Koti Uutisia Sionismi Juutalainen IMF-johtaja EU:lle: Jatkakaa velkaantumista!

Juutalainen IMF-johtaja EU:lle: Jatkakaa velkaantumista!

4
David Lipton.

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) juutalainen johtaja David Lipton kannustaa Eurooppaa jatkamaan nopeaa velkaantumista. Lipton osoitti ohjeistuksensa Euroopan keskuspankille, joka on pumpannut euroalueeseen velkaa jopa kymmenien miljardien kuukausitahdilla määrälliseksi elvyttämiseksi kutsutussa ohjelmassa.

Juutalainen IMF-johtaja väitti, että nopea velkaantuminen on paras ratkaisu EU:n taloudelliseen taantumaan. Euroopan talous ei ole kuitenkaan eheytynyt, vaikka keskuspankki on jatkanut velan pumppaamista jo vuosien ajan.

Määrällisessä elvyttämisessä on kyse halvasta veronmaksajien tarjoamasta rahoituksesta keskuspankkien poliittisesta suosiosta nauttiville pankkiireille ja suuryhtiöille. Puoli-ilmaisella rahalla EU-veronmaksajat ovat ruokkineet mantereen vaikutusvaltaisimpia finanssimiehiä sekä monopoleja rakentavia korporaatioita.

Juutalainen Lipton työskenteli ennen IMF-uraa Bill Clintonin ja Barack Obaman aikana Valkoisessa talossa. Hänet nimitettiin IMF:n varajohtajaksi 2011. Lipton nousi pankin korkeimmaksi johtajaksi, kun hänen edeltäjänsä Christine Lagarde valittiin Euroopan keskuspankin uudeksi johtajaksi.

Lagarden valinta synnytti kuohuntaa, sillä 2016 Ranskan tuomioistuin totesi, että hän oli kavaltanut satojamiljoonia euroja veronmaksajien rahaa juutalaiselle petosmiehelle, Bernard Tapielle. Juutalainen Tapie rahoitti juutalaisen Nicholas Sarkozyn voitokasta presidenttikampanjaa Ranskassa.

Lagardesta nimitettiin IMF:n johtaja Sarkozyn presidenttikaudella sen jälkeen, kun IMF:n entinen johtaja, juutalainen Dominique Strauss-Kahn menetti uskottavuutensa ryvetyttyään raiskaus- ja prostituutioskandaalissa. Poliisin mukaan Lagarde kavalsi Tapielle rahaa juuri siksi, että tällä oli hyvät yhteydet presidenttiin.

Lähde: Financial Times

4 KOMMENTIT

  1. Yksinkertaisia pointteja rahataloudesta ja rahan syntymekanismista:

    • MIKÄÄN MÄÄRÄ kulutusta TAI toisaalta säästöjä ja leikkauksia EI pelasta meitä tuholta tässä korolliseen velkaan perustuvassa huijaussysteemissä. Olemme aina lopulta saman ongelman äärellä: meillä ei ole tarpeeksi rahaa. Toki pärjäämme nyt luottokortteinemme ja pikavippeinemme, mutta mitä sitten, kun juutalainen kiristää hinnat niin ettei enää ole varaa ruokaan eikä puhtaaseen veteen?

    • Ennen jokaista palkan-, etuuden- tai eläkkeenmaksua ja ennen jokaista investointia on ensin otettava uutta velkaa. Mikään työ tai tuotanto ei luo järjestelmään sen arvoa vastaavaa määrää rahaa, vaan UUSI KOROLLINEN LAINA ainoastaan luo sen määrän verran sitä. Aina ensin on velka – sitten vasta KAIKKI muu. Jos rahaa ei käytetä (eli uutta lainaa ei oteta), kaikki pysähtyy: palkanmaksut, tuotanto jne.

    • Juutalaiselta lainattu korollinen velkaraha itsessään aiheuttaa ongelman! Se on kitkettävä juurineen pois Euroopasta – se on meidän ainoa pelastuksemme. Muuten emme koskaan hallitse itseämme: maanpuolustus- tai maahanmuuttopolitiikkaamme, hallitustamme, koulutusjärjestelmäämme tai YHTÄÄN MITÄÄN. Ainoa keino elämän jatkumiseksi Euroopassa ja Suomessa on irtaantua tästä riistojärjestelmästä, joka vie meiltä itsemääräämisoikeuden! Rahanluontimonopoli on saatava takaisin ITSENÄISELLE, VALTIOLLISELLE, VOITTOATAVOITTELEMATTOMALLE KESKUSPANKILLE, jolloin määräämme itse täysin kansallisen rahantarpeemme, pidämme inflaation kurissa ja nousemme lähelle täystyöllisyyttä!

    • Se jolla raha on (se joka rahan luo) laatii säännöt, ja se joka laatii säännöt, saa lopulta kaikki rahat. (Kaikki omaisuus ulosmitataan pilkkahintaan/ryöstetään perintöveroilla ym. kestämättömillä maksuilla ja ihmiset päätyvät orjatyövoimaksi juutalaisille. Verorahoillamme maksetaan sionistisille yksityispankeille lainojemme korkomenoja!)

    • Kaikki talouskriisit ja sodat luodaan keinotekoisesti. Markkinoita ohjataan täysin kulloinkin haluttuun suuntaan eli ne eivät ole mikään ihmisen tahdosta riippumaton, itsenäinen entiteetti! Sisäpiiri so. juutalainen, kansainvälinen pankkimafia tietää etukäteen kaikki pörssikurssien muutokset ymv. sillä he omistavat pörssit, luottoluokittajat jne. – ja nekin ovat itsessään YRITYKSIÄ.

    • Uusi, pankista lainattu raha tehdään KIRJANPITOTEMPULLA TYHJÄSTÄ. Sitä ei ole siihen hetkeen asti ollut olemassa. Rahaa ei luoda mistään kulta- tai muustakaan reservistä, eikä pankki missään nimessä lainaa siellä jo olevia eli sinne asiakkaiden tallettamia rahoja, sillä niistä rahoista pankki maksaa talletuskorot asiakkailleen!

    • Toisen on hävittävä (-), jotta toinen voi voittaa (+). Molemmat (kaikki) eivät voi voittaa.

    • Mitä tapahtuu, kun ei ole varaa maksaa enää mitää? Vastaus näkyy Ranskan kaduilla tällä hetkellä, siihen liittyy huomioliivit.

      • Ranskalaiset tykkäävät riehua. Olivat niin kesyjä sodissa että nyt ”ottavat hieman takaisin”. (Hiekka)neekerit siellä polttelevat autoja harva se yö. Nytkin on ollut kivaa jalkapalloturnausta, konserttia ynnä muuta, joiden nojalla voi poltella ynnä rikkoa paikkoja. Ei kai siellä muutamat heijastinliiviläiset enää paina siinä konkurssissa.

        Nyt niiden liiviläisten pitäisi vain hyökätä kunnolla poliisin kimppuun. Tyhjään Gatorade-pulloon (Coca-Cola® Companyn omaisuutta) jotakin sopivaa nestettä, sitten vain spruits ja sikarin natsa perään. Sopii lainvalvojan ylle tai ”mustanmaijan” interiöörin fönsterin kautta annosteltuna. Kyllä niistä miljoonia maksavista tankkiautoistakin se ruutu säpäleiksi saadaan. Hyviä savustuskoppeja ovat, kun ilmanvaihtohormiin laittaa kaasupanoksen.

        Muutoin saavat riehua Harmageddoniin asti ihan rauhassa. Se on pelkkää näennäispuuhastelua, jos ei otteet kovene.

Comments are closed.