Koti Uutisia Sionismi Israelilla uusi globaali systeemi ”antisemitismin” jahtaamiseksi

Israelilla uusi globaali systeemi ”antisemitismin” jahtaamiseksi

6

Juutalainen Koti-puolueen ministeri Naftali Bennet esittelee globaalia juutalaisvastaisuuden kitkentään suunniteltua kybersysteemi ACMS:ää.

Kansainvälisen ”holokaustin muistopäivän” yhteydessä israelilaisministerit paljastivat Israelin suunnitelleen uuden aseen niitä vastaan, jotka kritisoivat sen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Systeemi on ollut toiminnassa jo vuoden verran, ja tavalliset Facebookin ja Twitterin käyttäjät ovat kuluneen vuoden aikana tuntea nahoissaan Israelin vakoilun poistettujen kommenttien, suljettujen tilien ja rikosilmoitusten muodossa.

Vaikutukset Pohjolaan ovat olleet tähän asti vähäiset, sillä systeemi ei sen alkuvaiheessa tue Pohjoismaisia kieliä. Systeemiä kutsutaan nimellä ACMS(kybersysteemi antisemitismiä vastaan) ja sen esitteli ensimmäisenä Juutalainen Koti-puolueen ministeri Naftali Bennet. Bennetillä on vuosien aikana ollut puolueessa useita ministerin virkoja. Bennetin mukaan ACMS on ”kehittynein työkalu antisemitismin valvontaan reaaliajassa globaalisti”. Systeemi varastoi sosiaalisen median kirjoittelua maailmanlaajuisesti ja huomaa heti, kuinka ja kenelle juutalaisvastaisia kirjoituksia jaetaan. Ohjelmalle on hyvin yksinkertaista mitata, mistä maista ja kaupungeista tulee eniten juutalaisvastaista kirjoittelua sosiaalisessa mediassa.

Yhdessä itse datasysteemin kanssa israelilaisministeriö tulee perustamaan Bennetin sanoin ”sodanjohtohuoneen” antisemitismiä vastaan, jossa juutalaisvastaiset kirjoitukset analysoidaan ja jaetaan sitten eri internetyritysten kesken. Tämä tieto jaetaan yritysten ja viranomaisten paineen kasvattamiseksi maailmanlaajuisesti, jotta he poistaisivat kyseiset kirjoitukset. Kirjoitusten laatijoita puolestaan pelotellaan rikosilmoituksilla ja syytteillä. Ohjelman ensimmäisessä vaiheessa juutalaisvastaisia tekstejä on mahdollista kerätä englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja arabiaksi kirjoitettuna sosiaalisen median alustoista kuten Facebook ja Twitter. Systeemiä laajennetaan vaihe vaiheelta ymmärtämään yhä useampia maailman kieliä.

Times of Israel kirjoittaa, että ohjelman testikuukauden aikana vuoden 2017 lopussa systeemi havaitsi 409 000 antisemitististä kirjoitusta 30 000 käyttäjän julkaisemana ympäri maailmaa. Juutalaisvastaisimmat kaupungit olivat ohjelman mukaan Chilen Santiago, Ukrainan Dnipro sekä Romanian Bukarest. Lännen juutalaisvastaisimmat kaupungit olivat nettikirjoittelun mukaan Pariisi sekä Lontoo.

Bennet sanoo, että internetin jokainen antisemiitti tullaan paljastamaan riippumatta siitä, kuka hän on. Bennet jyrisi:

– Aika on tullut tuoda kaikki vihaajat peilin eteen ja paljastaa antisemitismin kaikki likaiset kasvot. Tästä lähtien tulemme tietämään jokaisen juutalaisvastaisuuden lietsojan henkilöllisyyden.

Bennetiä tai Israelin hallitusta ei kuitenkaan kiinnosta, onko tällainen muiden maiden kansalaisten nettikirjoittelun kartoittaminen ja varastoiminen sekä heidän henkilötietojensa ja datansa käyttö mielivaltaisiin tarkoituksiin ilman heidän suostumustaan tai tietoisuuttaan edes laillista. Eräs toinen ongelma on antisemitismin määritelmä; Euroopan vallitsevien lakien kiihottamisesta kansanryhmää vastaan mukaan voi olla laitonta julkaista stereotyyppisiä kuvia juutalaisista karikatyyrin muodossa. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole laitonta yksityishenkilönä kehottaa israelilaistuotteiden ja -merkkien kuten SodaStreamin boikotointiin, jotka operoivat laittomasti miehitetyllä Länsirannalla. Tai kehottaa ystäväänsä olemaan ostamatta Renault-merkkistä autoa, sillä merkillä on tiiviit siteet israelilaiseen yrityselämään ja -intresseihin.

