Koti Artikkelit Juutalaisen pedofiilijohtaja Jeffrey Epsteinin “itsemurha” herättää kysymyksiä

Juutalaisen pedofiilijohtaja Jeffrey Epsteinin “itsemurha” herättää kysymyksiä

9

Valtamedia uutisoi eilen juutalaisen pedofiilijohtaja Jeffrey Epsteinin tehneen “itsemurhan” vankilassa. Epstein oli syyllistynyt vähintään kymmenien tyttölasten kauppaamiseen pedofiileille sekä raiskauksiin. “Itsemurha” tuli kuin tilauksesta Epsteinin vaikutusvaltaisille ystäville, kuten Donald Trumpille ja Bill Clintonille, joita vastaan hän olisi saattanut todistaa oikeudenkäynnissä.

Donald Trump ja Jeffrey Epstein.

Amerikan presidenttien ohella globaali juutalaiseliitti Israelin ex-pääministeristä Wall Streetin huippupankkiireihin jatkoi Epsteinin tukemista tämän ensimmäisen pedofiliatuomion jälkeenkin. Sionistit pelkäsivät Epsteinin tulevaa uutta oikeudenkäyntiä, sillä he ennakoivat tapauksen ruokkivan yleisiä käsityksiä juutalaisten kansainvälisestä rikollisesta yhteistyöstä politiikan ja rahamaailman huipulla.

Epsteinin kuolema tulee hankaloittamaan tulevaa oikeudenkäyntiä valtavasti, sillä suuri osa hänen johtamansa pedofiiliverkoston salaisuuksista hautautuu hänen mukanaan lopullisesti. Toisaalta Epsteinin oikeana kätenä prostituutioringissä toiminut Ghislaine Maxwell on toistaiseksi hengissä. Euroopan vaikutusvaltaisimpiin juutalaisiin mediasukuihin syntyneen Maxwellin tehtävä oli rekrytoida uusia tyttölapsia Epsteinin sisäpiirin orjiksi.

Muun muassa Trumpin ja Clintonin tiedetään osallistuneen Epsteinin järjestämiin yksityistilaisuuksiin, joissa nuoria tyttöjä epäillään pakotetun seksiorjuuteen. Pedofiilirikoksiin osallistuneet elitistit toivovat nyt, etteivät tutkijat löydä Epsteinin kuolinpesästä tallenteita lapsiin kohdistuneista raiskauksista ja muusta hyväksikäytöstä.

Politiikan seuraajat arvelivat jo etukäteen, että Epstein tekee “avustetun itsemurhan” vankilassa ennen kuin hän pääsisi todistamaan rikoskumppaneitaan vastaan. Murhan todennäköisyys oli erityisen suuri, koska Epsteinin todistus olisi voinut haavoittaa maailman vaikutusvaltaisimpiin kuuluneita poliitikkoja ja pankkiireita. “Itsemurhatarinaan” liittyvät useat ristiriitaisuudet ovat vain ruokkineet murhateorioita.

Epstein ja Bill Clinton.

Valtamedian nimettömien lähteiden mukaan Epstein olisi tehnyt itsemurhan sellissään hirttäytymällä, mutta toistaiseksi tarinaa ei ole vahvistettu. Vaikka kuolinsyystä ei ole virallista lääketieteellistä vahvistusta, väittävät FBI ja valtamedia jo tässä vaiheessa kirkuvin otsikoin kansalle, että kyseessä oli varmasti “itsemurha”.

Valtamedian mukaan Epstein oli yrittänyt jo aiemmin itsemurhaa, minkä vuoksi vankila oli määrännyt hänet jatkuvaan turvallisuusvalvontaan sellissä, johon “on jatkuva esteetön näköyhteys”. Yleensä jopa tavallisilta vangeilta otetaan kiinnioton yhteydessä pois muun muassa vyö ja kengännauhat, jotteivät nämä voi vahingoittaa itseään. Kuinka Epstein onnistui sitten hirttäytymään erityisvalvonnan aikana? Mistä improvisoitu hirttoköysi tehtiin ja mihin se ripustettiin? Selleissä ei ole koukkuja tai muitakaan rakenteita, joihin köyden voisi kiinnittää nimenomaan itsemurhien ennaltaehkäisyn vuoksi.

Viranomaiset eivät ole myöskään suostuneet kommentoimaan sitä, onko Epsteinin “itsemurhasta” olemassa videotallennetta. Epsteinin taustan, hänen rikostensa laadun sekä aiemman “itsemurhayrityksen” vuoksi hänen olisi täytynyt olla jatkuvassa videovalvonnassa. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei sellissä ollut kameraa. Tai jos kamera oli, se meni “epäkuntoon” juuri “itsemurhan” hetkellä.

Lähde: RT

9 KOMMENTIT

  1. Laki on vain heikkoja varten.
    Kun eletään lain ulkopuolella, huippueliitin seurapiireissä, silloin on vain yksi rangaistus:
    kuolema.
    Elämästä ja kuolemasta päätetään hiiren klikkauksella;
    sodasta ja rauhasta.

    Apokalyptisesta maailmasta, jossa laki on lakannut olemasta, kertoo elokuva Postimies, The Postman.
    https://youtu.be/cy2TdWIUJFA?t=152

    General Bethlehem:

    > Law one:
    > You will obey orders without question.

    > Law two:
    > Punishment shall be swift.

    > Law three:
    > Mercy is for the weak.

    > Law Four:
    > Terror will defeat reason.

    > Law Five:
    > Your allegiance is to the clan.

    > Law Six:
    > Justice can be dictated.

    > Law Seven:
    > Any clansman may challenge for
    > leadership of the clan.

    > Law eight:
    > There is only one penalty.
    > Death.

    https://www.imdb.com/title/tt0119925/characters/nm0001599

    • juutalaista roskaa, african valtiot on todiste maista joissa ei ole lakia. en kutsuisi heitä kovin vahvoiksi

  2. Aivan varmasti itsari.. Epäilen vahvasti. Tottakai vaientaminen suoritettiin ettei kerro muista ja muiden tekemistä rikoksista. Ei tarvinut todistaa ja sanoa mitään kavereitaan kohtaan. Hieno mies ja syytön toteaa nuo kamut hautajaisissa! 😀

  3. Maxwell siis tietää melkeinpä kaiken mitä Epsteinkin näistä eliittiporhoista, onkohan kohta hälläkin “itsemurha”/äkkidementia/katoaminen vai miten aiotaan hiljentää.

  4. Se ruumiskuva ei korvan ja nenän osalta täsmää oikean profiilin kanssa. MV lehdessäkin oli juttua. Hänet todennäköisesti siis kuljetettiin turvaan ja annettiin uusi henkilöllisyys jonka turvin voi jatkaa elämää vaikkapa Tel Avivissa.

    • Helpompaa olisi eliitille vain murhata Epstein tai lavastaa /avustaa itsemurhassa, koska dead man tell no tales.

  5. Jep jep eli siis its all the fake news once again here..
    Salajuoni taas ja ukko bailaa Jerusalemissa huorien kans.

Comments are closed.