
Israelin suurlähetystön ikkunaovia ollaan rikottu Helsingissä. Roistovaltio Israelin edustajat ovat huolissaan kehityksestä, ja Suomen ulkoministeriön edustaja kutsuttiin Israeliin kuultavaksi tapauksen vuoksi.
Roistovaltion suurlähettiläs Dov Segev-Steinbergin mukaan suurlähetystön edustalla on tapahtunut muutakin viime aikoina. Suurlähetystön kylttiin on muun muassa liimattu tarroja.
Segev-Steinbergin mukaan tarroissa on esimerkiksi ollut hakaristejä ja Daavidin tähteen kohdistettuja nyrkkejä. Tarrat ovat hänen mielestään sellaisia, joita Pohjoismainen Vastarintaliike on aiemmin käyttänyt. Segev-Steinbergin mukaan tarroja on liimailtu viimeisen puolentoista vuoden aikana noin 15 eri kertana.
– Uskon tämän olevan yhteydessä aiempaan 15 tapaukseen. Siitä on todisteita. Tarroissa on samoja symboleita – – Olemme huolissamme ja ällistyneitä siitä, että tällainen ilmiö on jatkunut puolitoista vuotta ja se ei lopu, Segev-Steinberg sanoo.
Segev-Steinberg toivoo nyt Suomen viranomaisten selvittävän tekijät.
Lähde: MTV
2v takaperin alko
mahtaako pakolaiset purkaa raivoo
Mikäs syy heillä on Suomessa raivota?
Valitkaa sananne paremmin.
ikkunaovia rikottiin —> ikkunaovia on rikottu
ollaan rikottu —> on rikottu
Comments are closed.