Koti Uutisia Jussi Halla-aho tukee ääri-islamisteja äänestyskäyttäytymisellään

Jussi Halla-aho tukee ääri-islamisteja äänestyskäyttäytymisellään

5

Halla-aho JussiMagneettimedia uutisoi tiistaina, että perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on helmikuussa europarlamentissa järjestetyssä äänestyksessä äänestänyt, että Saudi-Arabian aseistamisen on jatkuttava. Maa tunnetaan ääri-islamistijärjestöjen, kuten Isisin ja al-Qaidan, tärkeimpinä tukijoina.

Halla-ahon tuki Saudi-Arabialle kummastuttaa erityisesti siksi, että hän on profiloitunut ääri-islamin vastustajana. Perussuomalaiset eivät olekaan muistaneet mainita äänestyksestä omissa medioissaan.

Halla-aho vaatii siis sotilaallista tukea valtiolle, jonka tärkeimpiä vientituotteita on ääri-islamismin vaarallisimmat suuntaukset, wahhabismi ja salafismi. Lisäksi maa rahoittaa moskeijahankkeita eri puolilla maailmaa – myös Suomessa. Miksi Halla-aho haluaa siis tukea valtiota, joka tuo islamia Eurooppaan?

Viime kesänä Halla-aho todisti omaa ”isänmaallisuuttaan” antamalla tukensa TTIP-vapaakauppasopimukselle.

Magneettimedia kirjoitti keskiviikkona Halla-ahon ja perussuomalaisten maanpetturillista linjaa käsittelevän artikkelin. Artikkelin voi lukea osoitteessa http://magneettimedia.com/miksi-perussuomalaiset-tukevat-aari-islamisteja/

5 KOMMENTIT

  1. Näihin kysymyksiin vois Halla-aho tulla vastaamaan.
    En imettele vaikka Saudi-Arabia olis ostanu koko hallituksen.
    Kuka tai ketkä hyötyvät Euroopan mamutuksesta aiheutuvasta sekasorrosta?
    Mikseivät muut arabimaat ota pakolaisia, vaikka rahaa on?

  2. Myös Olli Immonen tukee Suomen myymistä monikansallisille yrityksille. Kansallismetsiemme yhtiöittämisen puolesta antoi äänensä. Persu on persu, vaikka voissa paistais.

  3. Niinpä, jenkit tukee saudiarabiaa ja hölmölä jenkkejä. Eli valtiomme/me rahoitamme isisiä ja al-qaidaa. Missä vastuumme loppuu? Miksi laskemme maahan terroristejä?

  4. Halla-Aho on aina ollut, on nyt, ja tulee aina olemaan yksi Suomen kansan suurimmista vihollisista. Hänen kirjoituksensa eivät ole tehneet mitään muuta kuin hajauttaneet isänmaallisten rintamaa ja lisänneet sionistien nuorassa olevien persujen suosiota. Lisäksi hänen käyttämä retoriikkansa ja saamansa tuomionsa ovat olleet ratkaisevassa asemassa siinä, että kaikki kritiikko monikulttuuria ja islamofasismia kohtaan pystytään leimaamaan heti rasismiksi ja vihapuheeksi. Lisäksi Halla on Allah takaperin kirjoitettuna.

Comments are closed.