Koti Uutisia Talous Juncker vannoo “väkivaltaista reaktiota” Italian itsenäiselle talouspolitiikalle

Juncker vannoo “väkivaltaista reaktiota” Italian itsenäiselle talouspolitiikalle

2
Puolalaisen pilapiirtäjän mukaan Junckerin toilailu kuvaa koko Euroopan unionin tilaa.

Italian hallitus on käynyt kuukausien ajan kamppailua siitä, tarvitseeko maan alistua talouspolitiikassaan EU:n ja Euroopan keskuspankin määräyksiin. EU tahtoo Italian tekevän pankkiireja rikastuttavaa talouspolitiikkaa, kun taas Italian kansallismielinen hallitus tahtoo parantaa tavallisen kansan hyvinvointia.

Euroopan komission johtaja Jean-Claude Juncker hämmästytti kansainvälistä yhteisöä käyttämällä rajua retoriikkaa italialaisia vastaan. Eurokraatti uhkasi “väkivaltaisella reaktiolla”, mikäli Italia ei suostu kuuntelemaan pankkiirien käskyjä.

Juncker on tänä vuonna joutunut otsikoihin kiusallisista syistä. Ensin hän joi itsensä Nato-kokouksessa niin pahaan humalaan, että hänet jouduttiin kuljettamaan pyörätuolilla pois.

Pian tämän jälkeen paljastui, että EU oli lahjoittanut hänen johdollaan kymmeniämiljoonia euroja verorahaa törkeisiin verorikoksiin syyllistyneille suuryhtiöille. Juncker on toiminut aiemmin veroparatiisi Luxemburgin pääministerinä.

Lähde: Politico

2 KOMMENTIT

Comments are closed.