Koti Kansallissosialismi.com Joseph Goebbels 1943: Totaalinen sota

Joseph Goebbels 1943: Totaalinen sota

0

Joseph Goebbelsin puhe Berliinin Urheilupalatsissa 18. helmikuuta 1943

Vain kolme viikkoa sitten seisoin tällä puhujankorokkeella lukiessani johtajan julistusta valtaannousumme kymmenvuotispäivänä ja sen jälkeen puhuessani teille ja Saksan kansalle. Kriisi, joka meitä tänään itärintamalla koskettaa, oli huipussaan. Volgan rannalla tapahtuneiden koettelemusten keskellä kokoonnuimme tänne tammikuun 30. päivänä osoittamaan yhtenäisyyttämme, lujuuttamme ja vahvaa tahtoamme selviytyä niistä vaikeuksista, joita olemme kokeneet sodan neljäntenä vuotena.

Minulle ja varmasti myös kaikille teille oli syvästi liikuttava kokemus olla radioyhteydessä Stalingradin viimeisiin sankarillisiin taistelijoihin kokoontuessamme tänne Urheilupalatsiin. He ilmoittivat meille, että he olivat kuulleet johtajan julistuksen, ja ehkä viimeisen kerran elämässään he yhtyivät kansallislauluumme yhdessä meidän kanssamme. Minkä esimerkin Saksan sotilaat ovatkaan antaneet tänä hetkenä! Ja minkä velvoituksen he antavatkaan meille kaikille, varsinkin Saksan kotirintamalle.

Stalingrad oli kohtalon suuri hälytysmerkki Saksan kansalle. Kansakunta, jolla on voimaa kokea ja kestää sellainen onnettomuus – voimaa jopa löytää sen johdosta uutta voimaa – on voittamaton. Puhuessani teille ja Saksan kansalle muistan Stalingradin kaatuneet, jotka asettivat minulle ja meille kaikille tämän syvän velvollisuudentunnon.

En tiedä montako miljoonaa ihmistä kuulee meitä radiossa tänään, kotona tai rintamalla. Haluan kuitenkin puhua teille kaikille, sydämeni pohjasta, syvälle teidän sydämiinne. Uskon, että koko Saksan kansa on erityisen kiinnostunut kuulemaan, mitä minulla tänään on sanottavana.

Haluan täten antaa kaunistelemattoman tilannekatsauksen kaikessa avoimuudessaan uhkaavasta tilanteesta. Kansallissosialismin hengessä kasvatettu, kouliintunut ja kurinalainen Saksan kansa kestää kuulla koko totuuden. Se tietää, miten vaikea valtakunnan sotilaallinen tilanne on ja että siksi myös sen johto voi tilanteen vaatimuksesta koventaa sotaponnisteluja. Me saksalaiset olemme aseistautuneet heikkoutta vastaan, ja iskut ja epäonnistumiset antavat meille vain lisää voimaa, lujaa päättäväisyyttä ja henkistä ja sotilaallista iskukykyä, joka on valmis voittamaan kaikki heikkoudet ja vaikeudet.

Nyt ei ole oikea hetki kysyä, miten tähän on jouduttu. Sen tulevat myöhemmät selonteot osoittamaan ja ne tulevat kaikessa avoimuudessaan näyttämään saksalaisille ja koko maailmalle, että onnettomuus, joka meitä viime viikkoina on kohdannut, saa syvän, kohtalonomaisen merkityksen. Suuri sankariuhri, jonka sotilaamme antoivat Stalingradissa, on saanut koko itärintamaa koskevan ratkaisevan historiallisen merkityksen. Se ei ollut turha. Miksi, sen tulee tulevaisuus osoittamaan.

Kun luon silmäyksen viimeisimpiin tapahtumiin, teen sen täydellä tarkoituksella. Tilanne on uhkaava! Se ei anna aikaa hedelmättömiin väittelyihin. Meidän täytyy toimia, ja tehdäkin se aikailematta, nopeasti ja perusteellisesti, juuri siten kuin kansallissosialistinen käytäntö on.

Kansallissosialistinen liike on alusta lähtien toiminut sillä tavoin voittaakseen vaikeudet, joita se on kokenut. Kansallissosialistinen valtio toimii tehokkaasti ja päättäväisesti vaaran uhatessa. Emme ole mitään strutseja, jotka hautaavat päänsä hiekkaan välttyäkseen näkemästä vaaraa. Olemme riittävän rohkeita katsomaan vaaraa kasvoista kasvoihin, arvioidaksemme sitä kylmän säälimättömästi ja sen jälkeen toimiaksemme päättäväisesti ja kylmäverisesti. Sekä liikkeenä että kansakuntana olemme aina olleet parhaimmillamme, kun olemme tarvinneet fanaattista, päättäväistä tahtoa vaaran voittamiseen, luonteenlujuutta jokaisen esteen ylittämiseen, katkeraa määrätietoisuutta päämäärän saavuttamiseen tai rautaista sydäntä kestämään niin sisäisen kuin ulkoisenkin taistelun. Niin on oleva tänäänkin. Tavoitteeni on antaa teille kaunistelematon kuva tilanteesta ja vetää siitä ne kovat johtopäätökset, jotka tulevat ohjaamaan Saksan valtion mutta myös Saksan kansan elämää.

Sotilaallinen tilanne idässä on vakava. Kriisi on tällä hetkellä laaja, samantapainen mutta ei samanlainen kuin edellisenä talvena. Myöhemmin keskustelemme syistä. Nyt meidän on hyväksyttävä tilanne sellaisena kuin se on ja etsiä tapoja ja keinoja kääntää tilanne jälleen meille suotuisaksi. Ei ole syytä vähätellä tilanteen vakavuutta. En halua antaa teille väärää tilannekuvaa, joka voisi johtaa vääriin johtopäätöksiin ja ehkä tuudittaa Saksan kansan väärään turvallisuuden tunteeseen, joka olisi nykytilanteessa ehdottoman tuhoisaa.

