Koti Uutisia Ulkomaat Israel harkitsee Islannin Euroviisuehdokkaalle maahantulokieltoa

Israel harkitsee Islannin Euroviisuehdokkaalle maahantulokieltoa

5

Juutalaisvaltio, joka tietyissä piireissä tunnetaan ”Lähi-Idän ainoana demokratiana” osoittaa taas kyvykkyytensä kestää kritiikkiä. Tällä kertaa Israelia hiertää valtavasti Islannin Euroviisuehdokkaan Hatarin poliittiset näkemykset Israelin toiminnasta. Israelissa toimiva, Mossadiinkin yhteyksiä ylläpitävä, oikeusteitse sotia käyvä organisaatio Shurat HaDin tulee todennäköisesti tekemään kaikkensa Hatarin maahantulon estämiseksi.

Shurat HaDinin edustaja kommentoi tapausta sillä, että mikäli Israeliin pyrkivä henkilö boikotoi Israelia tai sen toimia, henkilöä ei tule päästää maahan. Viime vuonna kyseinen lakiorganisaatio langetti kahdelle uusiseelantilaiselle henkilölle 18 000 Uuden-Seelannin dollarin sakot. Syynä oli avoin kirje tunnetulle artistille Lordelle Israelin toimista. Lorde perui esiintymisensä Tel Avivissa.

Euroviisuorganisaatio asetti Israelille aiemmin vaatimuksen, että Israelin tulee päästää maahan kaikki, jotka haluavat osallistua Euroviisuihin. Kymmenet, jopa sadat eri organisaatiot boikotoivat Euroviisujen järjestämistä Israelissa. Herääkin kysymys, mistä lähtien Israel on kuulunut Eurooppaan sekä minkä takia Euroviisut tulisi pitää Israelissa?

Lähde: Far Out Magazine

5 KOMMENTIT

  1. >Herääkin kysymys, mistä lähtien Israel on kuulunut Eurooppaan sekä minkä takia Euroviisut tulisi pitää Israelissa?

    Tätä olen kyllä miettinyt itsekin.

  2. Euroviisut ovat kulttuurimarxistista syöpää, mutta joo, Israel ei kuulu Eurooppaan eikä täten pitäisi olla näissä viisuissa edes mukana.

  3. Herää myös kysymys, kuinka joku Israelissa lymyävä klovniorkesteri voi mätkiä sakkoja Uudessa Seelannissa asuville Uuden Seelannin kansalaisille?

  4. Nuo euroviisut ovat täysin poliittista peliä. Kun katsotaan kuka saa ääniä ja keneltä niin siitä näkyy hyvin politiikka. Se että se vastemielisen näköinen eläin voitti viisut lallatuksellaan viimeksi oli vain osoitus siitä että kansainvälinen yhteisö tukee “maan pääkaupungin” siirtämistä Jerusalemiin. Ei mitään muuta. Ja kun Suomen kaivoslakia muutettiin siten että ulkomaalaiset pääsivät tänne kaivamaan ja saivat tehdä valtauksia, voitto Lordi Suomelle viisut.

    Globalistien teatteria koko homma. Ei mitään muuta.

  5. Israel on myöskin ympättynä “Eurooppaan” yleisurheilun Euroopan mestaruuskisoissa. Kaiketi Israel on niin yksin siellä missä on, ettei sille löydy “viiteryhmää”, jossa kilpailisi.
    Iraelilla ei ole mitään syytä sotkea politiikkaa Eurovision mitä typerimpään laulukilpailuun, vaikka tuo “rallatus -kisa” on mennyt jo aivan joutavuuksiin siten, että kaikkien osallistujamaiden laulukappaleet ovat kuin samasta muotista puristetut eli sisällöltään ja sävelmiltään samanlaista tekno -jumpsutusta ja hengetöntä roskaa, jossa ei ole “päätä eikä häntää”.

    Israel “mimosoi” kaikessa mahdollisessa, mutta goyimien pitäisi “suvaita” aivan kaikki törky ja “käännellä vain poskeaan” mitä matalamielisimpien poliittisten häpäisyjen ja solvausten edessä, jotka täyttävät kaikki kunnianloukkauksen rangaistavat juridiset määritelmät. Tähän kuuluvat myös niiden uskontoa harjoittavien kristittyjen aidon maailmankatsomuksen ja tunnustuksellisten arvojen kunnioittamisen loukkaaminen ja suoranainen vaino LGBT -, Queer -liikkeen ja feministien taholta länsimaisissa yhteiskunnissa niin Euroopassa kuin Uudella mantereellakin.

Comments are closed.