Koti Uutisia Talous Italian sisäministeri: “On oikeutettua ampua murtovaras”

Italian sisäministeri: “On oikeutettua ampua murtovaras”

2

Italian uusi oikeistohallitus on jälleen kerran saanut aikaan kauhistusta poliittisesti korrekteissa ja kansaansa vihavissa länsieurooppalaisissa maissa. Tällä kertaa kauhistuksen aiheutti maan sisäministeri Matteo Salvinin antama tuki miehelle, joka ampui murtovarkaan.

Kaikki sai alkunsa, kun rengaskauppias Fredy Pacini ampui liikkeeseensä murtautuneen varkaan Monte San Savinon kylässä. Pacini oli päättänyt jäädä yöksi liikkeeseensä väijymään seuraavaa murtoa, koska niitä oli jo sattunut 38 kertaa. Varhain keskiviikkoaamuna Pacini heräsi ääniin ja ampui useita laukauksia ääntä kohti. Hän osui yhteen murtovarkaaseen. Toinen varkaista onnistui karkaamaan paikalta.

Pacinin teko ei kuitenkaan miellyttänyt poliisia, joka ryhtyi tutkimaan asiaa. Poliisi epäilee Pacinin käyttäneen liikaa väkivaltaa puolustaakseen omaisuuttaan. Sisäministeri Salvini on kuitenkin asiasta toista mieltä ja puolustaa Pacinia.

“Eikös se ole niin, että varkaana oleminen on vaarallinen ammatti? Itsepuolustus on aina sallittua”, kirjoitti Salvini sosiaalisessa mediassa. Tavalliset italialaiset ovat myös antaneet Pacinille tukensa, ja sosiaalisessa mediassa leviää parhaillaan avainsana #IoStoConFredy, “Seison Fredyn takana”.

Lähde: Nordfront

2 KOMMENTIT

  1. Näinhan sen pitäisi olla meilläkin. Samoin, raiskaajan saisi ampua ja terroristin. Tästä “terroristi laista” puhuttiin jo aikoinaan -80 luvun lopulla kun ensimmäisiä matuja tuotiin Suomeen ja niiden keskuudesta kuoriutui heti rikollisin porukka. Jo silloin puhuttiin että Suomeen tulee saada aikaan terroristilaki, jossa jokamiehen oikeuksiin kuuluu terroristin tappaminen ilman seuraamuksia.

    Tilanne ei ole mennyt parempaan noista vuosista, mutta silloin vielä ihmiset uskalsivat puhua kun meillä ei ollut ajatusrikos-poliisia. Eikä kulttuuri-marxistien yhteiskuntapainetta.

    No, Italiassa on varmuudella yksi rikollinen vähemmän ja toinenkin saattaa harkita alan vaihtoa.

  2. Suomessa on sellainen meiniki, että et saa puolustaa itseäsi tai omaisuuttasi muuten kuin karkuun juoksemalla tai sitten muut hväksyttävät vaihtoehdot ovat tulla ryöstetyksi, pahoipidellyksi tai tapetuksi. Tähän tulee saada muutos. Jos joku luvatta tunkeutuu kotiisi, tulee sinulla olla oikeus väkivaltaa käyttäen taltuttaa tunkeutuja, ja viime kädessä vaikka ampumalla, jos mikään muu ei auta.

Comments are closed.