Tänä talvena idän aroilta kohti kunniakasta mannertamme hyökyvä tulimyrsky ylittää kaiken ihmisen aiemmin kokeman. Saksan armeija ja sen liittolaiset ovat ainoa mahdollinen suoja. Julistuksessaan tammikuun 30. päivänä johtaja kysyi painokkaasti, mitä Saksalle ja Euroopalle olisikaan tapahtunut, jos tammikuun 30. päivänä vuonna 1933 valtaan olisivat nousseet demokraatit eivätkä kansallissosialistit. Mitä vaaroja olisikaan seurannut, nopeammin kuin olisimme epäilleetkään, ja mitkä olisivat olleet puolustusmahdollisuutemme niitä vastaan?

Kymmenen vuotta kansallissosialismia riitti tekemään saksalaisille selväksi bolshevismin muodostaman hirvittävän vaaran idässä. Nyt jokainen voi ymmärtää, miksi puhuimme Nürnbergin puoluepäivillä niin usein taistelusta bolshevismia vastaan. Kohotimme äänemme varoitushuutoon Saksan kansalle ja koko maailmalle, toivoen läntisen maailman heräävän siitä hengen ja tahdon halvauksesta, johon se oli joutunut. Yritimme avata heidän silmänsä näkemään itäisen bolshevismin kauhean vaaran, joka alisti lähes 200 miljoonan ihmisen kansakunnan juutalaisten kauhuhallintoon ja valmistelemaan hyökkäyssotaa Eurooppaa vastaan.

Kun johtaja antoi armeijalleen hyökkäyskäskyn itään 22. kesäkuuta 1941, me kaikki tiesimme, että tästä tulisi tämän suuren kamppailun suurin yhteenotto. Tiesimme vaarat ja vaikeudet. Tiesimme myös, että vaarat ja vaikeudet lisääntyvät ajan mittaan eivätkä koskaan vähene. Kello oli viittä vaille. Odottaminen yhtään kauemmin olisi johtanut Saksan tuhoon ja Euroopan mantereen totaaliseen bolshevisointiin.

On ymmärrettävää, että tämän bolshevikkihallituksen suurisuuntaisen hämäysoperaation osalta emme olleet arvioineet oikein Neuvostoliiton sotapotentiaalia. Nyt se rynnistää koko patoamattomalla voimallaan. Kiistämätöntä on myös, että taistelu, jota sotilaidemme on käytävä, on kaikki inhimilliset mittasuhteet ylittävää, raskasta, vaikeaa ja vaarallista. Se vaatii koko kansamme voimavarojen jännittämistä.

Näin on syntynyt valtakunnalle ja Euroopan mantereelle uhka, joka jättää varjoonsa kaikki länsimaiden tähänastiset uhkakuvat. Jos epäonnistumme tässä taistelussa, sen myötä menetämme myös historiallisen tehtävämme. Kaikki se, jonka olemme tähän mennessä rakentaneet, kalpenee sen jättiläismäisen tehtävän rinnalla, joka täten on Saksan asevoimille välittömästi ja Saksan kansalle välillisesti annettu.

Käännyn selonteossani ensin maailman puoleen ja esitän sille kolme teesiä taistelussamme idän bolshevistista vaaraa vastaan. Ensimmäinen näistä teeseistä kuuluu: jos Saksan asevoimat eivät kykene torjumaan idän uhkaa, Saksa ja hetken kuluttua koko Eurooppa murtuvat bolshevismin rynnistyksessä. Toinen näistä teeseistä kuuluu: Saksan asevoimat, Saksan kansa ja sen liittolaiset yksinään muodostavat voiman, jolla pelastaa Eurooppa tältä uhalta. Kolmas teesi kuuluu: vaara on välittömästi uhkaava. Siihen on reagoitava nopeasti ja perusteellisesti tai muuten on liian myöhäistä.

Aloitan ensimmäisestä teesistä. Bolshevismi on aina julistanut päämääränsä avoimesti: tehdä vallankumous ei vain Euroopassa vaan koko maailmassa ja syöstä se bolshevistiseen kaaokseen. Tämä päämäärä on ollut ilmeinen bolshevistisen Neuvostoliiton alkuajoista saakka ja se on ollut Kremlin politiikan ohjenuora niin ideologisesti kuin käytännössäkin. Lisäksi mitä lähempänä Stalin ja muut neuvostojohtajat uskovat olevansa maailman tuhoavia tavoitteitaan, sitä enemmän he yrittävät salata niitä. Me emme ole huijattavissa. Emme ole pelkuriraukkoja, lamautuneita kaniineja, jotka odottavat kauhusta kankeina, kunnes käärme syö heidät. Mieluummin tunnistamme vaaran ajoissa ja reagoimme siihen. Emme vain näe bolshevistisen ideologian lävitse, vaan myös käytännön, jonka olemme onnistuneet kotimaassammekin estämään. Kreml ei pysty huijaamaan meitä. Neljätoista taisteluntäyteistä vuotta valtaan pääsemiseksi ja kymmenen sitä seurannutta vuotta riittivät riisumaan sen naamion ja tuomaan esille sen likaiset päämäärät. Bolshevismin päämääränä on juutalaisten maailmanvallankumous. He haluavat tuoda kaaoksen valtakuntaamme ja Eurooppaan, käyttäen sitä seuraavaa toivottomuutta ja ahdinkoa perustaakseen kansainvälisen, bolshevismiksi naamioituneen kapitalismin hirmuvallan.

Minun tuskin tarvitsee mainita, mitä se merkitsisi Saksan kansalle. Maamme bolshevisointi merkitsisi sivistyneistömme ja valtiojohtomme likvidoimista ja työväestömme alistamista bolshevikkijuutalaisten orjiksi. Työläiset kuljetettaisiin Siperian tundralle pakkotyöpataljooniin, kuten johtaja sanoi julistuksessaan 30. tammikuuta. Vallankumous valmistelee itseään rintamalla ja idän myrskytuuli, joka päivittäin vahvistuvin voimin heittäytyy puolustuslinjojamme vastaan, ei ole mitään muuta kuin sen historiallisen hävityksen toisintoa, joka niin usein menneisyydessä on uhannut asuttamaamme maailmankolkkaa.

