Koti Artikkelit Juutalaiset dominoivat Amerikan vaalirahatilastoja

Juutalaiset dominoivat Amerikan vaalirahatilastoja

8

Presidentinvaaleihin valmistautuvassa Amerikassa tuoreet kampanjarahoitustilastot osoittavat kuinka hämmästyttävän suuri painoarvo juutalaisella rahalla on maan politiikassa. Vaikka juutalaiset muodostavat vain 2 prosentin vähemmistön Amerikassa, hallitsevat juutalaiset rahoittajat suvereenisti demokraattipuoluetta, joka yrittää kiivaasti löytää sopivan haastajan Donald Trumpille.

Financial Timesin julkaiseman tilaston (kuva yllä) mukaan suurimpien vaalikampanjabudjettien omistavien demokraattien kolmen kärki koostuu kokonaan rodullisista juutalaisista: Michael Bloomberg, Tom Steyer ja Bernie Sanders. Tutkimukset myös osoittavat, että kampanjointiin käytetyn rahan suuri määrä enteilee voimakkaasti kannatuksen kasvua.

Äänestäjät eivät ole kiinnostuneita presidenttiehdokkaiden todellisista poliittisista näkemyksistä ja tavoitteista vaan näiden julkkisstatuksesta. Ja raha on avain julkisuuteen.

Suurin huomio niin Yhdysvalloissa kuin maailmalla on kohdistunut juutalaisen finanssielitisti Bloombergin historiallisen rajuun rahankäyttöön. Vaikka juutalaismiljardöörin kampanja on vasta saatu hädin tuskin käyntiin, on hän ehtinyt jyrätä jo lähes puoli miljardia dollaria tuhansia henkilöitä käsittävän kampanjatiiminsä palkkoihin, mainoksiin sekä muihin keinoihin, joilla hän on pyrkinyt maksimoimaan saamansa julkisuuden. Pelkästään tammikuussa Bloomberg poltti 220 miljoonaa dollaria kampanjointiin.

Vielä joulukuussa Bloombergin tilanne vaikutti toivottomalta, sillä kannatusmittaukset näyttivät hänelle noin neljää prosenttia. Muutamia satoja miljoonia dollareita myöhemmin juutalaisen kannatus oli kivunnut kuitenkin jo 19 prosenttiin. Mikään Bloombergin politiikassa, esiintymisessä, lupauksissa tai persoonassa ei ollut muuttunut – hän kykenee manipuloimaan “demokraattista” vaalikarjaa puhtaasti tähtitieteellisen törsäämisen kautta.

Yritystutkija Brian Wieser kommentoi Bloombergin kampanjaa medialle todeten yksioikoisesti, että Bloombergin kampanja “todistaa, että mainostaminen toimii”. Vaalikorruption ansiosta juutalainen Bloomberg on jo toiseksi suosituin demokraattien presidenttiehdokas. Vain juutalainen Bernie Sanders on häntä suositumpi.

michael bloomberg jew money zionist lobby

“Bloomberg-ilmiö” takaa rahaeliitille yksinoikeuden poliittiseen valtaan

The Wall Street Journal on puhunut jopa “Bloomberg-ilmiöstä”, jossa juutalaismiljardöörin huikea mainosbudjetti on alkanut nostaa yleisesti poliittisen kampanjoinnin hintatasoa. Bloombergin tuhlauspolitiikan ansiosta esimerkiksi televisiokanavat voivat vaatia kaikilta vaaliehdokkailta entistä korkeampia korvauksia mainospaikoista.

Tämä on johtanut siihen, että entistä pienempi finanssieliitin kärki kykenee ylipäätään ponnistamaan politiikkaan, koska kenelläkään muulla ei ole yksinkertaisesti varaa tuoda sanomaansa julki. Bloombergin korruptoiva vaikutus jättää pysyvän polttomerkin Yhdysvaltojen politiikkaan.

