Koti Uutisia Rikos Jälleen yksi juutalainen Goldman Sachs -pankkiiri kiinni sisäpiiririkoksista

Jälleen yksi juutalainen Goldman Sachs -pankkiiri kiinni sisäpiiririkoksista

3
Bryan Cohen.

Maailman poliittisesti vaikutusvaltaisin pankki, juutalainen Goldman Sachs, on jälleen rikosskandaalin keskellä. Vaikka pankki on toiminut rikollisjärjestön tavoin jo toista sataa vuotta, eivät viranomaiset uskalla lakkauttaa sitä.

Juutalaiseen eliittisukuun syntynyt Bryan Cohen ehti kohota korkeisiin johtotehtäviin Goldmanin hierarkiassa ennen rikosvyyhdin paljastumista. Syyttäjä ja tuomari olivat yhtä mieltä siitä, että juutalaispankkiiri osallistui laittomaan “salaliittoon” markkinoita vastaan.

Cohen ja hänen rikoskumppaninsa huijasivat rahaa koko muulta yhteiskunnalta hyödyntämällä sisäpiiritietoa pörssikeinottelussa. Koska esimerkiksi kaupungit, eläkeyhtiöt, tavalliset yritykset ja koulut sijoittavat usein säästöjään pörssiin, oli Cohenin huijausten uhrikirjo erittäin laaja.

Cohen myi Goldmanissa saamaansa salaista tietoa rikoskumppaneille, jotka löivät tiedon perusteella vetoa osakemarkkinoilla. Juutalaispankkiiri yritti häivyttää jälkensä muun muassa käyttämällä anonyymejä puhelimia ja koodikieltä. Jäätyään kiinni hän myönsi tuomarille syyllisyytensä lyhyemmän tuomion toivossa.

Myös Goldmanin korkein johtaja, juutalainen David Solomon on sisäpiiririkollinen. 1990-luvulla hänet määrättiin maksamaan 7,9 miljoonan dollarin korvaukset sisäpiirikaupoista ja lukuisista petoksista. Tuomio olisi ollut vielä kovempi, jos hän ei olisi todistanut juutalaista rikolliskumppaniaan Michael Milkeniä vastaan. Tuomiosta huolimatta Solomon on edelleen kansainvälisten raha- ja politiikkapiirien arvostetuimpia miehiä.

Lähteet: Bloomberg, Los Angeles Times

Lue myös: Miksi pankkeja vihataan

3 KOMMENTIT

  1. Kuinka moni Suomen kansalainen on innoissaan siitä että jokaisella ruoka-ostoksellaan ja asumiseen liittyvin maksuin kartuttaa näiden taparikos-mafiosoiden rahavuorta, koska maamme hallitus toisensa perään alistuu näiden keinottelijoiden korkovelka-orjuuteen Euro-valuutan muodossa?

    “Tuomio olisi ollut vielä kovempi, jos hän ei olisi todistanut juutalaista rikolliskumppaniaan Michael Milkeniä vastaan. Tuomiosta huolimatta Solomon on edelleen kansainvälisten raha- ja politiikkapiirien arvostetuimpia miehiä.”

Comments are closed.