Koti Uutisia Ulkomaat Israelilaiskenraali vahvistaa: ampujilla käskyt tappaa lapsia

Israelilaiskenraali vahvistaa: ampujilla käskyt tappaa lapsia

6
Prikaatikenraali Zvika Fogel.

Videolla, joka nauhoitettiin israelilaisen Haaretz-lehden mukaan 22. joulukuuta viime vuonna näkyy, kuinka israelilainen tarkka-ampuja tähtää ja osuu palestiinalaiseen Gazan puolelle “Israelin turva-aitaa”. Videolta kuulee myös, kuinka ampuja tai hänen lähellä olleet toverinsa riemuitsevat osuttuaan palestiinalaiseen.

Videon levittyä maailmalle Israel on saanut tapauksen johdosta osakseen kritiikkiä, ja nyt Israel on luvannut tutkia asiaa. Kritiikin ja moitteiden aiheena on, että sotilaat selvästi nauravat ja hurraavat murhalle sekä se, että tapaus on levinnyt maailman tietoisuuteen. Kukaan ei ole kuitenkaan kritisoinut sitä, että Israelin sotilaallinen johto ihannoi palestiinalaisten murhaamista tällä tavalla, olivat uhrit sitten lapsia tai aikuisia.

Viikko sitten israelilainen tarkka-ampuja tappoi 14-vuotiaan palestiinalaisen Muhammad Ibrahim Ayyoobin ampumalla häntä päähän Israelin puolelta Gazan puolelle rajaa. Ayoob oli neljäs lapsi, joka on murhattu sen jälkeen, kun palestiinalaiset osoittivat mieltään maansa saamiseksi takaisin. Mielenosoitus pidettiin 30. maaliskuuta.

Mediassa raportoitiin tuolloin 16 palestiinalaisen ammutun hengiltä. Jopa YK:n “rauhanprosessineuvottelija” Lähi-idässä, normaalisti melko hiljainen ja varovainen Nickolai Mladenov, tuomitsi mielenosoittajiin kohdistetut hyökkäykset. 5 511 haavoittui, ja lääkärit kutsuivat näitä vammoja “suorastaan kauheiksi”. Moni haavoittuneista jää eliniäkseen vammaisiksi. Myöhemmin kuolonuhrien määrä kipusi 40 henkeen. YK vahvisti nämä luvut.

 
Ron Nieselin juontamassa radio-ohjelmassa israelilainen reservin prikaatikenraali Zvika Fogel kertoo, että tarkka-ampujia sijoitetaan pitkin Israelin ja Gazan rajaa kohteinaan nimenomaan lapset. Heille on Fogelin mukaan annettu lasten ampumisista selvät ja tarkat käskyt. Fogel kuvailee, kuinka ampuja identifioi lapsen “pienen ruumiin” ja saa luvan ja käskyt ampua.

Tätä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun lapsi lähestyy raja-aitaa, jonka Israel on pystyttänyt omien sanojensa mukaan “suojellakseen itseään Gazan terroristeilta”. Lapset tulevat rajan lähelle yleensä tunnistaakseen ammutun ruumiin ja tullakseen tarkistamaan, etteivät pahimmat pelot oman vanhemman kuolemasta ole käyneet toteen.

Fogelin mukaan jopa lapset tulee Israelin armeijassa nähdä terroristeina, joiden tarkoituksena on soluttautua ja vahingoittaa Israelia:

– Jos lapsi tai joku muu tulee aidan lähelle kätkeäkseen räjähteitä, selvittääkseen ovatko jotkut alueet neutraaleja tai leikatakseen aitaa, voi tämä johtaa siihen, että joku soluttautuu Israelin valtion alueelle tappaakseen meidät.

– Hänen rangaistuksensa on siis kuolema?, kysyy Niesel.

– Kyllä, hän maksaa siitä hengellään. Voit kysyä minulta kumman veri on sakeampaa, heidän vai meidän, vastaa Fogel.

Lähteet: Nordfront.se, Electronic Intifada, Kan.org.il, Världen Idag, Haaretz

6 KOMMENTIT

  1. Fogel on menettäny oikeuden valittaa “holokaustista” eliniäkseen.

  2. Vai tutkivat, varmaan yhtä perinpohjaisesti kuin suomalaisen kapteenin ja muiden rauhanturvaajien murhan. Ei saatu suoraa vastausta vain vaihtelevia meriselityksiä kuin suomalaiselta autoilijalta.
    Sitten ihmetelläänm miksi heistä ei pidetä?

  3. Israel on täysin terroristi -ja roistovaltio. Pitäisi pommittaa koko paska maantasalle!

  4. On olemassa vain tämä yksi kansakunta, joka ei koskaan väärin. Sen sijaan valkoinen rotu kantaa kaiken muiden rotujen tekemät synnit harteillaan, koska se on paras ja sopivin syntipukki, sillä heillä ei ole oikeutusta edes omaan maahansa, vaikka ovat asuttaneet sitä satoja, jotkin kenties tuhansia vuosia.
    Jumalan pelko on iskostettu länsimaisiin wanha -kantaisiin kristittyihin, koska Raamattu Vanhassa Testamentissa “kenties” antaa takuun ja oikeutuksen kaikelle kertomalla, että “Se, joka kiroaa Israelin. Jumala kiroaa kiroajan.
    Se, kuka uskoo näihin on henkilökohtainen asia, mutta aivan kuten muslimit oikeuttavat kaikki julmimmatkin tekonsa Koraaniin, Allahiin ja Muhammediin. Noiden kahden valtauskonnon väkivalta ja taipumaton sopeutumattomuus ympäröivään maailmaan ja sen kansakuntien välisiin suhteisiin yleispätevillä lakiloilla sekä etiketteinä johtaa kummankin osalta vain yhteen lopputulemaan. Meihin vääräuskoisiin ja goyimeihin eli kristittyihin, joiden etiikka ja uskonnon hyveet vain kehottavat “kääntämään poskensa”, olla tarttumatta miekkaan, koska siihen hukkuu ja “Rakastamaan lähimmäistä kuin itseään.” Enää ei tarvise kysyä muuta kuin: Kenellä on huonoin käsi?”

Comments are closed.