Koti Uutisia Rikos Juutalaisia syytetään “vuosisadan petoksesta” Ranskassa

Juutalaisia syytetään “vuosisadan petoksesta” Ranskassa

1
Gilbert Chikli.

Pahamaineisen juutalaisen talousrikollisen, Gilbert Chiklin johtama jengi huijasi kansainvälisten petosten avulla uhreiltaan ainakin 85 miljoonaa dollaria 2015–2017. Chikli on Ranskan sekä Israelin kaksoiskansalainen ja hän istuu nyt Pariisissa syytetyn penkillä petosten, rikollisen salaliiton sekä identiteettivarkauksien vuoksi.

Oikeudenkäynnistä uutisoineen Financial Timesin mukaan kyse on ranskalaisesta “vuosisadan petoksesta”. Tapauksesta tekee ainutlaatuisen se, että Chikli on jo aiemmin saanut tuomion vastaavasta rikoskokonaisuudesta, kun hänen paljastettiin olleen rahakkaan “toimitusjohtajahuijauksen” takana. Juutalainen ei lannistunut ensimmäisestä tuomiosta vaan alkoi suunnitella välittömästi entistäkin röyhkeämpää rikosta. Hän on lisäksi mahtaillut petoskyvyillään Israelin televisiossa.

Myös toinen pääsyytetyistä, Anthony Lasarevitsch on israelinjuutalainen rikollinen. Juutalaiskaksikko toteutti petokset imitoimalla Ranskan puolustusministeri Jean-Yves Le Driania. Ministeriksi tekeytyneet juutalaiset ottivat yhteyttä uhreihinsa ja väittivät tarvitsevansa salaista rahoitusta esimerkiksi panttivankidraaman ratkaisemiseksi tai muun valtion salaisen hankkeen tueksi.

Juutalaiset yrittivät huijata yhteensä 150 toimitusjohtajaa, valtiomiestä, diplomaattia ja uskonnollista johtajaa 2015–2017. Vaikka valtaosa uhreista tajusi välittömästi, että kyseessä oli huijaus, nettosivat petosmiehet jättipotin muutamien varakkaiden ja hyväuskoisten uhrien ansiosta.

Juutalaiset teettivät Le Drianin kasvoja muistuttavan kuminaamarin, johon pukeutuneena he tekivät toisinaan Skype-puheluita uhreille. Puheluissa “puolustusministeri” pyysi kohteelta salaista lainaa esimerkiksi lunnasrahoja varten. Erään tarinan mukaan Ranskan kansalaisia oli otettu Syyriassa panttivangeiksi, eikä lunnaita voitu “turvallisuussyistä” maksaa valtion virallisesta kassasta.

Suuri osa juutalaisten huijaamista rahoista piilotettiin niin hyvin, etteivät poliisit ole löytäneet niitä vieläkään. Juutalaiset avasivat pankkitilejä muun muassa Dubaihin, Slovakiaan, Kiinaan ja Puolaan peittääkseen rahavirtojen lopulliset kohteet.

Tapauksesta on aiheutunut kansainvälistä diplomaattista vahinkoa Ranskalle ja se on vaarantanut esimerkiksi aitojen panttivankien oikeusturvan. Tutkiessaan tapausta poliisit löysivät juutalaisten puhelimista kuvia naamareista, jotka jäljittelivät Monacon ruhtinas Albertia. Poliisit epäilevät, että juutalaiset olivatkin alkaneet suunnitella jo seuraavaa petosta hiukan ennen kiinnijäämistä.

Lähteet: Financial Times, The Times of Israel

1 KOMMENTTI

  1. Onnistuin saamaan käsiini yhden nauhoituksen noiden petoshuijareiden puhelusta. Tässä transkripti:

    – No, se on Rumppi täällä, moro.
    – Mitä! Etkö usko?
    – Katohan vähän tarkemmin sitä videopuhelimes kuvaa.
    – Mitä lakissa lukee?
    – Aivan: Make Amerika Kreit Akain!
    – No. Jokos uskot?

    – Sitähän miekii meinasin!
    – Mutta asijaan nyt ja vilikkaasti.

    – Se on kuule nyt semmonen juttu, että tarvittas rahhoo,
    – ja paljo,
    – ja heti.
    – Paljonkos sinulla sattuu niinku pankkitilillä olemaan?
    – Ai, että sattukkii.
    – Just sitä summoo meinasin pyyttee!

    – …

    Lähetä rahaa tilille, niin saat kuulla nauhoituksen kokonaisuudessaan.

    – Todellisia skandaaleja!
    – Huimia käänteitä ja dramatiikkaa odotettavissa.
    – Seksiä ja alastomia naisia!
    – Tartu tarjoukseen heti!
    – Tämä tuote viedään käsistä.
    – Toimi ennen kuin loppuu!

Comments are closed.