Koti Uutisia Israel iskenyt Syyrian armeijaa vastaan viidesti viikon aikana

Israel iskenyt Syyrian armeijaa vastaan viidesti viikon aikana

1
Netanjahu ja hoidettavana oleva syyrialaisterroristi kenttäsairaalassa.

Aiemmin Israel iski Syyrian Isisiä vastaan taistelevia joukkoja vastaan kerran kuukaudessa tai kerran kuudessa viikossa yleensä tekosyyllä, että sillä oli jotain tekemistä Hizbollahin kanssa.

Nyt, kun Isis on alkanut vetäytyä kiireellä ja tämän hallitsema pinta-ala on jatkuvasti kutistunut, ovat iskut tihentyneet. Kuten Kansallinen Vastarinta uutisoi artikkelissa “The Wall Street Journal: Israel rahoittaa sunniterroristeja”, on Israelin miehittämän Golanin kukkuloiden Syyrian puoleinen alue Israelin rahoittamien terroristiryhmien, kuten Fursan al-Joulanin hallussa, eivät Syyrian hallituksen.

Uutiskanava RT kirjoittaa:

Israelin armeija on tulittanut Syyrian armeijan asemiin sen jälkeen kun ammuksia laukaistiin Syyrian alueelta Israelin puolelle rajaa, kertoi Israelin puolustusvoimien Twitter. Isku seurasi sarjaa samanlaisia iskuja kuluneen viikon aikana.

“Syyriasta laukaistu ammus osui alueelle pohjoisessa Golanin kukkuloilla”, Israelin armeija sanoi lausunnossa. “Harhautunut ammus”, joka laukaisi Israelin iskun, johtui “Syyrian sisäisistä taisteluista”, lisättiin lausunnossa.

Iskusta ei koitunut materiaalista haittaa Israelin armeijalle. Myöskään loukkaantumisia ei ole raportoitu Israelin mukaan.

“Israel pitäytyy linjassaan välttää sekaantumista Syyrian sisällissotaan. Emme kuitenkaan tule sietämään Israelin suvereeniuden loukkaamista”, edustaja prikaatinkenraali Ronen Manelis kertoi Israelin medialle.

Yksi iskuista sattui samaan aikaan kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu oli kierroksella Golanin kukkuloilla. Käynnin aikana Netanjahu vahvisti Israelin vaateen kiisteltyyn alueeseen ja vannoi kostavansa kaikki iskut alueelle riippumatta lähteestä.

Rick Sterling, tutkiva journalisti ja Syyrian solidaarisuusliikkeen jäsen kertoi, että Israelin kostoiskut ovat “selvä Syyrian suvereniteetin loukkaus”.

“Se [Israelin armeija] käyttää tätä tekosyynä, ja on näytetty toteen, että terroristit voivat vain ampua Israelin miehittämälle alueelle ja saada israelilaiset tulemaan ja iskemään Syyriaan yhteistyössä terroristien kanssa”, kertoi journalisti RT:lle.

Kukaan ei ole toistaiseksi Yhdysvaltain tai Israelin valtamediassa kyseenalaistanut sitä, miksi Isisiä vastaan taisteleva Syyrian armeija rynnisi terroristien miehittämän alueen läpi vain ampuakseen tyhjälle kukkulalle kesken kiivaimpien taistelujen.

 

Lähde: Daily Stormer

Lue myös: Israelilaisministeri: Syyria kuin natsi-Saksa, Assad salamurhattava

1 KOMMENTTI

Comments are closed.