Israelin hallituksen mukaan kaikki sionisminvastaisuuden muodot tarkoittavat samaa kuin antisemitismi. Myös Ranskan globalisti ja -sionistipresidentti, monimiljonääri Emmanuel Macron on sanonut sionisminvastaisuuden olevan antisemitismiä pehmennetyssä muodossa. Asiat ovatkin menneet niin pitkälle, että lähes kaikki kritiikki Israelia vastaan katsotaan antisemitismiksi.

Bennetin esittelyn ACMS:stä voit katsoa alleolevasta linkistä:

Lähteet: Nordfront, Times of Israel, Dispropaganda.com (1,2), France24

6 KOMMENTIT

  1. Juutalaiset ovat oikeasti kasaareja ja juudalaisia Juudan autiomaan mukaan, jossa he ovat historiallisesti asuneet. Juutalaisen Moritz Steinschneiderin keksimä termi “antisemiitti” on myöskin täysin mieletön, sillä juutalaiset eivät ole semiittisiä! Niitä olemme ME – valkoiset eurooppalaiset – Nooan valkoisen pojan, Seemin mukaan, josta myös maamme on nimensä saanut. Antisemiittinen ei siis tarkoita mitään muuta kuin anti-valkoista ja tässähän ei ole taaskaan mitään tolkkua. Juutalaiset ja arabit ovat Nooan ruskean pojan, Jaafetin jälkeläisiä. Mainittakoon vielä että neekerit ovat mustan pojan, Haamin (“palanut”) perillisiä. Raamatullisesti katsottuna juutalaiset ovat edomialaisia ja kaananilaisia.

    Kuka perkele on Facebookissa (omalla naamallaan ja henkilötiedoillaan)? Omalla naamalla ei ole enää piiitkiiin aikoihin voinut tässäkään maassa sanoa mitään todellisia kommentteja. Omalla naamalla voi toki länkyttää ympäripyöreää huttua, mutta se nyt on yhtä tyhjän kanssa kutakuinkin. Vähän niin kuin tämä turha jaaritellu, jota nyt tässä olen jo hetken jos toisenkin harrastellut kiusaksenne.

  2. Israel haluaa olla mukana pelissä, kun maailman herruus jaetaan.
    Nyt.
    Cyber-sodan aikakautena ei vieraita valtioita valloiteta asein, vaan niiden johtajat, sanoisinko suomeksi, että Soinit ja Orpot, ostetaan ajamaan valloittajan agendaa ja säätämään valloittajan käskemät lait.

  3. IL: “Suomalaisten päiväkirjat kertovat kiistattomasti, että SS-miehet ovat olleet tietoisia juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamisista”

    IL: “Uusi selvitys vahvistaa: Suomalaiset SS-miehet osallistuivat hyvin todennäköisesti juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen”

    Satakunnan Kansassa oli tänään samaa paskaa. “Ei tarvi edes osata ampua kovin tarkasti, niin onnistuu teloitus silti”, kirjoitteli SK. Heh-heh. Valalla vannottua, paremaa džuurnalismia.

    Eiköhän IS, HS ja muut kirjoittele samaa sontaa. Eipä noita viitsi sen enmpää katsella.

    https://unv.is/

    • Siviilien surmaaminenhan oli ihan normijuttua, jos he olivat partisaaneja tai heidän ystäviään. Juutalaiset oli evakuoitu pois, joten heidän surmaamistaanei edes voinut olla. Päiväkirjamerkintä saattaa perustua ihan vain Päivälehden muovaamaan maailmankuvaan suomalaisen nuorenmiehen päässä ts kuvaan saksalaisista. Tuonnehan lähetettiin koko puoluekentän väkeä. Se helkutin pappikaan ei tajunnuit sitä, että partisaanit ovat kuin desantteja eli laittomia terroristeja

  4. Johanna, eli lait tosiasiallisesti laaditaan jossakin aivan muualla kuin Suomessa.

    Nyt taisi löytyä ensimmäinen timantti Suomesta. Lienee jo jaettu pois ilmaiseksi.

  5. “Varokaa niitä jotka yrittävät saada teidät tuntemaan syyllisyyttä, sillä he haluavat orjuuttaa teidät”.

    Remember Six Gorillions!

Comments are closed.