Koti Uutisia Joka toinen eläkkeelle jäänyt ruotsalaisnainen elää köyhyysrajan alapuolella

Joka toinen eläkkeelle jäänyt ruotsalaisnainen elää köyhyysrajan alapuolella

4

UK_elakelainen

Uusimpien kartoitusten mukaan joka toinen juuri eläkkeelle jäänyt ruotsalaisnainen elää EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella sinnitellen 5 000–10 000 kruunulla kuukaudessa. Maahanmuuttajataustaiset eläkeläiset kuittaavat kuitenkin samaan aikaan yli 10 000 kruunua verovapaasti, vaikkeivät he olisi työskennelleet Ruotsissa päivääkään. Lisäksi maahanmuuttajat eivät etnisten ruotsalaisten tavoin joudu maksamaan sairaanhoidosta, hammashuollosta tai sosiaalipalveluista itse. Tämä on vuonna 2003 asetetun ”vanhuselätystuen” peruja.

SVT:n haastattelema ruotsalaisnainen kertoi joutuvansa tulemaan toimeen 7 500 kruunun eli noin 750 euron eläkkeellä, vaikka on ollut työelämässä 14-vuotiaasta asti. Nainen kertoi hänelle jäävän käteen 3 000 kruunua vuokran maksamisen jälkeen.

Vuoden 2006 jälkeen Ruotsin eläkejärjestelmä on perustunut kokonaistuloihin 15 parhaan tulovuoden sijaan.

 

Lähde: Nordfront.se

4 KOMMENTIT

  1. Sama tilanne on myös täällä Suomessa,ja eritoten verrattaessa maahanmuuttajien saamaa tukea.

  2. Pahintahan on vanhainkodeissa, joissa vanhukset hyvä kun edes saavat taskurahaa vai pitäisikö sanoa hyvä kun valtio edes välittää vanhainkodeista. Samaan aikaan maahanmuuttajat saavat niin asumisapua vapaaehtoisilta, kuin valtioltakin rahallista tukea.

    • Valtio maksaa vanhusten ylläpito vanhainkodeissa (asuminen, ruoka, terveyspalvelut) kun taas esim. työtön/eläkeläinen/pakolainen maksaa menot kela/sossurahoista, maksaaja on molemmissa tapauksissa kuitenkin valtio. Monet kolmannen sektorin järjestöt auttaa myös suomalaisia. Esim. Hurstin leipäjonoissa on suurin osa suomalaisia.

Comments are closed.