Koti Uutisia Aktivismi Järjestäjät: 612-kulkueessa tänä vuonna noin 3 000 osallistujaa

Järjestäjät: 612-kulkueessa tänä vuonna noin 3 000 osallistujaa

2

Isänmaallisen 612-soihtukulkueen järjestäjien mukaan tapahtumaan osallistui tänä vuonna noin 3 000 ihmistä. Järjestäjät ottivat asiaan kantaa sen jälkeen kun muun muassa poliisi oli julkaissut selvästi vähätteleviä “arvioita” osallistujamääristä.

Soihtukulkue järjestettiin tänä vuonna jo viidettä kertaa. Siitä on vakiintunut Suomen suurin isänmaallinen kulkue, minkä vuoksi valtamedia on hyökännyt vuosittain sitä vastaan. Mediapaineesta huolimatta kulkue on ollut joka vuosi yleisömenestys.

Lähde: 612-yhdistys

2 KOMMENTIT

  1. älkää hyvät ihmiset lähtekö vapaamuurarien order out of chaos juttuihin jolloin saadaan poliisivaltio täysin läpi!! Siinä vaiheessa itse otan oikeuden omiin käsiin!!

  2. Itselleni on joulukuun kuudennesta päivästä tullut perinne lähteä päiväksi Helsinkiin marssimaan oikeasti tärkeiden asioiden puolesta muiden kansallismielisten ja kansallissosialistien kanssa, eikä jäädä kotiin juhlimaan tarkoituksensa menettänyttä itsenäisyyspäivää. Kertaakaan minua ei olla pidätetty mielipiteideni vuoksi, mutta jos se päivä koittaa niin se tulee vahvistamaan rajusti haluani taistella tätä rikollista hallintoa ja rappiota vastaan. Vaikka emme saakkaan marxismin täyteisestä Kalliosta lämmintä vastaanottoa, se ei tarkoita etteikö (hiljaista) tukea tulisi valtavia määriä ympäri Suomea jokaiselle rohkealle kansallismieliselle, joka uskaltautuu omalla naamallaan julkisesti puolustamaan mm. kaikkein heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia.

    Linnanjuhlat ovat yksi todella hyvä esimerkki kansakuntamme sekä vallanpitäjien rappiosta. Todellisessa itsenäisessä ja vahvassa valtiossa valtion johto juhlisi itsenäisyyspäivää kansan keskuudessa, eikä valtavien turvatoimien takana elitistisissä ryyppybileissä. Silti suomalaiset viettävät tämän tärkeän päivän telkkarin ääressä vertaillen yhä rappiollisemman “juhlaväen” mekkojen värejä ja roskalehdet kirjoittavat ylistävästi homopariskunnista ja rotumuukalaisista, jotka “rikkovat rajusti pukuetikettiä”… Ainoat arvostettavat vieraat näissä “juhlissa” ovat kohta edesmenneet vapaustaistelijamme.

Comments are closed.