Koti Uutisia Pohjoismaat Iso osa Ruotsin koronaan kuolleista somaleja

Iso osa Ruotsin koronaan kuolleista somaleja

21

Tukholmassa koronavirukseen kuolleista jopa kaksi kolmasosaa on somaleja. Tukholman alueella on yhdeksän virukseen kuollutta ja näistä kuusi on somaleja. Asiasta kertoo ruotsinsomalialainen lääkäriyhdistys.

– Kun [virus] levisi Ruotsiin, ei ollut paljoa tietoa somaliksi ja monet elivät kuten ennenkin, sanoo yhdistyksen hallituksen jäsen Jihan Mohamed SVT:lle. Syy somaleiden kuolleisuuteen saattaa siis olla rakenteellinen rasismi.

Mohamedin mukaan myös kulttuuriset syyt voivat vaikuttaa viruksen leviämiseen, sillä somalikulttuurissa sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeää.

Syy ei kuitenkaan tietenkään ole esimerkiksi ohjeistusten noudattamatta jättäminen siksi, että ei vaan satu kiinnostamaan.

Lähde: Iltalehti

21 KOMMENTIT

  1. No mutta, tämähän oli tämän päivän paras uutinen. Eiköhän peukuteta tätä uutista. Nimittäin, kun ÄO on pienempi kuin kengännumero, niin luonnollinen poistumakin on suurinta. Vau, toivottavasti niissä ghettoissa tämä virus jyllää kunnolla. Ja ”harjaa puhtaaksi” kuten Soini sanoi. No, kesään mennessä tiedämme kuinka monta potentiaalista raiskaajaa on kuollut.

  2. Hienoa! Luontoäiti korjaa paskojaan pois. Hyvä korona! Läskikasa Martti Ahtisaarellakin on koronavirustartunta, toivottavasti kuolisi hitaasti keuhkokuumeeseen.

  3. Juuri ennen tätä uutista luin MV-lehdestä jutun ”Poliisi voimaton: Siirtolaiset eivät kunnioita karanteenimääräyksiä Italiassa ja Ranskassa” ja mietin että miten se tauti ei muka tartu noihin tunkeutujiin.

    Italian kuolleista ei ainakaan itselleni ole löytynyt tarkempaa tietoa heidän taustoista. Olisiko sielläkin tosiasiassa niin että kuolleiden joukossa on valtava määrä moniosaajia?

    • Nyt kun mainitsit MV-lehden, niin tekee mieli kysyä että salliiko edes MV-lehti valtavitaisen totuuden kyseenalaistamista?

      Tiedättehän, ”valtavirtaisen totuuden kyseenalaistaminen”…

  4. Jess! Tätä osasin ounastella. Seuraavaksi tippuu AIDS-porukka, joille tavallinen nuhakin voi koitua kuolemaksi. Somaleilla ei ole resistanssia näille tauideille, niiden hygienia on huonompaa ja ”perheet” ovat läheisissä väleissä eli tartuttelevat toisiaan edestakaisin. Siinä ei lääkkeetkään auta.

    Suuri ongelma Suomessa on somaleiden ”perheenyhdistäminen”. Kun jokaisen nimi on Abdul, Mehmed tai Mohammed, niin kuka siinä oikeasti pystyy/viitsii edes selvittää ovatko nämä oikeasti sukua toisilleen? Jokainen maahan jalkansa oven väliin saanut sitten kutsuu oman ”sukunsa”, tämä taas omansa jne. jne. jne. ad nauseam.

    Onneksi systeemi romahtaa ja taikaseinä menee kiinni. Tuho=pelastus!

  5. Somalipakolainen sai hyvältä haltijattarelta 3 toivetta, somalimiehen toiveet olivat:
    -Haluan muuttua valkoiseksi.
    -olla himoittu
    -saada persettä!
    Hyvä haltijatar muutti somalin WC-paperiksi.

  6. Vanhuksille ja muille eläkepäiviään viettäville ärhäkkä virus on ikävä ja ei-toivottu vitsaus, mutta somaleille ja AIDS-pojille tekee kyllä niin gutaa, että!

