Koti Uutisia Sionismi Juutalaisglobalistien kerho potkittiin pois Kiinasta

Juutalaisglobalistien kerho potkittiin pois Kiinasta

19

Kansallinen Vastarinta uutisoi toukokuussa, että joukko rikkaita amerikanjuutalaisia lobbaajia on perustamassa uutta globalistista herrakerhoa. Ryhmän tavoite on manipuloida erityisesti itäisen Aasian politiikkaa ja taloutta.

Herrakerho on jatkumoa esimerkiksi Maailman talousfoorumille, Bilderberg-ryhmälle ja Trilateraaliselle komissiolle. Nämä perustettiin toisen maailmansodan päättymisen jälkeen sen varmistamiseksi, että kansainvälinen rahanvalta saadaan keskitettyä pienen eliitin käsiin.

Hankkeen ydinryhmään kuuluvat muun muassa juutalaiset Michael Bloombetg, Janet Yellen, Gary Cohn ja Henry Kissinger. Hankkeen titteli on New Economy Forum ja sen ensimmäinen kokous järjestetään marraskuussa.

Kokouksen oli määrä sijaita Kiinan pääkaupungissa Pekingissä, mutta maan hallitus ilmoitti järjestäjille, etteivät nämä olekaan tervetulleita. Bloomberg, Kissinger ja Cohen joutuivatkin siirtämään tilaisuutensa Aasian finanssikeskuksena tunnettuun Singaporeen.

Globalistikerhon lähipiiri on spekuloinut mediassa, että porttikiellon syynä ovat Kiinan ja Yhdysvaltojen kiristyneet välit. Kiina on kesän aikana nöyryyttänyt Amerikkaa muun muassa lisäämällä kaupankäyntiä Israelin vihaaman Iranin kanssa, vaikka amerikkalaiset ovat vaatineet globaalia taloussaartoa Irania vastaan.

Lähde: Financial Times

19 KOMMENTIT

  1. Ai kauheeta antisemitismiä. Taitaa kohta “truck of peace” iskeä kiinassa kun mossadin agentit kostavat.

    • Antijaafetismia, tarkoittanet. Jaafet — Nooan ruskea poika — on jutkujen=arabien kantaisä. Seem — valkoinen poika — on meidän valkoisten eurooppalaisten. Jutkujen jutut ovat pelkkää valhetta.

      »Te [juutalaiset] olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.»
      Joh. 8:44

      • Tällä kertaa on Wanha Pakanakin samaa mieltä Piplian kanssa, tarkemmin sanottuna Johanneksen.

        Jos taas tuo Nooan eriväripoikajuttu pitäisi kutinsa, niin hei, mehän ollaan kaikki lähisukulaisia ählyille ja juutanoille! Kiva! Halutaan olla neekereitä, pidetään salaa kekkereitä….

        • Kenen kanssa Aatamin ja Eevan lapset lisääntyivät? Kunnon islamistimusut ja viidakon neekerit ovat apinasta polveutuneita.

          • Eiväthän he voineet lisääntyä kuin keskenään, kun kerran olivat maailman ensimmäisten ihmisten jälkeläisiä eikä täällä ollut ketään muita. Ja kuitenkin hakivat puolisot “vieraalta maalta”. Raamattulogiikkaa…

          • Sellaista sanotaan sukurutsaksi ja se kuuluu enempi kulttuurimarxistiseen agendaan.

    • Rauhan rekka varmasti kohta jo ajelee etelä-korealaisten yli:

      South Korea has denied an official visit of Israeli President Reuven Rivlin to the country in a move that could trigger a diplomatic dispute between Tel Aviv and Seoul.

      Israeli website Ynetnews reported the snub on Thursday, saying the visit had been planned to take place either this year or during the upcoming one.

      Ynet, however, said the refusal was “undeniable,” and that it had left Tel Aviv “surprised.”

      https://www.presstv.com/Detail/2018/08/31/572763/Israel-South-Korea-snub-president-Reuven-Rivlin

      Tosin SK:n ja NK:n rajalla on se jenkkien THAAD-asejärjestelmä. Voi olla että kohta Mossad/CIA/jne laukaisee etänä koreoiden väliset “Mainilan laukaukset” ja sitten NK tietysti vastaa samalla mitalla.

  2. Olisivat mielummin ottaneet kiinni ja teloittaneet, kuten kävi joukolle CIA-agentteja.🙂

  3. Aika hauska tilanne. Osoittaa muuten myös sen että Kiinasa rajavalvonta toimii. Toisin kuin Suomessa tai EU:ssa. Sinne eivät kaikki ole tervetulleita. Eivät esim. loiset.

    Hyvä Kiina !!

    • Vaikka kommunismi onkin juutalaisuutta eli marxilaisuutta eli bolševismia, niin kiinalaisilla taitaa kuitenkin olla eri meininki kehissä siellä.

  4. Kommarit heitti juutalaiset pihalle. Mä en ymmärrä miksi Vastarintaliike puolustaa näissä jutuissa Kiinan kommunistihallintoa ja Iranin islamilaistahallintoa?

Comments are closed.