Koti Uutisia Israelin entinen presidentti Shimon Peres on kuollut

Israelin entinen presidentti Shimon Peres on kuollut

2

peres

Israelin entinen presidentti Shimon Peres on maannut viimeiset kaksi viikkoa sairaalassa nukutettuna saatuaan tätä ennen aivohalvauksen. Kolmen aikaan keskiviikkoiltapäivällä hän menehtyi halvaukseensa 93 vuoden iässä Ramat Ganin sairaalassa muutamien kilometrien päässä Tel Avivin keskusta-alueelta.

Arkkisionisti Peresillä oli pitkäaikainen tausta Israelin politiikassa. Hän oli viimeinen Israelin 1940-luvulla perustaneista henkilöistä, joka oli elossa vielä tänä vuonna. Peres oli Israelin poliittisen historian keskeisessä roolissa lähes 70 vuotta.

Paitsi toimittuaan vielä viimeisinä elinvuosinaan 2007–2014 Israelin presidenttinä, oli hän tätä ennen puolustusministerin, ulkoministerin, varapääministerin sekä Israelin sosiaalidemokraattien puoluejohtajan viroissa.

Ollessaan puolustusministeri Peres oli yksi Israelin ydinaseohjelman vetureista. Hän ajoi ensin jyrkän palestiinalaisvastaista linjaa, mutta 80-luvulla hänen linjansa alkoi kääntyä niin kutsutusti enemmän Lähi-idän ”rauhantaistelun” puolelle.

Peres oli yksi Israelin ja Palestiinan välisen, vuonna 1993 solmitun ”rauhansopimuksen” puolestapuhujista, minkä vuoksi hänet sittemmin palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla yhdessä Jitzhak Rabinin ja Jasser Arafatin kanssa.

Lähde: Nordfront.se

2 KOMMENTIT

  1. Vitun ikävää nyyh. Toivottavasti palaa tuhkaksi helvetissä nii pääsee kokemaan juutalaisten suurimman fetissin. Heil Hitler.

  2. Kolvi ukko. Kannattaa googlata kuinka Peres varasti huijaamalla Israelille atomiaseen. Karua mutta tyypillistä toimintaa.

Comments are closed.