Koti Uutisia Sionismi Juutalaiselle tuomio juutalaisia vastaan tehdyistä pommiuhkauksista

Juutalaiselle tuomio juutalaisia vastaan tehdyistä pommiuhkauksista

1

19-vuotias juutalainen Michael Kadar, jolla kansalaisuus niin Israelissa kuin Yhdysvalloissa, on tuomittu Tel Avivissa Israelissa satojen pommiuhkausten teosta. Kadar kohdisti uhkauksensa juutalaisia vastaan mitä ilmeisemmin olettaen, että tämä korostaisi juutalaisten asemaa “uhattuna kansana”. Uhkauksen kohteena olivat muun muassa Yhdysvalloissa olevat juutalaiset seurakunnat.

Tuomiossa oikeus toteaa:

“Syytetyn tavoitteena on ollut aiheuttaa paniikkia ja saada aikaan pelastusoperaatiota uhatuille paikoille. Kohteet on jouduttu evakuoimaan ja soittajan väittämiä pommeja on jouduttu etsimään. Syytetyllä oli myös halu saada aikaiseksi otsikoita mediassa uhkakuvan luomiseksi.”

Tietojen mukaan Kadarille on myös maksettu noin 240 000 dollaria bitcoineina uhkausten teosta. Tietoa siitä, kuka hänelle on maksanut uhkausten tekemisestä, ei ole tullut julkisuuteen.

Lähde: Nordfront

1 KOMMENTTI

Comments are closed.