    • On riskiryhmässä myös nuorempiakin, esimerkkinä alle 40-vuotias Crohnin tautia sairastava läheinen, jolla on lääkitys. Minulla on reumatismia, mutta lääkkeettömästi elelen, jolloin ei pitäisi olla suurta riskiä koronaan. C-vitamiinia ja luonnollisia rasvoja syön, niin pysyy vastustuskyky parempana. Ei edes perusflunssakaan ole minulle vaarallinen.

  7. Poliisi: ”Uuttamaata koskevat liikkumisrajoitukset tiivistetysti: jokaisella on oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen.”

    Ja geelitukat ramppaavat Suomen ja Ruotsin rajaa edestakaisin niin kuin ei mitään. Totaalisen mielisairasta touhua. Tässä ei ole enää hiventäkään järkeä. Ei edes yritetä peitellä tai selitellä mitään. 100 %:ta kansan silmäänkusemista.

    Ei Suomi ole tänne änkeytyvien afgaanien, irakilaisten, somalien ja muiden saastojen koti. Absoluuttisen hulluuden ja sairauden tilassa on tämä maa.

    • Italiassa 74 368 henkilöä on saanut tartunnan ja koronavirukseen on menehtynyt 7503 ihmistä vain muutamassa viikossa.

      THL:n asiantuntija suhtautuu varauksella lentokentän karanteenihotelliin: ”Jos laitetaan paljon ihmisiä samaan tilaan se voi myös luoda riskejä.”

      Jaa. Mitäs tuohon nyt sanoisi…

      Italian pahan tilanteen ja maahantunkeutujien yhteyden näkee sokeakin. Suomi ja Ruotsi tahdotaan selvästikin saastuttaa, sillä loisten tunkeutumisen estämiseksi ei ole tehty mitään — päivastoin.

    • ”Poliisi toivoo, että jokainen kansalainen kantaisi vastuunsa tilanteesta, eikä kuormittaisi poliisin suorittamaa rajavalvontaa turhaan. Poliisi valvoo liikkumista teille asetettujen sulkujen sekä ympärivuorokautisten tarkastuspisteiden avulla,” kertoo poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.

      Toiminnan sujuvoittamiseksi tarkastuspisteellä poliisi suosittaa, että rajan ylittävällä henkilöllä olisi mukanaan henkilöllisyystodistus tai muu vastaava asiakirja henkilöllisyyden varmentamiseksi.

      Rajan ylittävän henkilön tulee myös esittää nimensä, kotipaikkakuntansa, matkansa määränpää sekä matkansa syy. Hän voi myös kirjoittaa tiedot ylös ja esittää ne kirjallisena viranomaiselle tarkastuspisteellä. Poliisi ei etukäteen myönnä liikkumisen mahdollistamiseksi kirjallista lupa-asiakirjaa.

      Ai että ei tuhlattaisi poliisin resursseja, niinkö? Kyllä niitä tähän asti on tuhlattu kaikenlaiseen hyödyttömään, esim. Poliisi-leijonaan jne.

      Suomalainen joutuu läänin rajan ylittäessään valtavan kyttäyksen kohteeksi, kun taas tautia levittävät sotilaskarkurit; raiskaajat, pedofiilit, huumekauppiaat ja murhaajat saavat marssia maahan edelleenkin täysin vapaasti — ilman minkäänlaisia dokumentteja tai oikeutta edes tulla maahamme.

  8. Somalien suurta kuolleisuutta selittänevät heidän kulttuurinsa, perimänsä ja islam. Siinä lyhyesti syyt.

    Heidän itselleen ja muille aiheuttamat haitat olisivat vältettävissä. Heillä on iso maa, jonka voisivat saada kukoistamaan. Edellytyksenä tietysti on, että heillä tulisi olla sellaiseen tehtävään sopivat ominaisuudet. Taitavia he ovat ainakin suomalaisen yhteiskunnan tarjoamien etujen hyödyntämisessä. Ehkei sama onnistu monelta suomalaiselta, vaikka kuinka selittäisi.

  9. ”Ruotsi kieltää yli 50:n kokoontumiset.”

    Näinköhän tuo koskee kunniakansalaisia? Veikkaisin että Helsingissäkin geelitukkia kokoontuu esim. Kalliossa eräässä suositussa paikassa edelleen.

    • Well, internet by definition requires a computer, so…

      Maybe it’d be better if you just went back to what you do best: suck cock and make REFUGEES WELCOME signs.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here