Koti Uutisia Juutalainen “konservatiivimiljardööri” ylpeilee homolobbyn rahoittamisella

Juutalainen “konservatiivimiljardööri” ylpeilee homolobbyn rahoittamisella

6

Verkossa leviää Bloomberg-haastatteluvideo, jolla Amerikan pahamaineisimpiin “korppikotkakapitalisteihin” kuuluva ja itseään “konservatiiviksi” kutsuva finanssijuutalainen Paul Singer rehentelee rahoittavansa Yhdysvaltojen homolobbya. Singerin konservatiivimaineen vuoksi video on yllättänyt niin oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia.

Vasemmiston kannalta Singerin rahallinen tuki Yhdysvaltojen ehkäpä voimakkaimmalle kulttuurimarxistiliikkeelle on erityisen kiusallista siksi, että hän on urallaan noussut kansainvälisen taloudellisen riiston symboliksi. Miten kehittyviä maita riistävä “kapitalisti” voi tukea homolobbya ja muita “edistyksellisiä” kulttuurimarxistiliikkeitä, vasemmistolaiset kummastelevat.

The Washington Post julkaisi Singeristä vuonna 2016 artikkelin otsikolla “Kuinka eräs hedgerahasto teki kahden miljardin dollarin voitot Argentiinan talousromahduksesta”. Lehdessä muistutettiin, että juutalaista Singeriä on kutsuttu muun muassa “korppikotkaksi” ja “finanssiterroristiksi”, koska hän valikoi uhreikseen talousvaikeuksissa olevia yhtiöitä ja valtioita ja hylkää ne heti revittyään niistä kaiken hyödyn irti väkisin.

Kun Singer sai vainun Argentiinan talousongelmista, sijoitti hän valtavan määrän rahaa valtion velkaan, minkä jälkeen hän haastoi valtion oikeuteen, sillä se ei kyennyt maksamaan kaikkea takaisin talouskriisin vuoksi. Singerin mukaan hänen rahastonsa tarpeet täytyi asettaa nälkiintyvien argentiinalaisten hengen ja terveyden edelle.

Kansallismielisiä Singerin edustama yhdistelmä kovaa riistokapitalismia ja “pehmeää” kulttuurimarxismia ei hämmästytä. Tiedämme, että Singerin kannattama globalismiaate kietoo yhteen vasemmiston ja oikeiston pahimmat puolet tehden niistä voimakkaan aseen kaikkia kansallisvaltioita ja erityisesti valkoista rotua vastaan.

CNBC julkaisi jo kolme vuotta sitten uutisen miljardööreistä, “jotka lobbaavat homoliittojen puolesta”. CNBC:n nimilista kampanjan johtajista on mielenkiintoinen, sillä kaikki siihen kuuluvat ovat juutalaisia:

“Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden perjantaina tekemä päätös homoliittojen puolesta sai lämpimän vastaanoton ehkäpä yllättävältä taholta: konservatiivisilta hedgerahasto-johtajilta.

Third Pointin Dan Loeb, Elliott Managementin Paul Singer, Point 72:n Steven Cohen ja AQR Capital Managementin Cliff Asness kuuluvat joukkoon kuuluisia hedgerahasto-johtajia, jotka ovat viime vuosina työskennelleet homoliittojen puolesta, vaikka he eivät pidä presidentti Barack Obamasta tai demokraattipuolueesta.”

“Loeb, Cohen, Singer ja muut lobbasivat menestyksekkäästi homoliittojen laillistamisen puolesta New Yorkissa 2011. Freedom to Marry -kansalaisjärjestö on saanut rahallista tukea [juutalaisen Henry Kravisin johtaman] KKR:n tiedottaja Ken Mehlmanilta. Loebin, [Seth] Klarmanin, Singerin ja Asnessin tavoin myös Mehlman on republikaani.”

Singerin ohella listan pahamaineisimpiin finanssiterroristeihin lukeutuu juutalainen Steven Cohen, joka on länsimaiden lähihistorian tunnetuin talousrikollinen juutalaisen Bernard Madoffin ohella. Cohen menetti liiketoimintalupansa useaksi vuodeksi Yhdysvaltoja järisyttäneen sisäpiirikauppaskandaalin vuoksi, josta yllä oleva dokumentti kertoo.

Jostain syystä Singerin ja Cohenin kaltaisilla sosiopaateilla riittää valtavasti energiaa länsimaisten perhearvojen vastaiseen kampanjointiin, vaikka “poliittisesti korrektien” kapitalismikriitikoiden mukaan heitä ei motivoi mikään muu kuin raha.
 

