
Viikonloppuna tunnelma kiristyi jälleen ranskalaisessa satamakaupungissa, jossa monikulttuurisuus on ollut jo pidemmän aikaa vakava ongelma. Luoteis-Ranskassa sijaitsevaan Calais’n kaupunkiin on vyörynyt paljon Euroopan ulkopuolisia maahanmuuttajia, sillä siellä on Englannin kanaalin kaikkein kapein kohta ja maahanmuuttajat voivat siirtyä sen kautta nopeasti Englannin puolelle.
Mellastavat maahanmuuttajat ovat aiheuttaneet paljon ongelmia Calais’ssa. He ovat yrittäneet jopa kaapata lautan itselleen ja ajaa sillä Englantiin.
Viime viikonloppuna mellakkapoliisi joutui jälleen selvittelemään keskenään tappelevien maahanmuuttajien nujakointia. Tappeluihin osallistui jopa 200 maahanmuuttajaa. Kyseessä oli afganistanilaisten ja afrikkalaisten keskinäinen välienselvittely.
Maahanmuuttajille ilmaista ruokaa jakavat avustustyöntekijät kertovat, että jännitteet ovat olleet kaupungissa korkealla uudenvuoden jälkeen. Tuolloin Englantiin ei mennyt lauttoja, mikä närkästytti maahanmuuttajia.
Lähde: EuroNews
Aiheeseen liittyen:
Ranskassa osoitettu mieltä joukkomaahanmuuttoa vastaan
Afrikkalaiset villiintyivät Ranskassa – 50 loukkaantui
Sana maahanmuuttaja noita kohtaan on väärä. Sanavalinnaksi sopeutuisi paremmin maahantunkeutuja, sosiaalituristi, elintasopakolainen jne.. Mitä hyödyllistä nuo tuovat Eurooppaan, jota meillä ei vielä ole?
Ei mitään! Päinvastoin, jatkuvasti kasvava määrä lisää ongelmia, rikollisuutta ja rahan menoa turhuuteen.Eurooppa tulee heräämään vielä!
Calaisiin en taida päätyä ikinä, en edes vahingossa.
No, odottakaa kun Suomessa aletaan tarjota terveyspalveluja paperittomille. Nythän kaikki kunnat ovat velvoitettuna tarjoamaan heille jonon ohi palveluja.
Comments are closed.