Se uhkaa välittömästi kaikkien Euroopan valtioiden olemassaoloa. Kenenkään ei pidä uskoa, että bolshevikit pysähtyisivät Saksan rajoille. Sen aggressiivisen politiikan päämääränä on bolshevisoida kaikki maailman maat ja kansakunnat. Nähdessämme sellaiset pyrkimykset edessämme meihin eivät vaikuta Kremlin paperiset julistukset tai Lontoon ja Washingtonin antamat takuut. Tiedämme, että idässä olemme kohdanneet helvetillisen poliittisen koneiston, joka ei noudata kunnon valtiomiesten tapaa. Kuten esimerkiksi englantilainen lordi Beaverbrook sanoi, Eurooppa on luovutettava venäläisille, tai kuten Amerikan johtava juutalainen journalisti Brown kyynisesti lisää, Euroopan bolshevisointi ratkaisee kaikki maanosamme ongelmat. Tiedämme, mitä heillä on mielessään. Euroopan valtakunnat ovat kaikkien aikojen vaikeimman tehtävän edessä. Koko länsimaailma on uhattuna. Ei ole väliä, tajuavatko hallitukset ja älymystö sen vai eivät.

Saksalaiset eivät missään tapauksessa aio taipua tämän vaaran edessä. Etenevien neuvostodivisioonien takana näemme tulevan juutalaisia pyöveliosastoja, ja heidän takanaan seuraa kauhun, nälänhädän ja täydellisen anarkian koko kirjo. Kansainvälinen juutalaisuus on mädännäisyyden muoto, joka saa kyynistä nautintoa syöstessään maailman syvään kaaokseen ja tuhotessaan kulttuureja, joiden rakentamiseen se ei ole kyennyt.

Tiedämme myös historiallisen vastuumme. Kahdentuhannen vuoden ikäinen länsimaailman historia on vaarassa. Vaaraa ei voi vähätellä. On ilmeistä, että jos sanoo tosiasiat, kansainvälinen juutalaiskopla kautta maailman protestoi kovaäänisesti. Asiat ovat Euroopassa menneet niin pitkälle, ettei vaaraa voi sanoa vaaraksi, kun se on juutalaisten aiheuttama.

Se ei kuitenkaan estä meitä tekemästä oikeita johtopäätöksiä. Niin teimme aiemmissa kamppailuissamme kotimaassammekin. Berliner Tageblatt demokraattijuutalaisineen ja Vossische Zeitung palvelivat kommunistijuutalaisia vähättelemällä uhkaavaa vaaraa ja tuudittaen uhatun kansamme uneen tehdäkseen sen vastustuskyvyttömäksi. Voimme nähdä – ellemme kykene torjumaan vaaraa – nälänhädän, kurjuuden ja miljoonien saksalaisten pakkotyön. Voimme nähdä arvokkaan maailmankolkkamme luhistuvan ja hautaavan raunioihinsa länsimaailman muinaisen perinnön. Sellainen on vaara, joka meitä tänään uhkaa.

Toinen teesini oli: vain Saksan valtakunta ja sen liittolaiset kykenevät vastustamaan tätä uhkaa. Euroopan kansat, Englanti mukaan luettuna, uskovat olevansa riittävän vahvoja suojautumaan omin voimin Euroopan bolshevisointia vastaan. Tämä luulo on lapsellinen. Jos maailman vahvin sotilaallinen voima ei kykene murtamaan bolshevikkiuhkaa, kuka sitten kykenisi?

Euroopan puolueettomilla mailla ei ole sotilaallista voimaa sen enempää kuin henkistä lujuutta tehdäkseen bolshevismille vähäisintäkään vastarintaa. Bolshevikkien robottidivisioonat vyöryisivät niiden ylitse muutamassa päivässä. Euroopan pienten ja keskisuurten maiden pääkaupungeissa rauhoitellaan ihmisiä ajatuksella, että henkinen varustautuminen voi pelastaa bolshevismilta. Se muistuttaa poroporvareiden lausuntoja vuonna 1932, joissa uskottiin taistelun bolshevismia vastaan olevan voitettavissa henkisillä aseilla. Tämäkin oli liian typerä luulo edes keskusteltavaksi. Itäinen bolshevismi ei ole vain kauhuhallinnon oppi vaan myös sen käytäntö. Se pyrkii päämääräänsä kohti helvetillisellä perinpohjaisuudella käyttäen hyväkseen kaikkia keinoja, välittämättä kansojen hyvinvoinnista, vauraudesta tai rauhasta. Mitä tekisivät Englanti ja Amerikka, jos Eurooppa joutuisi bolshevikkien käsiin? Luuleeko Lontoo pysäyttävänsä heidät Englannin kanaalille? Olen jo maininnut, että bolshevikeilla on viidensiä kolonnia ulkomailla demokraattisten maiden kommunistipuolueiksi naamioituneina.

Yksikään näistä valtioista ei voi ajatella olevansa immuuni bolshevismille. Vähän aikaa sitten pidetyissä vaaleissa Englannissa sitoutumaton, todellisuudessa kommunistinen ehdokas sai 10 741 ääntä, kun annettuja ääniä oli 22 371. Tämä tapahtui alueella, joka oli aiemmin ollut konservatiivien hallitsema. Lyhyessä ajassa noin kymmenentuhatta äänestäjää, lähes puolet, oli menetetty kommunisteille.

Tämä osoittaa, että bolshevistinen vaara uhkaa myös Englantia ja ettei se katoa sillä, ettei sitä huomioida. Emme luota mihinkään alueellisiin lupauksiin, joita Neuvostoliitto mahdollisesti voi tehdä. Bolshevismi asettaa ideologiset ja sotilaalliset rajat, jotka uhkaavat jokaista kansakuntaa. Maailma ei enää voi valita, sortuuko se vanhaan hajautuneisuuteensa vai hyväksyykö se Eurooppaan uuden, akselivaltojen johtaman järjestyksen. Nykyisin ainoat vaihtoehdot ovat elää akselin suojeluksen alaisena tai elää bolshevistisessa Euroopassa.

