Koti Uutisia Rikos Israel jatkaa armenialaisten kansanmurhan kiistämistä

Israel jatkaa armenialaisten kansanmurhan kiistämistä

4

Foreign Policy -julkaisu (FP) vaatii, että juutalaisvaltio Israel tunnustaisi viimein armenialaisten kansanmurhan. Lehden mukaan on kaksinaamaista, että Israel kiistää toisen kansan joukkotuhonnan samalla, kun juutalaisvaltio itse käyttää “holokaustia” jatkuvasti politiikan välineenä.

Armenialaisten kansanmurhalla viitataan 1,5 miljoonan kristityn armenialaisen joukkotuhontaan Osmanien valtakunnassa 1915. Murhien yhteydessä armenialaisia muun muassa kidutettiin, raiskattiin ja ristiinnaulittiin.

FP:n mukaan Israel on perinteisesti kiistänyt kansanmurhan poliittisista syistä. Joukkotuhonnan taustalla ollut Turkin valtio on ollut 1950-luvulta lähtien yksi Israelin pääliittolaisista. Israel ja Turkki ovat tehneet tiivistä yhteistyötä niin tiedustelu- kuin asekaupparintamilla, joten Israel ei ole tahtonut suututtaa Turkkia ottamalla kantaa armenialaisten puolesta.

Viime vuosina Israel on lämmitellyt välejään myös Azerbaidžanin kanssa. Azerbaidžan on naapurivaltionsa Armenian vihollinen. Israel on myynyt Azerbaidžanille valtavasti aseita ja vakoiluteknologiaa, minkä vastineeksi Azerbaidžan on antanut juutalaisille vapauden suorittaa maaperältään terrori-iskuja Irania vastaan.

FP toteaa toisin sanoen, että Israel aikoo kiistää armenialaisten kansanmurhan jatkossakin miellyttääkseen sotilaallisia liittolaisiaan. Lehden analyysi jää kuitenkin puolitiehen poliittisen korrektiuden vuoksi.

FP jättää mainitsematta, että Armenian kansanmurhan pääarkkitehteja olivat niin sanotut nuorturkkilaiset, joiden kovaa ydintä olivat Turkissa asuvat dönme-juutalaiset. Nuorturkkilaiset olivat oman aikansa antikonservatiivista vasemmistoa, jotka tahtoivat kieltää muun muassa etnisen erotteluun.

Nuorturkkilaisten johdossa olivat muun muassa juutalaiset Mehmet Cavit Bey, Sabiha Sertel, Nâzım Bey (joka oli yksi kansanmurhan pääsyyllisistä) sekä Munis Tekinalp eli Moiz Cohen. Cohen oli yhdessä juutalaisen Kemal Atatürkin kanssa turkkilaisen “nationalismin” tärkein oppi-isä. Juutalaisten yhteys Armenian kansanmurhaan ulottuu siis jo vuosikymmeniin ennen Israelin perustamista.

Lähde: Foreign Policy

4 KOMMENTIT

  1. Etnisen erottelun… No, niistä ei koskaan tule valkoisia kristittyjä vaikka kuinka kieltäsivät perimänsä ja rotuerottelun.

  2. Armenialaisten kansanmurha tapahtui useissa osissa ja aina olivat juutalaiset mukana kuvassa.

    1894-96 murhattiin noin 300.000 armenialaista (ja 100.000 kreikkalaista)
    ja 1897 oli juutalaisten sionistisen manifestin julistus.
    1905-07 turkkilaiset murhasivat noin 30.000 armenialaista
    1915-17 turkkilaiset murhasivat 1.500.000 armenialaista
    ja loppuvuodesta 1917 oli Rothschildin Balfourin julistus.

    Jo kevään 1917 Kerenskin vallankumous oli estänyt Venäjää valtaamasta takaisin Konstantinopolin, jonka valtaukseen oli jo alettu siirtää joukkoja Krimille. Syyskuussa 1917 Venäjä oli vallannut nykyisen Itä-Turkin eli armenialaisten asuttamat alueet ns. “Wilsonian Armenian” rajoiksi. Juutalaiset olivat vuodesta 1894 aktiivisesti osallistuneet armenialaisten kansanmurhaan.
    1918-23 juutalaisbolsevikit ja turkkilaiset murhasivat neljänneksen Armenian väestöstä
    (armenialaisista). Stalinin tultua valtaan, hän jatkoi armenialaisten tapattamista. Vaikkei Armenian maaperällä käyty sotaa toisen maailmansodan aikana, 175.000 armenialaista menetti henkensä tykinruokana.

    17.9.1948 Menachem Beginin johtama terroristiryhmä Irgun murhasi Ruotsin kuninkaan veljen, Folke Bernadotten, Jerusalemissa, jossa tämä kävi keskusteluja Israelin rajojen sisäpuoleille jääneiden 50.000 armenialaisten kohtalosta. Keskustelut loppuivat tähän murhaan ja armenialaisiset potkaistiin ulos Israelista. Jerusalemin vanhassa kaupungissa on ollut yli 1600 vuoden ajan armenialainen kortteli, johon jäi asumaan armenialaisia 1948, sillä se jäi Jordanialle vuosiksi 1948-67. Armenialaiskorttelin asunnoista oli vuoteen 2000 mennessä siirtynyt juutalaisten omistukseen 81 yhteensä 581 asunnosta. Miten tilanne on muuttunut viimeisten 19 vuoden aikana, niin ei varmaan parempaan. Armenialaisia kohdellaan samoin tavoin kuin palestiinalaisia, muukalaisina, joista pitää päästä eroon.

  3. Unohtui mainita, että bolsevikkijuutalaisten lokakuun vallankumous 1917 aiheutti Venäjän perääntymisen jos saavutetuilta rajoilta Länsi-Armeniassa, joka jäi kokonaan Turkille. Atatürk ja Lenin olivat hyvää pataa kuin kaksi juutalaista vain voi olla tuhotesaan yhteisiä vihollisia, armenialaisia.

    Armenialaiset ovat ensimmäinen kansakunta, joka kääntyi kristinuskoon ja se tapahtui jo 300 luvulla.
    Siitä tuli juutalaisten viholliskansa samalla.

  4. Roses are red, violets are blue. Where is my foreskin? Oh wait i’m a jew.

Comments are closed.