Koti Uutisia Kotimaa Jussi Halla-aho painotti jälleen, ettei PS vaadi EU-eroa

Jussi Halla-aho painotti jälleen, ettei PS vaadi EU-eroa

9

Perussuomalaisten sionistinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on jälleen painottanut, ettei puolue vaadi Suomen eroa Euroopan unionista. Mitä enemmän PS on saanut muodollista poliittista valtaa, sitä selkeämmin puolue on kääntänyt takkinsa konkreettiselle kansallismieliselle politiikalle.

Halla-aho on jo aiemmin väittänyt, ettei Suomen ero Euroopan unionista ole “realistista”. Todellisuudessa ero riippuu ainoastaan poliittisesta päätöksestä. Erosta tulee “epärealistista” ainoastaan tilanteessa, jossa Suomessa ei ole enää lainkaan kansallismielisiä ryhmiä, jotka kampanjoisivat aktiivisesti eron puolesta.

Puoluejohtaja otti EU-kysymykseen kantaa sen jälkeen, kun finanssieliittiä edustava presidentti Sauli Niinistö painosti häntä asiassa. Niinistö oli torunut Perussuomalaisia siitä, että puolueessa “ainakin aikaisemmin on puhuttu EU-erostakin”.

Halla-aho kuitenkin vakuutti, että Niinistön käsitykset puolueen EU-kannasta ovat “virheellisiä”. Halla-aho totesi puolueensa ilmoittaneen jo “moneen kertaan”, ettei EU-ero ole realistista, minkä vuoksi olisi “hedelmätöntä” tehdä EU-erosta ylipäätään “poliittista tavoitetta”.

Halla-ahoa painostanut Niinistö itse sai tänä keväänä kiusallista julkisuutta, kun selvisi, että poliisi on tutkinut hänen yhteyksiään virolaiseen huoraan. Niinistö oli ollut henkilökohtaisesti yhteydessä huoraan, jota Kokoomuksen rikollinen puoluesihteeri Harri Jaskari kauppasi poliisin epäilyjen mukaan puolueen omistamassa kiinteistössä.

Lähde: Verkkouutiset

9 KOMMENTIT

  1. Perussuomalaiset= Sionistinen valeoppositiopuolue, joka huijaa vaan tyhmien kansalaisten äänet. PS on samanlainen kansanpetturipuolue kuin kaikki muutkin valtapuolueet.
    Jussi Halla-Aho= Kansanpetturi

  2. Halal-Aho ja jutku touhut saa jatkua luvan kanssa kun kansa uskoo galluppeihin tästä puolueesta joka ei ole tehnyt eikä estänyt mitään. Helppo päivää paistatella kun sionisti KD ja glabalistisekarotu Kokoomus seurana. Persut alas!

  3. Pelaamalla vihollisen säännöillä voi vain hävitä. Soini onnistui puolittamaan Persujen Gallup-kannatuksen. Persut pelasti Soinin lähtö puolueesta. Jos Halla-ahon puheet ymmärretään EU-myönteisiksi, niin Persut menettävät osan äänestäjistään.

    Kokonaisratkaisu tilanteeseen on EU:n purkaminen. Sen tilalle voidaan luoda itsenäisten Euroopan maiden yhteistyöjärjestö. Ei mitään sanelua jäsenmaille, ei jäsenmaiden yhtenäistämistä. Sallimalla erilaiset valtiot mahdollistetaan kehitys. Uuden järjestön tulee tehdä täysi irtiotto EU:hun. Viimemainitun vanhoja toimitiloja ei tule käyttää, entisiä työntekijöitä ei tule palkata.

  4. Kuinka monta kertaa tätä idioottikansaa voi jütküttaa?

    Mutta lisätään tähän hengenvetoon, ettei vaihtoehtojakaan hirveästi ole. Itse äänestin kyllä näissä viimeisissä eduskuntavaaleissa. EU-vaaleissakin tuli käytyä. Äänestin samaa kaveria.

  5. Halla-ahon on oltava äärimmäisen varovainen mitä julkisuudessa sanoo pysyäkseen eduskunnassa. Halla-aho voi sisimmässään olla rasisti sekä somaleiden ja rättipää-ählämeiden vihaaja. Sellaiseen päätelmään voi lukija tulla lukiessaan Halla-ahon kirjoituksia. Ja se on ihan ok jos on rasisti. Minä vihaan somaleita, neekereitä ja ulkomaalaisia. Olen asunut kerrotun mukaisen paskasakin naapurissa monta vuotta. Tiedän mistä puhun. Olen saanut syitä vihata paskasakkia.