Olen vahvasti vakuuttunut siitä, että Lontoon flegmaattisilla lordeilla ja arkkipiispoilla ei ole pienintä aikomustakaan vastustaa bolshevismia, jos se onnistuisi tunkeutumaan Eurooppaan. Juutalaisuus on myrkyttänyt anglosaksiset valtiot niin henkisesti kuin poliittisesti niin, etteivät nuo maat enää näe vaaraa. Neuvostoliitossa se naamioituu bolshevismiksi, anglosaksisissa maissa kapitalistiseksi rahavallaksi. Juutalainen rotu on kavaluuden mestari. Se tuudittaa isäntäkansansa horrokseen halvauttaen tämän puolustuskyvyn. Tarkkanäköisyytemme sai meidät tajuamaan ajoissa, ettei kansainvälisen rahavallan ja kansainvälisen bolshevismin välinen yhteistyö ollut sattumaa vaan merkki yhteisistä tavoitteista. Pseudosivistynyt länsijuutalaisuus puristaa idän juutalaisten kanssa kättä Saksan yllä. Eurooppa on kuolemanvaaran alaisena.

En usko, että puheeni vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen puolueettomissa tai vihollismaissa. Se ei ole tarkoituskaan. Tiedän, ottaen huomioon itärintaman ongelmat, että Englannin lehdistö hyökkää huomenna kimppuuni syyttäen minun lumonneen ensimmäiset rauhaa kaipaavat. Näin ei varmasti ole. Kukaan Saksassa ei enää ajattele pelkurimaista kompromissia. Koko kansa ajattelee vain ankaraa sotaa. Maanosamme johtavan kansakunnan puolestapuhujana kuitenkin pidän oikeutettuna kutsua vaaraa vaaraksi, mikäli se uhkaa oman maamme lisäksi koko mannerta. Meidän kansallissosialistien tehtävänä on hälytyksen antaminen kansainvälisen juutalaisuuden pyrkimyksiä vastaan – pyrkimyksiä syöstä Euroopan manner kaaokseen – ja varoittaa, että juutalaisilla on bolshevismin mukana hirvittävä sotilaallinen voima, jonka uhkaa ei voi liioitella.

Kolmas teesini on, että vaara on välittömästi uhkaava. Länsimaailman demokratioiden halvaantuminen kuolettavimman uhan edessä on järkyttävää. Kansainvälinen juutalaisuus tekee kaikkensa saadakseen aikaan tuota halvausta. Valtaannousumme aikoihin juutalaiset sanomalehdet yrittivät peitellä vaaraa, kunnes kansallissosialismi havahdutti kansan. Tänään sama tapahtuu muissa maissa. Juutalaisuus paljastuu jälleen kerran pahuuden henkilöitymäksi, liukkaaksi rappion demoniksi ja kansainväliseksi kulttuuria tuhoavaksi kaaokseksi.

Tämä sivumennen sanoen selittää politiikkamme juutalaisia kohtaan. Näemme juutalaisuuden suorana uhkana kaikille kansoille. Emme välitä siitä, miten muut kansat suhtautuvat vaaraan. Meidän asiamme on hoitaa oma puolustautumisemme, emmekä suvaitse muiden häiritsevän. Juutalaisuus on tarttuva sairaus. Vihollismaat voivat lietsoa protesteja meidän juutalaispolitiikkaamme vastaan ja vuodattaa krokotiilinkyyneleitä, mutta se ei estä meitä toimimasta tarpeelliseksi katsomallamme tavalla. Saksalla ei missään nimessä ole aikomusta nöyrtyä tämän uhan edessä vaan se ottaa ajoissa käyttöön kaikkein radikaaleimmat keinonsa.

Saksan kohtaamat sotilaalliset vaikeudet idässä ovat kaiken keskipisteessä. Mekaanisten robottien sota Saksaa ja Eurooppaa vastaan on saavuttanut huippunsa. Vastustaessaan niitä aseineen Saksan kansa ja sen akseliliittolaiset täyttävät eurooppalaisen tehtävän kaikkein syvintä merkitystä. Rohkea ja oikeutettu taistelumme tätä maailmanlaajuista ruttoa vastaan ei ole maailmanlaajuisen juutalaisyhteisön sotahuudon lannistettavissa. Se voi ja sen täytyy päättyä ainoastaan voittoon.

Stalingradin taistelu symbolisoi sankarillista, miehekästä vastarintaa arojen vallankumoukselle. Sillä ei ole vain sotilaallista vaan myös älyllistä ja henkistä merkitystä Saksan kansalle. Siellä silmämme ensi kerran avautuivat näkemään sodan todellisen luonteen. Emme halua enää vääriä toiveita ja illuusioita. Haluamme katsoa tosiasioita kasvoihin, olkoot ne kuinka kovia ja säälimättömiä tahansa. Puolueemme ja valtiomme historia on osoittanut, että tunnistettu vaara on myös lyötävissä oleva vaara. Tulevat raskaat taistelumme idässä tulevat olemaan sankarillista vastarintaa. Ne tulevat vaatimaan aseiltamme ja sotilailtamme ennennäkemättömiä ponnistuksia. Idässä riehuu armoton sota. Johtaja oli epäilemättä oikeassa sanoessaan, ettei lopussa ole voittajia ja häviäjiä, vaan eläviä ja kuolleita.

Saksan kansakunta tietää sen. Sen terveet vaistot ovat johdattaneet sitä päivittäisen henkisen ja moraalisen sekamelskan lävitse. Tiedämme tänään, että Puolan salamasota ja lännen sotaretki olivat mitättömiä idän kamppailuun verrattuna. Saksan kansa taistelee nyt kaiken sen puolesta, mitä sillä on. Tiedämme, että se puolustaa pyhintä omaisuuttaan: perheitä, naisia ja lapsia, kaunista ja koskematonta maaseutua, kaupunkeja ja kyliä, Saksan kaksituhatta vuotta vanhaa kulttuuria – toisin sanoen kaikkea sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista.

