Koti Uutisia Rikos Juutalaiskultin jäseniä epäillään lasten kaappaamisesta

Juutalaiskultin jäseniä epäillään lasten kaappaamisesta

5

Neljä äärijuutalaisen kultin jäsentä joutui syytteeseen kahden Hudson Valleyssa asuvan lapsen kaappaamisesta. Syytetyt Nachman Helbrans, Mayer Rosner, Aaron Rosner ja Jacob Rosner vastaavat oikeudessa syytöksiin 12-vuotiaan pojan ja 14-vuotiaan tytön sieppaamisesta.

Lapset kaapattiin joulukuun alussa. Lapset löytyivät virkavallan yhteistyön avulla meksikolaisesta kylästä. Lasten äiti kuului aiemmin samaan kulttiin syytettyjen kanssa mutta jätti sittemmin ryhmän.

Syytetyt kuuluvat kulttiin nimeltä Lev Tahor, joka tarkoittaa ’puhdasta sydäntä’. Kulttiin kuuluvien lapset kokevat perheväkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä.

Lähde: New York Upstate

5 KOMMENTIT

  1. Ei ole ensimmäinen kerta. Tuota taisi olla 1960 luvulla kun mossad etsi vuosia ja löysi mukulan jonka ääriortodoksinen ryhmä kaappasi.

  2. Nämä ihmisryöstöt ja seksiorjat sekä paritukset ovat olleet juutalaisten tunnusmerkistöä jo vuosisatoja. Jos joku muistaa miten Puolasta nuoret juutalaisnaiset menivät naimisiin ”omiensa” kanssa ja matkustivat israeliin ”häämatkalle”, vain löytääkseen itsensä seksiorjina, saa siitä käsityksen juutalaisten empatiasta ja inhimillisyydestä. Jopa omiaan kohtaan ne ovat todella despootteja ja sosiopaatteja.

    Sanotaan että esinahan puuttuminen kohittää agressiivisia ihmisiä. En epäile tätä väitettä lainkaan. Sen verran kliiniset tutkimukset tukevat väitettä.

Comments are closed.