    Neekereistä tai ählämeistä ei tarvitse pitää eikä suvaita. Perussuomalaisten nuorten twiitti aiheutti nuorisopuolueelle ison rahallisen tappion eikä Halla-aho voi riskeerata ison puolueen toimintaa sanomalla todellisia mielipiteitään, olettaen että ajatukset ovat eri mitä nykyään saa vapaasti puhua. Neekeriä ei saisi sanoa neekeriksi eikä kerjäläispaskaa paskaksi. Ei, pitäisi vaan suvaita ettei homoseksuaalit vasurisuvakit suutu!

    Tuen edelleen Halla-ahoa ja Suomen Vastarintaliikettä. Vastarintaliikkeen toimintaa ei oikeuden päätökset hetkauta. Minun toimintaani viranomaiset eivät tule vaikuttamaan mitenkään. Vantaalla missä neekereitä lellitään virastoissa, Myyrmäen Kelassa 95 prosenttia asiakkaista on muita kuin kantasuomalaisia. Vain ulkomaalaisia ja manneja. Vastarintaliikkeen infolappuja jaan siis jatkossakin postilaatikoihin valistaakseni katujen vaaroista.

    Tikkurilassa ja Länsimäessä vastaavanlaista neekeröitymistä on ikävä kyllä myös tapahtunut. Ulkomaalaiset, neekerit, kerjäläiset ja rikolliset ovat uhka yhteiskunnalle. Jos olen suvakkien määritelmien mukaan rasisti sen takia että vastustan rikollisia, en siltikään muuta toimintatapojani. Ulkomaalaiset ja kaikki toisen, kolmannen ja neljännen polven mutakuonot saavat lähtöpassit maasta.

    Homoja ja pridekulkueita saa myös vastustaa. Burger King on lähtenyt mukaan samalle “paska maistuu hyvältä” -linjalle tukemalla pridekulkueita. Homous ja pedofilia kulkevat käsi kädessä ja antamalla tuen homoille, Burger King tukee pedofiilejä. Lasten raiskaaminen ei moraalikäsitykseni mukaan ole oikein. Miljoona kärpästä ei voine olla väärässä paskan maun suhteen vai voiko?

    • Kuulostat aika yksinkertaiselta hölmöltä. Miten voit rinnastaa kansanpetturipuolue perussionistit, Jussi Halal-ahon ja PVL:n? 😂Perussionistit ja PVL on kuin yö ja päivä.

    • Erittäin hyvin kommentoitu. Perussuomalaiset ovat kuitenkin ainoa toimiva puolue, jolla on jonkinlaista realismia ja faktojen tunnustamista lausunnoissaan.

  6. Suomi kytkee EU-tuet arvoihin

    Suomi yrittää saada EU-puheenjohtajakaudellaan kytkettyä yhteen unionin periaatteiden noudattamisen ja rahanjaon. Ainakin Unkaria ja Puolaa on arvosteltu eurooppalaisten arvojen
    sivuuttamisesta, kun ne ovat puuttuneet riippumattomien tuomioistuimien, median ja opposition toimintaan.

    Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen mukaan EU:n monivuotiseen rahoitukseen on suunnitteilla mekanismi, jolla perusarvoja rikkovalta valtiolta voidaan pidättää tukia.

    Juutalainen Halla-aho ei laittane hanttiin sionistiporukkansa kera.

    Arvon Lentävä Finni/Ano Nyymi/jne. — (((PS))) oli hallituksessa vai onko jo unohtunut? Suomeen tuli ennätysmäärä uusia elätettäviä tuona aikana.

  7. Halla-aho kirjoitti joskus (olisiko ollut 2006) että toivottavasti irakilaiset, somalialaiset ja afgaaniraiskarit edes raiskaavat raiskatessaan vihervasemmistolaisia maailmanparantajia, sillä raiskauksia tulee kuitenkin tapahtumaan näiden toimesta tässä maassa ja niiden olisi parasta silloin osua edes raiskaajille rajojen avaamista kannateiden omaan nilkkaan. Halla-aho näki tuon ainoana mahdollisuutena enää sille, että näiden “suvaitsevaisten” silmät aukeaisivat, kun pääsisivät maistamaan omaa myrkkyään. (Helsingissä 2017 66 % raiskareista rotumuukalaisia ja 14 % pääkaupungin raiskareista nimeltään Mohammed/Mehmed/Muhamad.)

    HS:ssä (takan sytyke, en ole maksanut penniäkään siitä!) joku vasemmistomätäpää itki sitä, että onko Halla-aho yhä naisvihamielinen. En oikein ymmärrä että missä kohdassa Halla-aho toi esille naisvihaa tuossa kirjoituksessaan… Jos raiskareita pitää oikein importoida pahimmista raiskausmaista, niin kyllä niitä tulee sattumaan jatkossakin yllinkyllin!

    P.S.: En ole Halla-ahofani tai PS:n äänestäjä (enää koskaan!!). Jütküt on jytkytetty minun osaltani. Mutta kyllä tuo vassareiden “järki” ja “logiikka” on jotakin niin helvetin säälittävää, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai kusta housuunsa.

Comments are closed.