Koti Uutisia Israelin suhde Itävallan vapauspuolueeseen muuttunut radikaalisti

Israelin suhde Itävallan vapauspuolueeseen muuttunut radikaalisti

1
FPÖ:n puoluejohtaja Strache holokaustin muistomerkeillä Israelissa.
FPÖ:n puoluejohtaja Strache holokaustin muistomerkeillä Israelissa.

Itävallan presidentinvaalit oli vastikään vähällä voittaa maahanmuuton vastustaja, Itävallan vapauspuolue FPÖ:n Norbert Hofer. Presidentiksi valittiin kuitenkin 50,3 prosentilla vihreiden Alexander Van der Bellen, moderni kulttuurimarxisti, jonka kritiikki ei kohdistu eliittiin ja globalisaatioon.

Bellenin voiton on kansan keskuudessa epäilty johtuvan vaalivilpistä; Itävallan sisäministeriön mukaan erään pikkukylän äänestysprosentti olisi kohonnut niinkin ylös kuin 146,9 prosenttiin. Tästä hämmentyi jopa Suomen valtamedia. Vaikka FPÖ ei tällä kertaa voittanut vaaleja, pakkomonikulttuurin vastustajat Itävallassa ja muuallakin Euroopassa pitävät Hoferin äänisaalista hyvänä merkkinä tulevaisuuden kannalta.

Alettaessa kartoittaa perusteellisemmin FPÖ:tä puolueena paljastuu, ettei puolue juuri eroa muista oikeistopopulisteista. FPÖ ei esimerkiksi ota kantaa siihen, kuinka poliittinen itsemääräämisoikeus saataisiin takaisin ylikansalliselta rahoitussysteemiltä. Puolue ei myöskään perehdy turvapaikanhakija-aallon perimmäisiin syihin. Jörg Haiderin kauden jälkeen puolue on sitonut itsensä tiukemmin sionistiseen valtavirran linjaan, kuten kävi Ranskan Kansalliselle Rintamalle Jean-Marie Le Penin erottamisen jälkeen.

Euroopan juutalaisjärjestöt asettuivat ensin yksimielisesti vastustamaan Hoferia, ja muun muassa Euroopan juutalaiskongressin johtaja Moshe Kantor kommentoi Hoferin saaman laajan kannatuksen olleen ”järkyttävä uutinen”. Juutalaisyhteisö pelkää FPÖ:n aikaansaamien maahanmuuttovastaisten asenteiden voivan muuntautua antisemitismiksi.

Sionistit tekivät kannassaan FPÖ:hön lopulta täyskäännöksen puoluejohtaja Heinz-Christian Strachen vierailtua Israelissa ja Yad Vashem -holokaustimuseossa. Hänet suostuttiin päästämään maahan Israelin valtionjohdon torjuttua FPÖ:n poliitikkojen valtiovierailut kauan aikaa. Tätä ennen Strache on tietenkin painottanut tuomitsevansa ”jyrkästi” kansallissosialismin. Hofer mukaili Strachen linjaa vaalikampanjansa aikana muun muassa kiirehtimällä kommentoimaan Die Presselle, että antisemitistiset virtaukset on tuhottava heti, kun sellaisia havaitaan. Hän myös sanoi haluavansa tehdä valtiovierailun Israeliin mahdollisimman pian, mikäli hänestä olisi tullut presidentti.

Voi siis todeta, ettei FPÖ edusta millään tapaa todellista oppositiota. FPÖ kuuluu nyt Israelin ja muun maailman sionistien hoviin puolueen vakuuteltua uskollisuuttaan Daavidin tähdelle tarpeeksi pitkään ja kumartamalla valheelle perustuvien holokaustimuistomerkkien edessä.

Lähde: Magneettimedia

1 KOMMENTTI

  1. Ei ihme, että Haider ”ajoi” lepikkoon VW Phaetonillaan; hän oli ilmeisen eri linjoilla kuin seuraajansa.

Comments are closed.