Aluksi Bloombergin kampanjaa pilkattiin julkisuudessa. Bloombergiä kutsuttiin naiiviksi ja hänen väitettiin “aliarvioivan” demokraattien äänestäjien älykkyyden. Kriitikoiden mukaan amerikkalaiset eivät olisi niin typeriä, että he äänestäisivät Bloombergiä vain siksi, että hän kykenee käytännössä ostamaan vaalit itselleen. Juutalaismiljardöörin rakettimainen suosionkasvu on nyt vaientanut kriitikot.

Ne, joiden poliittinen muisti yltää 2000-luvun taitteeseen, ovat myös huomauttaneet, että Bloombergistä tuli tuolloin New Yorkin pormestari tismalleen samalla strategialla. Hän nousi tuntemattomasta poliittisesta mitättömyydestä vaalivoittajaksi törsäämällä enemmän kuin vastustajansa New Yorkissa. Miksei sama menettely toimisi myös kansallisella tasolla?

Bloomberg on kyennyt vakuuttamaan vaalikarjan (goyimin) palkkaamalla tilastotieteilijöiden ja tutkijoiden armeijan selvittämään, millaisilla teemoilla poliitikko voi saada nopeimmin kannatusta kussakin kaupungissa. Tämän jälkeen juutalaismiljardööri räätälöi äänestäjäsegmentille sopivan kokoelman tyhjiä lupauksia ja hukuttaa kaupungin viehättäviin mutta petollisiin mainoksiin. Keskiverto kansalainen ei ymmärrä joutuneensa laskelmoidun manipulaation uhriksi. Näin vaalit voitetaan “länsimaisissa demokratioissa”.

Michael Bloomberg “MUSTAN AMERIKAN puolesta”.

Tom Steyer – maahanmuuton puolesta, aseoikeuksia vastaan

Bloombergin jälkeen kovin törsääjä on juutalainen Tom Steyer, joka on lukeutunut jo pitkään Amerikan tunnetuimpiin vaalirahoittajiin. Ironista kyllä, amerikkalaisen vaalirahakorruption ikoniksi noussut Steyer on ”luvannut” äänestäjilleen ”hyökätä Amerikan politiikkaa hallitsevaa rahanvaltaa vastaan”, jos hänet valitaan presidentiksi.

Toisin sanoen Amerikan politiikkaa mittavalla omaisuudellaan vuosien ajan manipuloinut Steyer valehtelee äänestäjille muuttuneensa yhtäkkiä vaalirahoituksen vastustajaksi. Populistisilla valheillaan juutalaismiljardööri yrittää kalastella ääniä amerikkalaisilta, jotka ovat pettyneet nykyisen presidentin, Donald Trumpin, korruptioon.

Steyer on ansainnut miljardien omaisuuden vähemmän yllättäen keinottelemalla finanssimarkkinoilla. Juutalainen Steyer tunnetaan ankarana kulttuurimarxistina ja avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikan kannattajana. Hän on lahjoittanut miljoonia dollareita esimerkiksi laittomia maahantunkeutujia avustaville juristijärjestöille.

Lisäksi Steyer on yksi Amerikan kiivaimmista lobbaajista, jotka vaativat, että oikeus aseiden yksityisomistukseen riistetään lainkuuliaisilta valkoisilta kansalaisilta. Steyerin ihannemaailmassa ampuma-aseita olisi vain poliittisella poliisilla sekä rotumuukalaisten huumejengeillä.

Rotumuukalaiset yhtenä rintamana valkoista Amerikkaa vastaan

Rajatonta rotumuukalaisten tulvaa vaatii myös kolmanneksi parhaiten rahoitettu demokraattiehdokas, juutalainen Bernie Sanders. Yksi Sandersin kantavista kampanjateemoista on hänen oma juutalaisuutensa. Sandersin mukaan juutalaisilla sekä muilla ei-valkoisilla vähemmistöillä on oikeus olla ylpeä omasta rotuperimästä, kun taas valkoinen nationalismi on vitsaus, jota vastaan Amerikan kaikkien rotumuukalaisten on hyökättävä yhtenä rintamana.

