Koti Uutisia Sionismi Juncker lupasi euron haastavan dollarin ylivallan – epäillään populismista

Juncker lupasi euron haastavan dollarin ylivallan – epäillään populismista

5

Taloudellisen itsenäisyyden kannattajat eri puolilla maailmaa ovat kymmenien vuosien ajan vaatineet, että dollarivaluutan globaali ylivalta tulisi murtaa. Vaatimus sai tällä viikolla yllättävää tukea Euroopan komission johdolta.

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat alisti muun maailman niin sanotun dollari-imperialismin avulla. Valtiot pakotettiin sodan uhalla käymään kansainvälistä kauppaa dollareilla, jotta amerikkalaiselle valuutalle luotiin vankka keinotekoinen kysyntä.

Näin Yhdysvallat varmisti sen, että maa kykenee kuluttamaan tähtitieteellisiä summia esimerkiksi ulkomailla sijaitseviin sotilastukikohtiinsa ilman, että dollarin kurssi yllättäen romahtaisi. Keinotekoisen kysynnän avulla dollarin kurssi on pidetty suhteellisen vakaana, mikä on sementoinut Amerikan roolin ylivertaisena maailmanpoliisina.

Kun esimerkiksi Irak ja Libya ovat nousseet vastustamaan dollarihegemoniaa, ovat Yhdysvallat, Eurooppa ja Nato murskanneet maat säälimättömästi. EU on historiansa ajan toiminut sionistijohtoisen Amerikan uskollisena vasallina, minkä vuoksi Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin tuore puhe hämmästytti monia.

Juncker vannoi, että eurosta tehdään voimakas kansainvälinen varantovaluutta, joka tulee kilpailemaan dollaria vastaan. Näin Euroopasta voitaisiin tehdä taloudellisesti itsenäisempi suhteessa Yhdysvaltoihin. Tällä hetkellä eurooppalaiset yhtiöt käyvät usein keskenään kauppaa dollareissa. Myös 80 prosenttia mantereen energiatuonnista maksetaan dollareissa, vaikka energiasta vain noin kaksi prosenttia on Yhdysvalloista peräisin.

Valuuttakiistat ovat nousseet pinnalle erityisesti sen jälkeen kun sionisti Donald Trump julisti Israel-lobbyn käskystä taloussaarron Irania vastaan. Trump uhkasi, että Iranin kanssa kauppaa käyvät eurooppalaisyhtiöt suljetaan kansainvälisen dollarijärjestelmän ulkopuolelle, mikä merkitsee käytännössä konkurssia.

Trumpin taloussodat ovat aiheuttaneet aitoa poliittista painetta Euroopan unionia kohtaan, sillä ne uhkaavat eurooppalaisen liike-elämän tulevaisuutta. Onkin mahdollista, että Junckerin lupaukset dollarin syrjäyttämisestä olivat vain poliittista propagandaa, jolla pyrittiin rauhoittelemaan eurooppalaisia teollisuusjohtajia. Kuvaavaa onkin, ettei Juncker kertonut, kuinka euron asemaa kansainvälisenä varantovaluuttana tultaisiin käytännössä vahvistamaan.

Myöskään Euroopan keskuspankki ei ole lämmennyt ajatukselle. Sen sijaan EKP on ilmoittanut olevansa “neutraali” suhteessa euron asemaan maailmanlaajuisena valuuttana. Pankkiirit eivät toisin sanoen ole asettuneet julkisesti Junckerin lupausten taakse.

Vahvemman yhteisvaluutan propagoiminen voi liittyä myös EU:n sisäiseen kriisiin. Unionin yhtenäisyys on murentunut samalla kun kansallismieliset ja euroskeptiset puolueet ovat lisänneet kannatustaan. On mahdollista, että Junckerin todellinen tavoite onkin entistä keskitetymmän liittovaltion rakentaminen, vaikka hanke naamioidaankin sinänsä kannatettavaksi pyrkimykseksi haastaa dollarin ylivalta.

Lähteet: Kauppalehti, Financial Times

5 KOMMENTIT

  1. Paljon melua tyhjästä…

    Dollari=Juutalaisvaluutta
    Euro=Juutalaisvaluutta

    Mutta missä on JJ, ei kun Goymivaluutta?

    • Euron juutalaiset rikolliset, murhaajat ja valehtelijat loivat, jotta Euroopa (tod. Jewrooppa) voisi yhtenä markkina-alueena kilpailla USA:ta (tod. Jewnited States of Zion) vastaan. Nyt kun kurssit näiden kahden valuutan välillä ovat vaihdelleet ~1:0,9–1:1,6 niin kenen luulette tehneen keinottelulla ja muulla PERVERSSILLÄ markkina- ja rahatalouden silmänlumeella miljardeja ja taas miljardeja meidän kustannuksella; käyttäen meitä maksumiehinä! EU (tod. Jewropean Jewnion) ja sen keskuspankki EKP – joka on JUUTALAINEN YKSITYISPANKKI! – eivät ole mitään muuta kuin sionistien ultimaalinen alistus-, orjuutus- ja tuhontakoneisto meitä vastaan, jolla meistä tehdään homogeenistä, helposti hallittavaa, harmaata massaa. En edes jaksa mennä tässä sen tarkemmin kulttuurimarxistiseen keinovalikoimaan, joka agendan takana juuri nytkin tikittää rajusti.

      Eiköhän One World® ole jo molempien takana. Jewncker puhemiehenä ainakin viittaisi siihen.

  2. Tämäkin oli vain yksi Drunckerin “juomalauluista”, jotka riimitellään kulloisenkin “pullonhengen” antamalla inspiraatiolla.

Comments are closed.