten ihmetellään miksei kiinnosta tehdä lapsia tähän maailmaan.

Comments are closed.