Koti Uutisia Kotimaa Jo yli 16 000 allekirjoittanut GCM-sopimusta vastustavan aloitteen

Jo yli 16 000 allekirjoittanut GCM-sopimusta vastustavan aloitteen

9

Yli 16 000 suomalaista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka tähtää GCM-sopimuksen mitätöimiseen Suomessa. 

“Allekirjoittaneet esittävät, että säädetään laki GCM:stä. Lain tulee sisältää tekstin, että kyseinen GCM-sopimus on katsottava virheellisesti tuoduksi Suomen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja on sitä kautta Suomessa kaikilta osiltaan toimivallan ulkopuolella. Sitä ei saa käyttää minkäänlaisena oikeuslähteenä eikä siihen saa vedota Suomen ulko- tai sisäpolitiikkaa määriteltäessä”, alullepanijat tiivistävät aloitteen.

Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämällä kansalaisaloite.fi-sivustolla.

9 KOMMENTIT

  1. Jos 16000 suomalaista liittyisi Vastarintaliikkeeseen,olisi sillä jonkinlainen vaikutus tulevaisuuden kannalta.Tämä taas on turhaa.

    • Ei tostakaan mitään haittaa ole. Täysin vaivatonta mielipidevaikuttamista, ja eduskunta joutuu lain mukaan ottamaan sen käsittelyyn, mikäli nimet tulevat täyteen.

      • Tai sitten eivät, kuten kävi eu:sta eroamista kannattavalle esitykselle, koska se oli ministereiden mukaan perustuslain vastainen joten sitä ei voida käsitellä.
        Kuitenkin perustuslakia juuri muutettiin ennen eu:n liittymistä (se oli yksi liittymisen ehto) jotta se palvelisi paremmn ulkopuolisen vallan atrkoitusperiä, toisin sanoen valta ja itsenäisyys luovutettiin ulkopuolisen käsiin.

        • Mut eikö sekin sitten alleviivaa järjestelmän mädännäisyyttä (mielipidevaikuttaminen)?

          • Sehän on juuri sitä, kaikkein suurin kauhu globalisteille jos kansa pääsisi päättämään saati sen edustajat kansan mielipidettä puolustaen.
            Sehän paljastui jo eu:n liittymisestä järjestetty kansanäänestys jota mainostettiin neuvoa antavana äänestyksenä ,toisin sanoen päättäjät kysyivät sillä mitä mieltä kansa on ja onko aihetta uudelleenarviointiin.
            Jos muistanette niin tulos ei ollut mitenkään selvä ja päättäjien olisi pitänyt harkita uudelleen, mutta ykskaks äänestyksen tulos muuttuikin sitovaksi ja näin ei ollut tarvetta järjestää uutta kansanäänestystä lopullisesta kansan tahdosta, koska olis ollut vaara kielteisestä tuloksesta.
            Asia oli pohjustettu kulissien takana niin pitkälle, ettei enää voitu riskeerata kaikkia busineksia kansan mielipiteen vuoksi, suomi oli jo eu:ssa ennen äänestystä, neuvoa antava ja lopuksi sitova oli vain näennäisdemokratiaa ei kansan todellinen mielipide/ tahto.
            Mädä mikä mädä.

        • Joku voisi tehdä uudestaan aloitteen euro- ja EU-erosta. Muualla olisi varmaan syntynyt melkoinen suurmielenosoitus sen jälkeen, kun aloite nakattiin kylmästi roskakoriin. Mutta ei Suomessa. Toivottavasti viina kielletään: silloin voisi olla pieni mahdollisuus suomalaisten “miesten” heräämisestä. TV pitäisi myös kieltää. Johan tulisi eloa kansaan.

        • Perustuslakia ja koko leikin sääntöjä voidaan aina muuttaa TOISEEN suuntaan. Se on se suunta, joka on koukkunokille ja meidän “päättäjille” hyvä suunta eli Suomen tuhon suunta. Mihin lie “ihmisoikeuksiin” ja ambiguööseihin tai jopa täysin olemattomiin “vihapuhe”-“lakeihin” vedotaan ynnä kaikkea muuta rikollista sortamista omaa kansaa kohtaan! Ennenkuulumattoman törkeää. Aina sinne toiseen suuntaan siis voidaan mennä. Sama “logiikka” pätee aina vain yhteen suuntaan.

  2. Tämä globalistien pirunnyrkki kuristaa kansalliset valtiot ja identiteetit hengiltä.Hyvä kun seuraava sukupolvi edes hahmottaa enää historiaamme ja kulttuuriamme.Maahantunkeutumis siirtolaisuus ja omiemme viheliäinen aivopesu tekee 100% tehtävänsä.Meillä on Amerikan intiaanien kohtalo edessä mutta valitettavasti ilman aseellista vastarintaa.Nöyryyttävää että esivanhempamme ovat ponnistelleet somaliloisten hyvinvoinnin ja sikiämisen edistämiseksi.Käsittämätöntä etnomasokismia……

  3. Jännästi pysähtyi tuo nimien kertyminen 15 000:n tienoille täysin. Ehkä Suomessa ei ole porukkaa, joita kiinnostaa tämä tai sitten tuo kansalaisaloite.fi-touhu on vain osa valedemokratian juonta. Ehkä sillä kerätään vain nimiä johonkin aivan toiseen listaan…

    Oliko se nyt niin ettei ensi vuonna enää ilotulitusraketteja ja paukkuja nähdä? Yksi kerrallaan viedään kaikki kansalliset symbolit ja tavat. (((IS))) julisti ainakin kaupassa käydessäni näyttävästi etusivullaan heti uudenvuoden jälkeen, kuinka raketti räjähti Marian, 42, kasvoille. Siinä muijan kanssa mietittiin että mitenköhän raketin saa naamalleen räjähtävän: oliko leikannut tulilangan aivan lyhyeksi ja pitänyt naamaansa siinä raketissa kiinni jostakin ihmeen syystä? Toki IS ja muut juutalaiset lirpakkeet ovat mukana viemässä Suomen itsenäisyyttä ja suomalaisuutta unholaan.

    Mainostakaa nyt te Facebookissa ym. “somessa” olevat tätä GCM-aloitetta, vaikka eipä taida mitään auttaa. Taitaa touhu pysyä maassa täysin samana vaalikaudesta toiseen. Siltä tämä nyt näyttää 50 vuotta tätä hulluutta nähneenä…

Comments are closed.