Koti Uutisia Israelilaisten “sotakatsomo” paheksuttaa ihmisiä Twitterissä

Israelilaisten “sotakatsomo” paheksuttaa ihmisiä Twitterissä

2

UK_israelilaisten_sotakatsomo

Tanskalaistoimittaja Allan Sorensenin yhteisöpalvelu Twitteriin lataama kuva israelilaisista istumassa Sderotin kaupungissa sijaitsevalla kukkulalla katselemassa Israelin ilmavoimien Gazaan kohdistamia pommituksia paheksuttaa ihmisiä ympäri maailman. Sorensenin mukaan Sderotin kukkula muistuttaa sotateatterin katsomoa. Lähellä rajaa sijaitsevalta kukkulalta on suora näkymä Gazan kaistalle. Räjähdysten osuessa kohteisiin israelilaiset alkavat taputtaa ja hurrata. Nämä istuskelevat keskustellen iloisesti toistensa kanssa paikalle tuoduilla sohvilla ja tuoleilla poltellen vesipiippua ja syöden popcornia.

Sorensenin kuvaa on jaettu Twitterissä jo noin 12 000 kertaa. Hän vieraili kukkulalla reilu viikko sitten.

Sorensen kertoi The New York Timesille olevansa yllättynyt kuvan saamasta huomiosta. Hänen mukaansa ilmiö ei suinkaan ole uusi; jo edellisen Gaza-operaation aikaan vuonna 2009 israelilaisia kerääntyi kukkuloille seuraamaan tuhon leviämistä.

Lähde: Yle

2 KOMMENTIT

  1. Jos pienestä pitäen asuu kieroutuneessa ympäristössä, hyväksyy kaiken kritiikittä eikä koskaan kyseenalaista mitään, niin ei voi “normaaliksi” kasvaa. Silloin oma toimintaa pidetään aina oikeana ja sitä perustellaan milloin milläkin syyllä. Jos kuitenkin koko ajan joutuu perustelemaan toimintaansa, on aika kysyä itseltään sen tarkoituksenmukaisuutta.

    EU on nyt kieltänyt Israelin vastaiset mielenosoitukset. Sekin on teko jonka oikeellisuutta voidaan punnita. Kenen etua kyseinen lakimuutos ajaa? Kuka sen on antanut ja ketkä hyväksyneet? Kuka siitä hyötyy?

    James Bondissa tuotiin esiin aikoinaan “Mediakeisari Carverin” sanoin vanha totuus:”Not who or whe, but why”.

Comments are closed.