Lue myös:

Homokulttuuri ja juutalaislobby
Helsinki Pride ja Setan tarkoitus

6 KOMMENTIT

  1. Turun Sanomien mukaan “terrorismi on ihmisyyttä”, joten eivätköhän vasemmistopellet löydä tarttumapintaa myös (((Singerin))) finanssiterrorismista. Heh.

  2. Monet vaihtoehtomediat keskittyvät liikaa George Sorosiin, vaikka tämä (((miljardöörikulttuurimarxistien))) joukko on paljon suurempi. Hyvä, että Kansallinen Vastarinta valottaa kokonaiskuvaa!

  3. Vasemmisto ulisee, että “markkinoilla ei ole kasvoja” ja vaikka olisikin, siitä ei saa puhua koska antisemitismi.

  4. Pedofiileja, hinttejä, raiskaajia — niitä juutalaisten keskuudessa tuntuu riittävän. En viitsi edes lukea näiden saatanallisten loisten ulostuksia. Pysyy täten mieli parempana eikä stressitasot nouse turhaan. TV kannattaa myöskin sulkea kokonaan.

    Jos Ameriikassa on nähty dinosaurus, niin puolen vuoden päästä Suomessakin on kyllä aivan varmasti nähty pieni T-rex kipittelemässä. Tämä on yksi idioottien maa, ei mitään muuta. Ja idiootteja huolestuttaa “Suomen maine maailmalla”. Mikä helvetin MAINE? Kaikki tehdään päin hevonvitun persettä tässä maassa. Ei ole mitään mainetta. Iskisi jo se iso kivi tuusannuuskaksi tämänkin perkelelauman.

  5. Totta kai juutalainen on kuin seepra “raitoineen”. Ehkä täällä joitain ärsyttävästä uskonnosta on kuitenkin mainittava se melkoinen jokaista juutalaista miellyttävä “Bonus” eli kristittyjen valkoisten lahtaaminen loppupäässä ja heidän henkisen ja uskonnollisen selkärankansa tuhoaminen yhteiskunnan perusyksikön eli perheen tuhoamisella homoudella, lesboudella, gender -aatteella, kulttuurimarxistisella valkoisten yhteiskuntien väestörakenteen mädätyksellä tuottamalla sinne muslimeita ja afrikkalaisia kuppaamaan kansantuloa ja tekemään raakaa rikollisuutta, joita noiden elitistiset sekä korruptoituneet poliittiset johtajat katsovat sormiensa läpi nähden vain ne timantti- ja kultasormukset jotka heille on oman kansansa pettämisestä lahjuksina maksettu.
    Tämä kaikki toiminta on aivan samaa mitä juutalaiset harjoittivat Tsaarin Venäjällä maaorjien sekä talonpoikain keskuudessa eskaloituen todellisiin kansanmurhiin v. 1917 Lokakuun Vallankumouksen jälkeiseen bolsevikki
    terroriin, joka kohdistui varsinkin slaavilaisiin venäläiseen väestöön sekä ortodoksista kirkkoa vastaan. Juutalainen Bolsevikki Lev Trotski (1879-1940) kannatti maailmanlaajuista kommunistista vallankumousta, joka ulottuisi Eurooppaan ja Isoon-Britanniaan saakka, jota hän yritti toteuttaa suoraan liikkeestä hyökkäämällä Puolaan ja sitä kautta tunkeutumaan Eurooppaan, mutta kiitos Josif Stalinin se ei onnistunut, koska Stalin ei halunnut tukea syvästi vihaamaansa Trotskia tekemällä armoniskua puolalaisia vastaan saarrostushyökkäyksellä, joka olisi nujertanut motittaen täysin Puolan armeijan, joka oli jo tuolloin murtumispisteessä. Sen sijaan Josif Stalin lähti “omille teilleen” valloittaen toisen paikkakunnan, jolla ei ollut mitään merkitystä bolsevikkien maailmanvallankumouksen kannalta. Se, ettei Stalin halunnut antaa kilpailijalleen Lev Troskille kunniaa ja voittoa Vladimir Leninin silmissä pelasti Puolan ja Euroopan bolsevikkien punaisesta terrorista ja kansanmurhista.

    • Stalin halusi ennen kaikkea eroon Trotskista ja teki tämän “palveluksen” ikäänkuin vahingossa sivutuotteena. Trotskin murhautettuaan alkoi hän omasta puolestaan suunnitella kommunismin pakkolevittämistä Eurooppaan mutta Aatu ehti ensin ja sotki pasmat. Loppu onkin sitten (surullista) historiaa jonka tulos on se sionistien kuristusote Euroopasta jossa nyt elämme.

Comments are closed.