Koti Uutisia Talous Italian populistit antautuivat – eivät kannatakaan eurokriittistä talousministeriä

Italian populistit antautuivat – eivät kannatakaan eurokriittistä talousministeriä

4
Pohjoisen liiton Matteo Salvini ja Viiden tähden liikkeen Luigi Di Maio.

Italian politiikassa on kuohunut viime päivinä, sillä EU- ja pankkieliitti ovat olleet raivoissaan siitä, että italialaiset äänestivät vaaleissa kansallismielisyyden puolesta. Voittajapuolueet Viiden tähden liike ja Pohjoisen liitto ovat kuitenkin alkaneet puukottaa äänestäjiä selkään jo ennen kuin hallitusta on ehditty muodostaa.

Jo aiemmin populistipuolueiden johtajat ilmoittivat luopuvansa radikaaleimmista eurovaluuttaa ja valtionvelkaa koskevista lupauksistaan. Mikäli puolueet olisivat toteuttaneet lupauksensa, olisivat italialaiset palauttaneet merkittävästi poliittista vaikutusvaltaa kotimaahansa Brysselistä.

Euroeliitti ei tyytynyt ensimmäisiin myönnytyksiin, sillä tulevan hallituksen talousohjelmaa pidettiin edelleen vaarallisena pankkiireille. Hallitus oli luvannut jakaa taloudellista hyvinvointia aiempaa tasaisemmin kansalle, joka on köyhtynyt rajusti Italian eurojäsenyyden aikana. Finanssieliitti kuitenkin hyötyy talouden keinotekoisesta niukkuudesta, sillä niukkuus merkitsee rahan ja vallan siirtoa keskiluokalta globalistiselle yläluokalle.

Myrskyisien neuvotteluiden päätteeksi Italian populistit antoivat jälleen periksi finanssieliitille. Vaalivoittajat ilmoittivat, että he vetävät tukensa pois “eurokriittiseltä” Paolo Savonalta, josta piti tulla hallituksen valtiovarainministeri.

Populistien selkärangattomuutta on pidetty osoituksena siitä, ettei kansallismielisten tule luottaa radikalismin hylänneisiin puolueisiin. Hallituskriisissä on kuitenkin positiivinen puoli – sen voidaan odottaa kasvattavan aitojen kansallismielisten, kansallissosialististen ja fasististen liikkeiden kannatusta Italiassa.

Lähde: Bloomberg

4 KOMMENTIT

  1. Neuvotteluja on käyty kulisseissa kaiken aikaa. Mikä oli antautumisen hinta? Ainakin Euroopan Keskuspankki on valmis maksamaan “mitä vain”, että Italia ei romahda.

    Ovatko rahahanat auki uudelle hallitukselle toteuttaa uudistuksia?

  2. On kuvaavaa, että jopa nämä populistit ja kansallismieliset taipuvat EU-eliitin edessä. Vieläpä suveneerin vaalivoiton jälkeen. Tapahtunut kuvaa EU-eliitin ylivaltaa ja täydellistä kiristystä kaikista valtioista. Jopa Suomessa nämä tahot kontrolloivat Laura Huhtasaarta. Myös Soinin rippisalaisuuksia tämä klikki käyttää kiristysaseenaan.

  3. Italialla olisi ollut mahdollisuus muuttaa kansan mandaaatilla koko maansa tulevaisuus. Mutta pöhöttyneet ja korruptoituneet politikot estivät sen. Taas kerran.

Comments are closed.