Koti Uutisia Israelin poliisi haluaa Netanjahun valtakunnanoikeuden eteen

Israelin poliisi haluaa Netanjahun valtakunnanoikeuden eteen

7

Israelin poliisin mukaan maan pääministeri Benjamin Netanjahu on syyllistynyt kahdesti korruptiorikokseen. Tämän vuoksi poliisi vaatii hänen asiansa viemistä valtakunnanoikeuteen.

Korruptiosyytökset koskevat lahjuksia, joita Netanajahu olisi ottanut vastaan shampanjan, sikarien ja vaatteiden kautta. Lahjusten yhteisarvoksi on laskettu noin miljoona shekeliä (vastaa vajaata 230 000 euroa). Syytteiden mukaan Netanjahu olisi ottanut lahjuksia vastaan eräältä israelilaispäätoimittajalta sen vastineeksi, että lainsäädäntöä muutettiin päätoimittajaa hyödyttävällä tavalla.

Netanjahu kommentoi korruptioskandaalia tiistai-iltana TV:ssä näytetyssä puheessaan seuraavasti: “Nämä syytökset eivät demokraattisessa yhteiskunnassa merkitse yhtään mitään – –. Kaikki, mitä tein, oli Israelin valtion etujen mukaista. Näin minä olen tehnyt ja tulen jatkossakin tekemään.”

Netanjahulla itsellään ei ole suunnitelmissa luopua pääministerin virasta. Hän on ollut pääministerinä vuodesta 2009.
 

Lähteet: Nordfront.se, Haaretz

7 KOMMENTIT

  1. Oletteko muuten havainneet että kaikki nämä sionistijohtajat ovat uransa jälkeen oikeuden edessä? Ne yleensä alkavat petoksista ja lahjuksista, kuten tässäkin tapauksessa. Ja jatkuvat sitten raiskauksiin ja lasten seksualisiin hyväksikäyttöihin. Usein tuleekin mieleeni että kuka väittää niitä “valituksi kansaksi”?

    Mitä se kertoo rodusta jonka johtajat järjestään ovat tällaisten syytteiden alla ja joutuvat vankilaan? Mitä se kertoo johtajien lähipiireistä ja perheistä sillä kyllähän asiat on niilläkin tiedossa.

    • Valittu kansa, valitut tavat. Kun katsoo, kuinka rauhallista siellä on, niin taitaa olla kyseessä nk. luonnonvalinta; sitä saa mitä tilaa.

  2. Taas kerran yritetään puolustautua puhumalla myytistä nimeltään demokratia, en ole vain itse nähnyt vielä ainuttakaan aitoa demokraattista valtiota.

  3. Joka hallitsee armeijaa, hallitsee maata.
    Joka hallitsee poliisia, hallitsee kansaa.

    Jo pelkästään se, että valtion viranomainen esittää syytteen Benjamin Netanjahu’a vastaan (itse menettämättä virkaansa) on todiste siitä, että tämä Benjamin on menettänyt vallan maassa.

    • Näköjään WordPress’in automaattinen spammifiltteri myös sensuroi kommentteja.

      Yllä oleva kommentti sensuroitiin, kun otsikossa oli linkki dailystormer piste name -sivustolle. Julkaistiin kuitenkin kakistelematta ilman linkkiä.

      Edellä mainittu julkaisu on maailmanhistorian eniten sensuroitu nettisivusto.

  4. Vielä on olemassa pääministeri Benjamin Netanjahulla yksi oljenkorsi. Nimittäin sanoa paukauttaa valtakunnanoikeuden tuomareille heidän olevan “Antiseministejä”!!!

  5. Valittu kansa on Jumalan valinta ei Israelin. Kansa on peite silmillä ja elää erossa Jumalasta suurin osin. Ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Hyvä asia on että Israelissa joutuu raiskauksista ym rikoksista vastuuseen Lähi-idässä on maita joissa sellainen on maan tapa eikä niitä käsitellä.Varsinkin naisten on niissä maissa vaikea jos ei mahdoton saada apua ja oikeutta.Mieti vähän jos on millä miettiä.

Comments are closed.