Koti Uutisia Israelin armeija ampui 15-vuotiaan “sodassa kivenheittäjiä vastaan”

Israelin armeija ampui 15-vuotiaan “sodassa kivenheittäjiä vastaan”

0
(Kuvituskuva)
(Kuvituskuva)

Aikaisin tiistaiaamuna Israelin armeija ampui 15-vuotiaan palestiinalaispojan ja haavoitti palestiinalaisen uutistoimisto WAFA:n mukaan neljää muuta ihmistä Tel Avivin ja Jerusalemin välisellä tiellä. Tie leikkaa useamman kilometrin matkan Länsirannan puolelle.

Israelin armeija väitti lausunnossaan ensin, että sen joukot olisivat avanneet tulen “kivenheittäjiä” kohti ja ampuneet yhden heistä. Myöhemmin selontekoa muokattiin niin, että siinä myönnettiin sivullisten joutuneen “vahingossa” tulitetuiksi. Armeijan tiedottaja kommentoi AFP:lle, etteivät kuollut 15-vuotias tai haavoittuneet olisi liittyneet koko tapaukseen. Tiedottaja jatkoi kommentissaan asian olevan tutkinnassa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu pauhasi viime syyskuussa “sodasta kivenheittäjiä vastaan” ja vaati heille kovempia tuomioita. Hänen mielestään tarvitaan uusia sääntöjä siihen, milloin Israelin joukot voivat avata tulen kivenheittäjiksi katsomiaan ihmisiä kohti.

Lähde: Helsingin Sanomat