Koti Artikkelit Juutalainen ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin: Turun isku ei ollut terrorismia

Juutalainen ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin: Turun isku ei ollut terrorismia

5
Martin Scheinin.

Valtamediassa, etenkin Ylellä, runsaasti positiivista näkyvyyttä vuosien varrella saanut juutalainen “ihmisoikeusprofessori” Martin Scheinin on jälleen avannut sanallisen arkkunsa. Tällä kertaa hän kertoo Hufvudstadsbladet-lehden haastattelussa, ettei Turun terrori-isku oikeastaan edes ollut terrori-isku. Scheininin mukaan siis terroristin oma ilmoitus teon terroristisesta luonteesta sekä oikeuden tuomiot tapahtumasta ovat väärässä.

“Minun mielestäni nykyisen lain perusteella puukkoisku Turussa ei ollut terroriteko, koska oikeus ei kyennyt esittämään, että tekijällä olisi ollut terroristinen motiivi. […] Tosiasiassa tekijä oli peloissaan. Hän oli nuori raukkaparka turvapaikanhakija, joka harkitsi itsemurhaa. Sen sijaan, että hän olisi tehnyt itsemurhan hän sai innostuksen isiksestä ja päätti katkaista ihmisten kurkkuja ja huutaa allahu akbaria voittaakseen pelkonsa”, Scheinin kertoo haastattelussa.

Scheininin lausunto on erityisen outo etenkin kun ottaa huomioon, että hän on aikaisemmin vaatinut “ISIS-lasten” noutoa takaisin Suomeen valtion kustantamana. Tämä siitäkin huolimatta, että Sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen on todennut aiemmin mediassa, että nais- ja lapsiturvapaikanhakijat muodostavat Suomelle kuitenkin miehiäkin suuremman terrorismiuhan. Juutalaisen mukaan SuPolla on kuitenkin päättymättömät resurssit, jotta potentiaalisia terroristin alkuja keretään valvomaan taukoamatta.

Haastattelun päätteeksi “ihmisoukeusprofessori” kertoo saaneensa inspiraatiota terrorismin tulkintaansa isäntämaastaan Israelista.

Lähde: HBL

5 KOMMENTIT

  1. Kyllä taisi vähän “takbir” haiskahtaa tässä teossa. Pikkaisen “allāhu akbar” siellä haiskahti kivasti.

  2. Isäntämaastaan!
    Miksei tuo muuta sinne isäntämaahansa?
    Kummaa jengiä nää judet, ei ihme että ne on karkotettu maasta jos toisestakin monta sataa kertaa eri puolilla maailmaa.

    • Sitten kun se kapakoissa ja “yökerhoissa” istuva peruspunaniskajunttikin tatskoineen, geelitukkineen ja TV-kanavapaketteineen tajuaa juutalaisen kusetuksen, niin alkaa niiden poispotkiminen täälläkin.

      Sitä odotellessa.

  3. Raukkaparka joka naureskeli oikeudessa uhrien omaisille ja oli oikein tyytyväinen tekoonsa, mitähän mahtaisi juutalainen sanoa jos Turun puukottaja olisikin ollut Tel Avivin puukottaja? Johan kääntyisi ääni kellossa.

Comments are closed.