Koti Uutisia Sionismi John McCain on kuollut

John McCain on kuollut

9

Yhdysvaltain pitkäaikainen senaattori John McCain on kuollut syöpään. McCain toimi Arizonan osavaltion senaattorina vuodesta 1986 lähtien. Hänet tunnettiin tiukkana uuskonservatiivisena poliitikkona, joka jakoi mielipiteitä niin republikaanien kuin demokraattien keskuudessa. Hän oli myös tunnettu aggressiivisen ulkopolitiikan edustajana ja kannusti usein Yhdysvaltoja pommittamaan maita, jotka eivät totelleet Yhdysvaltain tahtoa.

Aggressiivisen ulkopolitiikan ohella McCain tunnettiin Israelin suurena ystävänä ja äärisionistina. Poliittisesti hän edusti myös avoimia rajoja ja rodunsekoitusta. Esimerkkinä tästä on hänen oma poikansa John Sidney McCain, joka on avioitunut mustan Renee McCainin kanssa.

John Sidney McCain ja Renee McCain.

McCain nousi kansan suosioon entisenä sotilasvankina, minkä kunnialla hän ratsasti poliittisen uransa aikana. Hänen väitteensä siitä, että häntä kidutettiin sotavankilassa Vietnamissa, ovat kuitenkin herättäneet monia kysymyksiä siitä, ovatko väitteet edes totta. Esimerkiksi kyseisen sotavankilan entinen päällikkö Nguyen Tien Tran kertoi julkisesti, että vaikka vankilan olosuhteet olivat sodan aikana rankkoja, McCainia ei koskaan kidutettu.

Myös muut amerikkalaiset sotavangit kritisoivat McCainia siitä, että hän teki kovaa työtä estääkseen sotavankien palauttamista Yhdysvaltoihin. Useat veteraanit uskoivat tämän johtuvan siitä, että se olisi paljastanut totuuden hänestä itsestään.

Lähteet: BBC, The Guardian, The Unz Review, Wikipedia

9 KOMMENTIT

  1. Minua lähinnä mietityttää se että kun McCain oli Saulimme suojelija, niin kuka nyt toimii kummisetänä kun McCain on kuollut? Ilman kummisetää olevat tahothan uhrataan kylmästi politiikan isoilla kentillä.

  2. Piti oikein miettiä oliko se tämä kenen sydän ei ole enää lyönyt vuosikymmeniin, mutta se olikin Dick Cheney! Samannäköinen äpärä kyseessä.

Comments are closed.