Yllä olevalla kampanjavideolla (ensimmäinen video) Sandersin kannattajat vaativat Amerikkaan “ensimmäistä juutalaista presidenttiä”. Juutalainen poliittinen aktivisti Jamie Margolin toteaa videolla, että olisi “äärimmäisen tyydyttävää, jos juutalainen [Bernie Sanders] kirjaimellisesti korvaisi heidät [valkoiset amerikkalaiset]”. Margolin viittasi vuoden 2017 valkoisten järjestämään Unite the Right -mielenosoitukseen, jossa julistettiin, ettei Amerikan juutalaiseliitti saa korvaa valkoisia rotumuukalaisilla.

Juutalaiseliitti vaatii 2020 presidentinvaaleissa siis avoimesti valkoisten korvaamista rotumuukalaisilla. Yllä olevista videoista toisessa juutalainen lobbausjärjestö Bend the Arc julistaa: “Nousemme yhdessä: juutalainen kampanja valkoisen nationalismin tuhoamiseksi 2020.” Rotupuhdasta Israelia kannattavat juutalaislobbaajat väittävät vaalikampanjoissaan, ettei Yhdysvalloilla ja Euroopalla ole oikeutta vaalia valkoisten alkuperäiskansojensa etua.

Vuosi vuodelta röyhkeämmät hyökkäykset valkoista väestöä vastaan ovat mahdollisia siksi, että Bloombergin, Steyerin ja muiden riistomiljardöörien rahoittaman korruption vuoksi valkoiset eivät voi enää puolustaa itseään demokraattisin keinoin. Ainut ratkaisu on vallankumous ja finanssieliitin vallan fyysinen riistäminen, mutta siihen mukavuudenhaluiset valkoiset eivät vielä ole valmiita.

Juutalainen vaalirahamanipulaattori ja transu “Jennifer” Pritzker väittää olevansa “bisnesnainen”.

Juutalaisten maailmankongressin ja Rothschildin valinta: Pete Buttgieg

Neljäntenä vaalien rahaelitistien listalla on valkoinen ääriliberaali homo Pete Buttgieg, jota on joissain yhteyksissä kutsuttu vaalien “Epstein-ehdokkaaksi”. Nimitys johtuu siitä, että juutalaisen pedofiilijohtaja Jeffrey Epsteinin läheinen ystävä, juutalainen Glenn Dubin on ryhtynyt rahoittamaan Buttgiegin kampanjaa.

Homoehdokas otti pedofiiliraiskauksesta syytetyn juutalaisen Dubinin dollarit kiitollisena vastaan. Amerikan korruptio on edennyt niin pitkälle, ettei julkipedofiileiltakaan saatu poliittinen tuki ole enää tabu.

Epsteinin tunnetuimpiin uhreihin lukeutuva Virginia Roberts on kertonut kuinka Epstein paritti tämän Dubinille, joka raiskasi tämän samalla, kun Dubinin oma raskaana ollut vaimo nukkui viereisessä huoneessa! Dubinin ystävä Buttgieg olisi totisesti oiva presidentti “seksuaalinormeja rikkovalle modernille Amerikalle”.

Buttgieg on saanut palstatilaa siksi, että hänellä on ennätysmäärä miljardöörirahoittajia takanaan. Rahoittajiin kuuluvat esimerkiksi juutalaiseen Rothschild-pankkiirisukuun syntynyt Geoffrey Hoguet, Juutalaisten maailmankongressin presidentin Ronald Lauderin perhe sekä perintövarojaan törsäävä liberaali juutalainen transu “Jennifer” Pritzker.

Jos Amerikan vaalit olisivat vain äärimmilleen viety satiirinen taideperformanssi, se varmasti naurattaisi. Ikävä kyllä kyseessä on globaali suurvalta, joka hallitsee myös Euroopan tulevaisuutta kansainvälisen rahoitussektorin sekä Naton kautta. Jo tässä vaiheessa vaaleja on selvää, että suurin häviäjä tulee olemaan valkoinen rotu, sillä myös republikaanien ehdokas Donald Trump on osoittanut kautensa aikana välittävänsä ainoastaan Goldman Sachsin edusta. Myös Goldman vaatii avoimesti väestönvaihtopolitiikkaa.

