Koti Uutisia Joensuussa aloittaa paperittomille tarkoitettu klinikka

Joensuussa aloittaa paperittomille tarkoitettu klinikka

1

Joensuussa alkaa toimia salaisessa osoitteessa paperittomille tarkoitettu klinikka, joka on Suomen kolmas paperittomien ihmisten terveysvastaanotto. Vastaanottoa pyörittävät paikalliset vapaaehtoiset. Paperittomia on Suomessa jo tuhansia. Joensuussa heitä on noin 50.

Klinikan hoitotiimiin kuuluu joensuulainen lääkäri Juha Mustonen, jolla on ollut keskeinen vaikutus paperittomien terveydenhuollon järjestämiseen. ”Siellä on sellaisia ihmisiä, jotka piileskelevät poliisia. Mutta jos heillä on joitakin terveydenhuolto-ongelmia, meidän lääkäreiden tehtävä on auttaa heitä. Tehdään sitä velvollisuutta, mikä meidän lääkärinvalaan kuuluu”, hän kertoo.

Tämä ei jäänyt huomaamatta Joensuun tiedostavissa piireissä, sillä Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys palkitsi ”Uuden suomalaisuuden juhlassa” ensimmäistä kertaa Vuoden monikulttuurisuustekoja. Palkinnon saikin toisen palkitun lisäksi Juha Mustonen, joka on sekä sisätautien ylilääkäri että Joensuun kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja.

Aika tulee näyttämään, kuinka paikalliset paperittomat löytävät uuden terveydenhuollon piiriin, vai tuleeko Suomen Vastarintaliike rampauttamaan tämänkin klinikan.

Lähteet: Yle, Karjalainen

1 KOMMENTTI

Comments are closed.