Bolshevismi ei tietenkään arvosta vähimmässäkään määrin maamme rikkauksia eikä epäröisi ryöstää niitä, jos vain voisi. Niin se ei toiminut omassa maassaan. Neuvostoliitto on 25 vuoden aikana kohottanut bolshevikkien sotilaallisen voiman käsittämättömälle asteelle, jonka arvioimme väärin. Juutalaisterroristeilla oli Venäjällä 200 miljoonaa ihmistä palvelemassa sitä. Se käytti kyynisiä menetelmiään luodakseen Venäjän kansasta suuren vaaran Euroopan sivistyneille kansoille. Kokonainen kansakunta idässä on varustettu sotaan. Miehet, naiset ja jopa lapset on haalittu paitsi asetehtaisiin myös itse taisteluun. 200 miljoonaa ihmistä elää GPU:n terrorin alaisena, osittain paholaismaisen kohtalon vankeina, osittain pelkkää tyhmyyttään. Tuhannet panssarit, joita olemme kohdanneet itärintamalla, ovat seurausta 25 vuoden yhteiskunnallisesta epäonnesta ja kurjuudesta. Meidän on vastattava samalla mitalla, ellemme halua menettää peliä.

Varma vakaumukseni on, ettemme voi voittaa bolshevismin uhkaa, ellemme käytä vastaavia – vaikkakaan emme samoja – menetelmiä. Saksan kansa kohtaa sodan raskaat vaatimukset. Kuten on tarpeen löytää päättäväisyyttä on myös tarpeen käyttää kaikkia voimavarojaan suojellakseen kaikkea, mitä meillä on ja mitä tulemme tulevaisuudessa rakentamaan.

Totaalinen sota on nykyhetken vaatimus. Meidän on tehtävä loppu poroporvarillisesta asenteesta, jota olemme myös nähneet tässä sodassa. “Peskää selkäni, mutta älkää kastelko minua!” Meitä uhkaava vaara on valtava. Toimenpiteiden, joihin meidän on ryhdyttävä, on niin ikään oltava valtavia. On tullut aika riisua käsineet ja käyttää nyrkkejämme. Emme voi enää tyytyä sotapotentiaalimme vajaakäyttöön kotirintamalla ja koko Euroopassa. Meidän on käytettävä kaikkia resurssejamme niin nopeasti ja perusteellisesti kuin on hallinnollisesti ja käytännössä mahdollista. Tarpeeton toiminta on täysin poissuljettua. Euroopan tulevaisuus riippuu menestymisestämme idässä. Olemme valmiita puolustamaan sitä.

Saksan kansa vuodattaa taistelussa parasta vertaan. Muun Euroopan tulisi tukea meitä vähintään työpanoksellaan. Euroopasta kuuluu ääniä, jotka ovat jo tajunneet sen. Muut kuitenkin vastustelevat yhä. Se ei voi vaikuttaa meihin. Jos vaara koskisi vain heitä, me voisimme pitää heidän vastahakoisuuttaan merkityksettömänä. Vaara uhkaa kuitenkin meitä kaikkia, ja meidän jokaisen on tehtävä osamme. Ne, jotka eivät tänään ymmärrä sitä, tulevat huomenna kiittämään meitä, että otimme rohkeina tämän tehtävän vastaan.

Meitä ei haittaa, että vihollisemme ulkomailla kuvaavat menetelmiemme muistuttavan bolshevikkien vastaavia. He väittävät, ettei ole mitään syytä taistella bolshevismia vastaan. Oleellisia eivät ole keinot, vaan päämäärä, vaaran eliminoiminen. Oleellista ei ole, ovatko keinot hyviä vai pahoja, vaan se, toimivatko ne. Kansallissosialistinen hallitus on valmis käyttämään kaikkia keinoja. Emme välitä siitä, esittääkö joku vastalauseita. Emme halua heikentää Saksan sotakoneistoa ylläpitämällä korkeaa, lähes rauhanajan kaltaista elintasoa, sillä se vaarantaa sotaponnistuksemme. Luovumme osasta elintasoamme, jotta voimme lisätä sotilaallista voimaamme niin täydellisesti ja nopeasti kuin mahdollista. Ne ovat keinot sodan lopettamiseen. Elintasomme tulee sodan jälkeen olemaan vieläkin korkeampi.

Meidän ei tarvitse matkia bolshevikkien menetelmiä, sillä meidän johtajamme ja kansamme ovat parempia, mikä on meidän etumme. Olosuhteet ovat kuitenkin osoittaneet, että meidän tulee tehdä enemmän kuin tähän asti kääntääksemme idän sotaretken jälleen meidän eduksemme.

Kuten lukemattomat kirjeet kotimaasta ja rintamalta ovat osoittaneet, koko Saksan kansa on samaa mieltä. Jokainen tietää, että jos häviämme sodan, me tuhoudumme. Kansa ja johtajat ovat päättäneet tarttua radikaaleimpiin keinoihin. Laajat työntekijöiden joukot eivät suinkaan ole tyytymättömiä siitä, että hallitus tarttuu niihin. Jos he johonkin ovat tyytymättömiä, niin siihen, että nuo toimet ovat liian maltillisia. Kysy sitä keneltä tahansa Saksassa, ja hän vastaa, että vain kaikkein radikaalein on riittävän radikaalia, ja vain kaikkein totaalisin on riittävän totaalista voiton saavuttamiseksi!

Totaaliset sotaponnistelut ovat nyt koko Saksan kansan asia. Kenelläkään ei ole oikeutta kieltäytyä niiden vaatimuksista. Myrskyisä hyväksyntä tervehti totaalisen sodan julistustani 30. tammikuuta. Voin siksi vakuuttaa teille, että Saksan johdon suunnitelmat ovat täysin sopusoinnussa Saksan kansan tahdon kanssa niin kotona kuin rintamalla. Kansalaiset ovat valmiita kantamaan raskaankin taakan ja tekemään suurenkin uhrauksen, mikäli se johtaa voittoon.

