Koti Uutisia John Kerryä syytetään antisemitistiksi

John Kerryä syytetään antisemitistiksi

7
UK_Kerry_kipa
John Kerry – antisemitisti?

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryä syytetään antisemitistiksi. Kerry sanoi pitävänsä mahdollisena Israelin taloudellista boikottia, mikäli maa epäonnistuu rauhan solmimisessa palestiinalaisten kanssa.

Münchenissä puhunut Kerry sanoi, että “riskit ovat hyvin suuret Israelille” ja että “ihmiset puhuvat boikotista”. Kerry kysyi myös, haluavatko israelilaiset epäonnistua ja ottaa vastaan pettyneiden palestiinalaisten ja arabiyhteisön vastauksen.

Israelin pääministerin liittolaiset ovat pitäneet Kerryn lausuntoja “mahdottomina” ja “suvaitsemattomina”. Itse Israelin pääministeri pitää ajatusta boikotista “moraalittomana ja epäoikeudenmukaisena”.

Viime viikon perjantaina selvisi myös, että ehdotetun rauhansopimuksen mukaan jopa 80 prosenttia israelilaisista siirtokuntien asukkaista voisi jäädä Länsirannalle.

Lähde: The Telegraph

Aiheeseen liittyen:

Israel: EU-suurlähettiläät liian “palestiinalaismyönteisiä”
Pink Floyd arvostelee voimakkaasti juutalaista rasismia

7 KOMMENTIT

  1. Joko Jouni menetti järkensä tai mediassa ei ole näkynyt vaskisteja liian pitkään aikaan. Epäilen mediaa, muuten tämä yhtälö antaa syntax errorin.

  2. Ei ole häpeä lainkaan olla antisemitisti! Kerrankin viisas poliitikko Haribolandiassa! Go Kerry Go!

    • John Kerryhän on ihan samanlainen sionistien mielistelijä kun kaikki muutkin maailman vaikutusvaltaiset johtajat. Se, että koukut väittää jotain antisemitistiksi, ei meinaa mitään.

      Uutisen pointti lienee ollut lähinnä juutalaisten kaksinaismoralismi.

      • Tämähän se on se maailman vanhin kikka. Ollaan tekevinään jotain jolloin kansan kiihko ja radikaalimpienkin ihmisten ajatukset ehtivät laantua. Ihminen ei muista kuin 3kk taakseppäin ja tätä käytetään tehokkaasti hyväksi.

        Ihan samaa tekniikkaa käyttivät Persut. Soini huuteli Jytkyään ja puhui kuinka nyt tulee muutosta ja että kansa on osoittanut mielipiteensä. Mutta mitä tapahtui? Heti alkuun päämäärät ja muutos sijoitettiin puolen vuoden päähän. Siinä ajassa ihmiset ehtivät taas mukautua arkeen ja kaikki jatkuu niinkuin ennenkin. Muistelkaapa itse 3kk tai 6kk vanhoja asioita. Onko tullut tehtyä kaikki ne mitä silloin ajatteli tekevänsä? Ja ennen kaikkea, kuinka hyvin muistaa silloiset tapahtumat.

        No, politikot tietävät paljon tällaisia pieniä kikkoja joilla muokata kansan mielipidettä ja vaikuttaa siihen. Oikeasti radikaali ryhmä joka ylläpitää jatkuvasti epäkohtien listaa, se on heille uhka. Mutta kuka jaksaa rähistä koko elämänsä? Nykyihmiset mieluummin löhähtävät sohvalle ja maksavat sähköisestä lobotomiasta.

  3. John Kerry sai tietää vuonna 2004, että hänen Isoisänsä on syntyjään juutalainen.

Comments are closed.