Koti Uutisia Kotimaa Jätehuoltoyhtiölle ja sen johdolle tuomiot ympäristön turmelemisesta

Jätehuoltoyhtiölle ja sen johdolle tuomiot ympäristön turmelemisesta

3
Keskellä Mika Laine.

Forssalainen jätehuoltoyhtiö Envor Biotech ja sen johtohahmot on tuomittu ympäristön turmelemisesta Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Yhtiö tuomittiin 50 000 euron yhtiösakkoon. Syytteen kolme vastaajaa velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan Hämeen ELY-keskukselle oikeudenkäyntikuluja lähes 10 000 euroa. Yrityksen pääomistajalle Mika Laineelle lankesi myös kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Sakkojen lisäksi yhtiö tuomittiin maksamaan valtiolle rikoshyötynä reilut 93 000 euroa.

Jätehuoltoyhtiö ylitti jätevesissään ympäristölupansa päästörajoja viiden vuoden aikana. Arvojen ylitykset tapahtuivat ajoittain. Esimerkiksi vuosina 2010 ja 2015 kiintoaineen, fosforin, typen ja orgaanisen aineen määrät ylittyivät. Yhtiö ja sen johtohahmot syyllistyivät rikokseen, koska he eivät välittömästi ryhtyneet toimenpiteisiin. Tämän johdosta yritys sai korkohyötyä ja kustannussäästöjä, sillä jätevesien esikäsittelylaitoksen investointia lykättiin.

Lähde: Yle

3 KOMMENTIT

  1. Kuvan perusteella näyttää Mika huolehtivan jätteistä oikein omin käsin. Hieno piirre toimitusjohtajassa.

  2. Kuvassa on Mika Laineen ympärillä todellisia jätehuollon ammattilaisia, jotka varmasti tietävät kuinka jätteet dumpataan metsiin ja vesistöihin.

Comments are closed.