Tämä luonnollisesti merkitsee, että sodan taakat on jaettava tasan. Emme voi sietää tilannetta, jossa suurin osa kansalaisista kantaa raskaan kuorman ja pieni joukko välttelee työtä ja pakoilee vastuuta. Toimet, joihin olemme tarttuneet ja joihin tulemme tarttumaan, tapahtuvat kansallissosialistisen oikeudenmukaisuuden hengessä. Asema tai arvo ei merkitse tässä mitään.

Rikkaan ja köyhän, johtajan kuin alaisenkin on jaettava kuormansa tasan. Jokaisen tulee täyttää velvollisuutensa tällä raskaalla hetkellä, vapaaehtoisesti tai pakolla. Tiedämme, että toimilla on kansan koko tuki takanaan. Tekisimme mieluummin liian paljon kuin liian vähän voiton saavuttamiseksi. Yhtäkään sotaa ei ole hävitty siksi, että siihen olisi osallistunut liian paljon sotilaita tai aseita. Lukemattomia sotia on kuitenkin hävitty siksi, että niitä on ollut vastustajalla liikaa.

On aika saada laiskureihin vipinää! Heidät on puisteltava hereille laiskoilta nokkauniltaan. Emme voi odottaa siihen saakka, että he havahtuvat, koska silloin voi olla jo myöhäistä! Hälytyksen tulee kajahtaa maamme laidasta laitaan. Miljoonien käsien on käytävä työhön kaikkialla maassa. Keinot, joita olemme alkaneet käyttää ja joista kerron myöhemmin puheessani vaikuttavat niin yksilön kuin yhteiskunnankin elämään. Yksilön voi olla pakko tehdä uhrauksia, mutta ne ovat vähäisiä verrattuina niihin uhrauksiin, joita hänen olisi pakko tehdä, jos hänen kieltäytymisensä aiheuttaisi kansallisen katastrofin. On parempi toimia aikailematta kuin odottaa tämän sairauden itämistä. Lääkäriäkään ei syytetä tai haasteta oikeuteen ruumiillisen vamman tuottamisesta, koska hän ei leikkaa tappaakseen vaan pelastaakseen potilaan hengen.

Sallikaa minun vielä toistaa, että mitä raskaampia uhrauksia Saksan kansa joutuu kestämään, sitä tärkeämpää on, että ne jaetaan reilun pelin mukaan tasan. Kansalaiset haluavat itse juuri sitä. Kukaan ei vastusta raskaitakaan sotaponnisteluja. Kansalaisia raivostuttaa kuitenkin se, että osa yrittää aina paeta vastuuta. Kansallissosialistisella hallituksella on sekä moraalinen että poliittinen velvollisuus rangaista sellaisia yrityksiä tarpeen vaatiessa ankarastikin. Hellämielisyys ei tässä asiassa tule kysymykseenkään, sillä se johtaa ajan mittaan sekaannukseen, joka merkitsee vakavaa vaaraa kansayhteisömme moraalille.

Olemme siksi päättäneet ottaa käyttöön muutamia keinoja, jotka eivät sotilaalliselta kannalta ole tärkeitä mutta jotka ovat oleellisia taistelumielialan ylläpitämiseksi kotona ja rintamalla. Ottaen huomioon yli-inhimilliset ponnistukset rintamalla, sotilaillamme on täysi oikeus odottaa, ettei kukaan kotimaassakaan välttele vastuutaan. Ei ainoastaan rintamalla, vaan suurimmaksi osaksi kotimaassakin ollaan samaa mieltä. Ahkeralla on oikeus vaatia, että jos he tekevät 10, 12 tai 14 tunnin työpäiviä, muillakaan ei ole oikeutta seistä heidän vieressään laiskoina. Kotimaan on säilyttävä kauttaaltaan ehjänä ja yhtenäisenä. Minkään ei saa antaa haitata sen sotaponnisteluja.

Tämän vuoksi on hyväksyttävä joitakin sodankäyntikykyyn vaikuttavia seikkoja. Olemme esimerkiksi määränneet baareja ja yökerhoja suljettaviksi. Ei voi ajatellakaan, että ihmisillä, jotka tekevät työtään sotaponnistelujen hyväksi, riittää vielä voimia tuhlattavaksi sellaisissa paikoissa iltamyöhään asti. Voi vain sanoa, etteivät he ota vastuutaan riittävän vakavasti. Olemme sulkeneet kyseiset liikkeet, koska ne loukkaavat meitä ja häiritsevät maisemaa. Meillä ei ole mitään kyseisiä huveja vastaan. Sodan jälkeen huvittelemme, elämme ja annamme muidenkin elää. Nyt sodan aikana mottomme kuitenkin on: taistele ja anna muidenkin taistella!

Olemme myös sulkeneet joitakin hienostoravintoloita, jotka vaativat enemmän voimavaroja kuin on tarpeellista. On sellaisiakin, jotka sodankin aikana pitävät omaa vatsaansa tärkeimpänä asiana. Emme voi hyväksyä sellaista. Rintamalla jokainen rivisotilaasta sotamarsalkkaan syö samasta keittiöstä. On tuskin liikaa vaadittua olettaa, että me täällä kotimaassakin kiinnitämme huomiota yhteisöajattelun perusasioihin. Voimme kyllä herkutella sitten, kun sota on ohitse. Juuri nyt meillä on kuitenkin tärkeämpiä huolenaiheita kuin vatsamme.

Lukemattomia ylellisyystavarakauppoja on niin ikään suljettu. Ne olivat kuluttajien mielestä loukkaavia. Niissä ei ollut yleensä mitään ostettavaa, paitsi ehkä joku, jossa maksettiin voilla tai kananmunilla rahan sijasta. Mitä hyötyä on kaupoista, joissa ei ole mitään myytävänä ja jotka päinvastoin kuluttavat sähköä, lämmitystä ja ihmistyötä, joista on pulaa kaikkialla muualla – varsinkin aseteollisuudessa.

