Koti Uutisia Juutalaisen maailmankongressin johtajan vävystä Amerikan keskuspankin seuraava johtaja?

Juutalaisen maailmankongressin johtajan vävystä Amerikan keskuspankin seuraava johtaja?

2
Ronald (vasemmalla) ja hänen veljensä Leonard Lauder.

Julkisuudessa on arvioitu, että Juutalaisen maailmankongressin (World Jewish Congress, WJC) johtajan Ronald Lauderin vävy Kevin Warsh tullaan nimittämään Amerikan Fed-keskuspankin seuraavaksi johtajaksi. Aiemmin samaa asemaa on povattu Trumpin hallinnon talouspolitiikkaa kontrolloivalle Goldman Sachs -juutalaiselle Gary Cohnille.

Juutalaiset ovat johtaneet Yhdysvaltojen keskuspankkia katkeamatta jo tasan 30 vuoden ajan. Vuonna 1987 Fedin johtoon nimitettiin juutalainen Alan Greenspan, jota seurasivat hänen heimonsa edustajat Ben Bernanke ja Janet Yellen. Fedin perusti 1900-luvun alussa juutalaispankkiiri Paul Warburg, ja kansallismieliset amerikkalaiset ovat vaatineet pankin lakkauttamista alusta alkaen. Vallanpitäjät eivät ole suostuneet tekemään Fedille kertaakaan täysimittaista tilintarkastusta, mikä on tulkittu merkiksi äärimmäisestä korruptiosta poliittisen ja taloudellisen eliitin riveissä.

Warshia aiemmin seuraavaksi Fed-johtajaksi ennustettiin Gary Cohnia, jota juutalaisten oma media on kutsunut “juutalaiseksi globalisti-Garyksi”. Cohnin väitetään kuitenkin menettäneen Trumpin luottamuksen sen jälkeen kun hän kritisoi Valkoista taloa Charlottesvillen valkoisten mielenosoitusten “liian laimeasta” tuomitsemisesta. Vaikka Cohn ja Trump ovat molemmat tuominneet valkoisen kansallismielisyyden, on Trump pitänyt median mukaan Cohnin liiallista aggressiivisuutta ärsyttävänä.

Sionistien iloksi Cohnille on löytynyt erittäin kosher vaihtoehto. Warsh on nimittäin maailman vaikutusvaltaisimpiin lukeutuvan sionistijärjestön WJC:n johtajan lähisukulainen. Valittiinpa keskuspankin johtoon siis kumpi tahansa, Warburgin perintö ei tule katkeamaan. The Times of Israel onkin kirjoittanut Warshista ja laajemmin Trumpin talousneuvoston juutalaisyhteyksistä:

“[Heitä ovat ainakin] Daniel Yergin, energian ja kansainvälisten suhteiden asiantuntija; Mark Weinberger, jättiläismäisen tilintarkastusyhtiö Ernst and Youngin johtaja, joka sai 2012 juutalaiselta Anti-Defamation Leaguelta palkinnon; sijoitusyhtiö BlackRockin johtaja Larry Fink; Disneyn toimitusjohtaja Robert Iger; sekä Kevin Warsh, Fedin johtoon kuulunut pankkiiri, joka on naimisissa tunnettuun juutalaiseen kosmetiikkasukuun kuuluvan Jane Lauderin kanssa.”

Kansallinen Vastarinta on kirjoittanut laajasti WJC:n toiminnasta artikkelissa “Kuka toi muslimit Eurooppaan?”. Kyseessä on yksi johtavista eurooppalaista nationalismia sekä maahanmuuttokritiikkiä vastaan taistelevista kulttuurimarxistisista lobbausjärjestöistä.

Syyskuussa Warshin appiukko, WJC-johtaja Lauder, tapasi Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin ja vaati Ruotsin hallitusta sekaantumaan Vastarintaliikkeen Göteborgin-mielenosoitukseen. Poliisi päättikin lopulta hyökätä marssia vastaan ja pahoinpidellä mielenosoittajia, koska nämä eivät suostuneet luopumaan Vastarintaliikkeen lipuista ja muista tunnuksista.

Kansallismieliset seuraavat siis mielenkiinnolla, kenet “maahanmuuttovastaisilla” teemoilla presidentinvaalit voittanut Trump nostaa maailman vaikutusvaltaisimman pankin johtoon seuraavaksi. Mikäli Warsh valitaan, on rahanvalta WJC:n myötä entistä tiukemmin avoimia rajoja, “monikulttuurisuutta” ja kansallismielisyyden kieltämistä vaativien lobbaajien käsissä.

 

Lue myös: Globalismin poliittiset naamiot

2 KOMMENTIT

Comments are closed.