2020 presidentinvaalien korruptiotulvan myötä kukaan ei voi enää kutsua Yhdysvaltoja demokratiaksi. Itse asiassa Amerikan vaalien laillisuutta valvovan FEC-viraston entinen johtaja Ann M. Ravel totesi jo 2017, ettei viranomaisilla ole kykyä eikä edes halua varmistaa, etteivät vaalirahoittajat manipuloi äänestystuloksia rikollisin keinoin. Ravelin mukaan FEC on “pettänyt Amerikan kansan ja asettanut demokratian hengenvaaraan”.

Myös Amerikan kutsuminen oligarkiaksi olisi turhaa kaunistelua. Mikä siis olisi oikea termi kuvaamaan “maailmanpoliisin” poliittista järjestelmää? Kyseessä on sionistinen kleptokratia, jossa koronkiskojat huijaavat kansaa vaaleista toiseen rahalla, jonka he varastivat samalta kansalta koronkiskonnalla, monopolikapitalismilla ja keinotekoisilla pankkikriiseillä. Kieroin rikollinen voittakoon.

Lähteet: Financial Times (1, 2), The Wall Street Journal, Haaretz, The Sun, Forbes, The New York Times

8 KOMMENTIT

  1. Höpö höpö, kyllähän se on Putin joka naruista vetelee 😉

  2. “Suomen jokaisen eduskuntavaaliehdokkaan on ehdolle hyväksynyt ja asettanut juutalainen.”
    —Vesa-Ilkka Laurio

  3. Hollywoodin uusin yritys saada toisrotuiset tappamaan yksissä tuumin valkoisia. Sarja Hunters epäinhimillistää huumorin varjolla valkoiset ihmiset, mikä trendi on jatkunut Hollywood-tuotannossa jo toki pitkään mm. Tarantinon elokuvissa. Tämä tuotos on kuitenkin niin överiksi vedetty, jopa Hollywoodin asteikolla, että kääntyy itseään vastaan.

    https://m.youtube.com/watch?v=lCOzwK1n8nY

    • Onneksi ei ole pakko katsoa moista roskaa. Pulp Fiction ja Jackie Brown olivat hyviä leffoja vielä Tarantinolta. Sitten juutalaisuus otti ohjat — siis juutalaisuus hänessä itsessään sekä koko ympäröivässä Hollywoodissa ja alettiin puskea ulos oikein kunnon propagandapaskaa. Hänen kaverinsa Eli Roth on tunnettu vastenmielisistä “Hostel”-elokuvista, joissa — yllätys, yllätys — demonisoidaan saksalaisia.

  4. Yhdysvaltojen vaaleissa äänestäminen on kuin valitsisi kupan ja tippurin väliltä, tosin niin se on muuallakin nk. vapaassa maailmassa; USAssa oikein korostuneesti vain.

  5. Ja juutalaiset vaikuttavat maahanmuuttoonkin. Tästä syystä maahanmuuttajia pitää ottaa eräällätavalla väkisin, eikä maahanmuuttoa saa vastustaa. Ei siis ole kyse ihmisoikeuksista, vaan vallasta. Juutalaiset itse sanovat lehdessään, että ovat auttaneet miljoonia siirtolaisia pohjoiseen, jopa 4,5 miljoonaa vuoteen 2015 mennessä. Nykyään tahti on vain kiihtynyt.
    http://www.jchelsinki.fi/sites/default/files/Hakehila_2_2015_web%20sivut%201%2C%203%2C%204.pdf
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkoelo/179133-onko-erkon-suku-ollut-suomen-todellinen-hallitsija/

    • Suomalaiset veronmaksaja joutuvat jopa maksamaan näiden siirtolaisten matkat, jos Suomen valtio antaa veronmaksajien rahoja juutalaisten pakolaisjärjestö HIAS:kselle, kuten vahvasti epäilen. Nämä kärsimystarinat merimatkoista jne… ovat vain säälinkerjäystarinoita. Tosiasiassa nämä siirtolaiset matkustavat mukavasti HIAS:ksen antamilla rahoilla, jotka saattavat olla suomalaistenkin veronmaksajien rahoja, jos Suomen valtio antaa rahaa HIAS:kselle.

Comments are closed.