Ei ole mitään perusteita väittää, että näiden kauppojen auki pitäminen tekee ulkomaihin vaikutuksen. Ulkomaihin tekee vaikutuksen ainoastaan Saksan voitto! Jokainen haluaa olla ystävämme, kun olemme voittaneet sodan. Jos kuitenkin häviämme, voimme laskea ystävämme yhden käden sormilla. Teemme lopun harhakuvitelmista. Haluamme saada nämä tyhjien kauppojen ihmiset hyödylliseen työhön sotateollisuuteen. Tämä ohjelma on jo käynnistetty ja se saatetaan loppuun 15. maaliskuuta mennessä. Se on tietenkin suuri muutos talouselämässämme. Toimimme suunnitelmien mukaisesti. Emme halua syyttää ketään perusteettomasti. Teemme vain sen, mikä on välttämätöntä. Teemme sen kuitenkin nopeasti ja perusteellisesti.

Pukeudumme mieluummin kuluneisiin vaatteisiin muutaman vuoden kuin sallisimme kansamme pukeutuvan ryysyihin satojen vuosien ajaksi. Mitä järkeä on muotivaateliikkeissä? Ne käyttävät vain valaistusta, lämmitystä ja työvoimaa. Ne ilmestyvät takaisin katukuvaan sodan jälkeen. Mitä hyötyä on kauneussalongeista, jotka lietsovat sievistelykulttuuria ja kuluttavat valtavasti aikaa ja energiaa? Rauhan aikana ne ovat tervetulleita, mutta sotatilanteessa tarpeettomia. Naiset ja tytöt voivat toivottaa kotiin palaavat sotilaamme tervetulleiksi ilman kaikkea rauhanajan hienosteluakin.

Hallintovirastomme tulevat toimimaan nopeammin ja vähemmän byrokraattisesti. Ei ole kenellekään hyväksi, että virastot sulkevat ovensa kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen ja jättävät keskeneräiset työt odottamaan. Kansalaiset eivät ole virastoja varten, vaan virastot kansalaisia varten. Työ tulee tehdä loppuun saakka. Se on sodan ajan vaatimus. Jos johtaja voi tehdä sen, siihen kykenevät myös valtion virkamiehet. Jos työ loppuu kesken, kymmenen, kaksikymmentä tai kolmekymmentä prosenttia työntekijöistä voidaan siirtää sotatuotantoon ja vapauttaa miehiä rintamalle. Tätä tullaan soveltamaan kaikkiin maamme virastoihin. Se jo itsessään saa työn virastoissa sujumaan nopeammin ja paremmin. Rintamamiehellä ei ole viikkokausia aikaa ajatella asioita tai jättää ne lojumaan pölyiseen kansioon. Hänen on toimittava nopeasti tai hän menettää henkensä. Jos työskentelemme kotimaassa liian hitaasti, vaarannamme paitsi oman myös koko kansakunnan elämän.

Haluan esittää teille, saksalaiset miehet ja naiset, joukon kysymyksiä, joihin teidän tulee vastata totuuden ja omantuntonne mukaisesti. Kun tammikuun 30. päivänä spontaanisti tiedustelin kuulijoiltani heidän suhtautumistaan vaatimuksiini, Englannin lehdistö kuittasi sen eräänä päivänä propagandaesitykseksi väittäen, ettei se todellisuudessa kuvannut millään tavoin Saksan kansan mielialoja. Olen tänään kutsunut tähän kokoukseen osan Saksan kansaa, sanan varsinaisessa merkityksessä. Edessäni istuu riveittäin saksalaisia haavoittuneita itärintamalta – raajarikkoja, joilta on ammuttu jäseniä irti, näkönsä menettäneitä, jotka ovat tulleet Punaisen Ristin sisarten auttamina, nuoruutensa kukkeudessa olevia miehiä, joiden on käveltävä kainalosauvoilla. Heidän joukostaan erottuu puolisen sataa tammenlehvän ja ritariristin kantajaa – kimalteleva osoitus taistelevan rintamamme ponnisteluista. Heidän takanaan istuu satoja varustelutyöläisiä, niin miehiä kuin naisia, Berliinin panssarivaunutehtailta. Heidän takanaan on miehiä puolueorganisaatiosta, sotilaita taistelevista asevoimistamme, lääkäreitä, tiedemiehiä, taiteilijoita, insinöörejä ja arkkitehtejä, opettajia, virkamiehiä toimistoista ja virastoista – ylväs otos sielunelämästämme kaikessa kuntoisuudessaan, jota valtakunta sodan keskelläkin kiittää uusien keksintöjen ihmeistä ja inhimillisen nerouden hedelmistä. Kaikkialla Urheilupalatsissa näen myös tuhansia saksalaisia naisia. Nuoriso ja ikäihmiset ovat niin ikään läsnä. Yksikään ammattikunta, ammatti tai ikäryhmä ei ole aliedustettuna. Voin siis oikeudenmukaisesti väittää, että tässä edessäni istuvat ovat läpileikkaus Saksan kansasta niin rintamalla kuin kotiseudullakin. Pitääkö paikkansa? Kyllä vai ei?

Te, kuulijani, siis edustatte nyt kansakuntaa. Haluan esittää teille kymmenen kysymystä, joihin teidän tulee vastata Saksan kansaa edustaen, koko maailman ja erityisesti vihollistemme edessä.

Englantilaiset väittävät, että Saksan kansa on menettänyt uskonsa voittoon. Kysyn teiltä: uskotteko Führerin ja meidän kanssamme Saksan asevoimien lopulliseen voittoon? Kysyn teiltä: oletteko valmiita tässä taistelussa seuraamaan johtajaa mitä raskaimpiin uhrauksiin voiton saavuttamiseksi?

Toiseksi: englantilaiset väittävät, että Saksan kansa on väsynyt sotaan. Kysyn teiltä: oletteko valmiita seisomaan johtajan rinnalla kotirintaman ja kamppailevien asevoimiemme tukena ja jatkamaan tätä taistelua rautaisella päättäväisyydellä kaikista kohtalon oikuista piittaamatta, kunnes voitto on käsissämme?

Kolmanneksi: englantilaiset väittävät, etteivät saksalaiset enää halua jatkaa sitä valtavaa sotatyötä, jota hallitus heiltä vaatii. Kysyn teiltä: oletteko te ja Saksan kansa valmiit, jos johtaja niin käskee, tekemään työtä kymmenen, kaksitoista ja jos on pakko, neljätoista tai kuusitoista tuntia päivittäin ja kaikkenne antaen voiton puolesta?

Neljänneksi: englantilaiset väittävät, että Saksan kansa vastustaa hallituksen totaalisen sodan suunnitelmia ja ettei se toivo totaalista sotaa vaan antautumista. Kysyn teiltä: Tahdotteko totaalista sotaa? Tahdotteko sitä totaalisempana ja radikaalimpana kuin tänään voimme edes kuvitella?

Viidenneksi: englantilaiset väittävät, että Saksan kansa on menettänyt luottamuksensa johtajaan. Kysyn teiltä: Onko luottamuksenne johtajaan tänä päivänä suurempi, uskollisempi ja järkkymättömämpi kuin koskaan? Onko valmiutenne seurata häntä kaikin tavoin ja halunne tehdä kaikkenne, kaikki tarvittava sodan saattamiseksi voitokkaaseen loppuun, ehdoton ja rajaton?

Kysyn teiltä kuudenneksi: oletteko valmiit panemaan peliin kaikki voimavaranne ja lähettämään itärintamalle lisää miehiä ja aseita, joita siellä tarvitaan, antaaksemme bolshevismille kuolettavan iskun?

Kysyn teiltä seitsemänneksi: lupaatteko sotilaillemme pyhällä valalla, että seisotte lujina täällä kotona rintaman takana, murtumattomin sydämin ja kaikkenne antaen voiton saavuttamiseksi?

Kysyn teiltä kahdeksanneksi: haluatteko te, erityisesti naiset, että hallitus huolehtii siitä, että myös saksalainen nainen voi antaa työpanoksensa sodan tarpeisiin ja että kaikki käytettävissä olevat ryhtyvät työhön vapauttaakseen miehiä rintamalle ja siten auttavat miehiänne tulilinjoilla?

Kysyn teiltä yhdeksänneksi: Hyväksyttekö, jos tarvitaan, kaikkein kovimmat rangaistuskeinot pientä keinottelijoiden ja salakauppiaiden joukkoa vastaan – niitä, jotka sodan keskellä leikkivät rauhaa ja hyötyvät itsekkäästi toisten puutteesta ja kurjuudesta? Oletteko yhtä mieltä siitä, että sen, joka niin toimii, tulee menettää päänsä?

Kysyn teiltä kymmenenneksi ja viimeiseksi: haluatteko, kuten kansallissosialistinen ohjelma määrää, että sodan oloissa vallitsevat samat oikeudet ja velvollisuudet, että kotirintamalla sodan raskaat kuormat kannetaan solidaarisesti kaikkien kesken ja että ne jaetaan rikkaalle ja köyhälle, niin esimiehelle kuin alaisellekin, samalla tavoin?

Minä olen kysynyt teiltä, te olette antaneet minulle vastauksenne. Te olette osa kansaa, ja se on teidän kauttanne ilmaissut Saksan kansan mielipiteen. Te olette huutaneet vihollisillemme sen, mitä heidän tulee tietää, jotteivät he elättele harhaluuloja ja vääriä kuvitelmia.

Nyt, samoin kuin koko valtakautenamme sen ensi hetkistä alkaen, olemme sitoutuneet lujasti Saksan kansaan veren ja veljeyden sitein. Kaikkein voimakkain liittolainen maan päällä, kansakunta itse, seisoo takanamme määrätietoisena ja päättäen seurata johtajaa, tuli mitä tuli. Se hyväksyy raskaatkin uhraukset voiton saavuttamiseksi. Mikään voima maan päällä ei voi estää meitä saavuttamasta päämääräämme. Nyt meidän täytyy onnistua, ja me onnistumme!

En seiso tässä vain hallituksen vaan koko kansakunnan puolestapuhujana. Vanhat puoluetoverini istuvat täällä ympärilläni kansan ja hallituksen kunniakkaissa univormuissa. Puoluetoveri Speer istuu vieressäni. Johtaja on uskonut hänelle vaativan tehtävän mobilisoida Saksan koko aseteollisuus syytämään rintamalle kaikkia mahdollisia aseita. Vieressäni istuu myös puoluetoveri Ley. Johtaja on uskonut hänen tehtäväkseen Saksan koko työvoiman johtamisen ja kouluttamisen väsymättömään työhön sotaponnistelujemme hyväksi. Olemme suuressa kiitollisuudenvelassa myös puoluetoveri Sauckelille, joka on saanut käskyn hankkia satojatuhansia ulkomaalaisia työläisiä Saksaan tukemaan kansantalouttamme, mihin vihollisella ei ole mahdollisuutta. Kaikki puolueen, asevoimien ja hallituksen johtohenkilöt ovat niin ikään tukenamme.

Johtaja on käskenyt, me seuraamme häntä. Kun uskomme murtumatta ja koko sydämellämme voittoon tällä kansallisen ykseyden ja luonteenlujuuden hetkellä, näemme sen kättemme ulottuvilla – meidän tarvitsee vain kurkottaa sitä kohti. Meidän tulee nyt koota voimamme lopulliseen iskuun, ja kaikki muu on toisarvoista. Se on tämän hetken tehtävä.

Siksi kajahtakoon iskulause: nyt, kansa, nouse ylös ja anna myrskyn puhjeta!

AK_Urheilupalatsi