Koti Uutisia Kotimaa IS:n uutispäällikkö vaatii lisää maahanmuuttoa

IS:n uutispäällikkö vaatii lisää maahanmuuttoa

13

Taloussanomien uutispäällikkö Katja Okkonen kirjoittaa Ilta-Sanomissa järjettömän kolumnin koskien paljon puhuttua huoltosuhdetta ja maahanmuuttoa. Okkonen korostaa, miten maahanmuuton tulisi olla iso teema tulevissa vaaleissa. Maahanmuuttajia pitäisi saada rutkasti lisää ja maahanmuuttoa tulisi helpottaa.

“Tarvitsemme Suomeen lisää maahanmuuttajia, muuten meillä on pian aivan liian vähän veronmaksajia elätettävien määrään verrattuna”, Okkonen kirjoittaa. Suomessa on jo kuitenkin 240 000 työtöntä, ja lisäksi vierasrotuisten ihmisten työttömyysaste on huomattavasti korkeampi kuin kantasuomalaisten.

Alkuvuonna Suomessa on kuollut yli 3 500 ihmistä enemmän kuin on syntynyt. Okkosen mielestä Suomen tilanne on Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan verrattuna heikko. Hän kirjoittaa, että “kun muut saavat maahanmuutosta merkittävää apua väkilukunsa ylläpitämiseksi, Suomessa maahanmuutto ainoastaan hidastaa väkiluvun pienenemistä”.

Okkonen kommentoi Suomen tulevaisuutta synkemmäksi kuin naapureiden, esimerkiksi Ruotsin.

Lähde: Ilta-Sanomat

13 KOMMENTIT

  1. Kansallissosialistinen hallinto ja järjestys Suomeen, niin johan alkaa syntyvyys nousta.

  2. “Tarvitsemme Suomeen lisää maahanmuuttajia, muuten meillä on pian aivan liian vähän veronmaksajia elätettävien määrään verrattuna”

    Voiko dorkempaa sitaattia olla? Katja Okkonen, haluamasi mamut ovat juuri niitä elätettäviä!

  3. Onkos tuo otsikkokuva Vuosaaren ostarilta? On niin potentiaalisen näköisiä veronmaksajia…

  4. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ja iltasanomat omistaa…

  5. Tuntuu että valemedian “toimittajista” kaikki ovat perkeleen idiootteja, “koulutettu” Tampereen punikkiopistolla.🙂

  6. 20.000e velkaa jokaista uutta tulijaa kohtaan ei muuta Suomen velkaantumista.

  7. Minä en ole kansallissosialisti tai antisemiitti. Mutta asia jota olen vuosien varrella ihmetellyt on se että milloin joku päivystävä desantti, taloustoimittelija tai vastaava vaatii työperäisen maahanmuuton nimissä väkeä maahan perustellen että vuonna silloin ja silloin tässä maassa on työvoimapula. Ja joka saakelin kerta kun on ennustuksen aika täyttynyt maa on syvässä lamassa ja työttömyys huipussaan. Vaikka Kekkosen moraalista ja toimintatavoista ollaan montaa mieltä niin hän runnoi hätätilahallituksen kun maassa oli 50000 työtöntä, nyt on 10-13x määrä ja ketään ei eds kiinnosta. Silloin puolueiden puheenjohtajat olivat yhtä nöyränä Tamminiemessä kuin koulupojat kärvähdettyään tupakin poltosta vessassa.

  8. Euroopan sisäinen maahanmuutto etusijalle eli romaneita EU-maista Bulgariasta, Romaniasta, Unkarista, Slovakkiasta ja Tsekeistä sekä Balkanin maista. Luvataan kaikille ilmaiset asunnot Katja Okkosen naapurustossa (asumaan asuntovaunuissa talon ympärille). Ja eläkeoikeus seuraavien 7 sukupolven ajan. Työntekijöitähän Suomeen ei enää tarvita, kun kaikki automatisoidaan ja työt teetetään roboteilla. Euroopan romaneita kannattaa ottaa Suomeen lisää, sillä he ovat hyvä osoitus siitä, miten maahanmuuttajien elintapoja ei olla saatu muutettua 500 vuoteen. Tai saada heidän älykkyysosamääräänsä nousemaan edes yhtä pykälää viimeisten 500 vuoden kuluessa. Itseoppineille katumuusikoille löytyy aina käyttöä Suomessa. Suomen noin 30.000-päisen somaliväestön voisi siirtää kokonaisuudessaan Ahvenanmaalle, missä onkin kaivattu lisää maahanmuuttoa geenikannan parantamiseksi. Pari bussilastillista somaleita myös Närpiöön ja kaikille muille suomenruotsalaisille paikkakunnille, missä maahanmuuton lisäämistä ajavalla RKP:llä on paljon äänestäjiä. Ja kun somalit on saatu jaettua, sitten romanit…

  9. Suvakit ja vihervasemmisto sekoittavat tahallaan pakolaiset ja siirtolaiset sanan “maahanmuuttajat” alle koska se on heille edullista ja tukee heidän pyrkimyksiään. Hölmöintä mitä maahanmuuttokriittinen voi tehdä on astua tähän miinaan. Kun puhutaan näistä asioista on järjetöntä niputtaa kehitysmaalainen elintasosiirtolainen ja esim ruotsalainen töihin tuleva insinööri sanan “maahanmuuttaja” alle. Suvakit ja vihervasemmisto haluaa että te astutte tähän miinaan ja joka kerta kun joku näin tekee se tukee heidän politiikkaansa.

    Eli asiat pitää esittää niin että niistä ei jää mitään tulikinnan varaa. On mamut ja matut. Työperäinen maahanmuutto ja haittamaahanmuutto. Joka kerta kun puhutaan epämääräisestä “maahanmuutosta” tai “maahanmuuttajista” niin kustaan omaan nilkkaan.

    Suurimmat maahanmuuttajaryhmät muistaakseni Viro, Venäjä, Ruotsi. Näitäkö te haluatte vastustaa? Puhukaa “pakolaisista” eli elintasosiirtolaisista eli haittamaahanmuutosta eli asioista niiden omalla nimellä!

  10. Miten tuollaisella julkaisulla voi olla noin tyhmä uutispäällikkö? Uskomatonta suvakismin idiotismia, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

  11. Okkonen ei osaa matematiikkaa tai on sitten niin tyhmä ettei ymmärrä edes erottaa etumerkkinä plussaa miinuksesta. Se tuoko invaasio meille tuloja vai menoja on todella pahasti hakusessa Okkoselta. Invaasio aiheuttaa vain menoja, jolloin pienen työtätekevän kansanosan veroprosentti kasvaa entisestään.

    Huoltosuhteen parantaminen invaasion kautta on kuin poraisi lisää reikiä veneen jo vuotavaan pohjaan sillä verukkeella että “porataan pois kaikki mahdolliset vuotavat paikat”.

    Miten näin tyhmiä ajatuksia saa esittää julkisesti? Eikö kukaan puutu siihen että tällainen ihminen on vahingossa palkattu tai että hän laukoo sellaisia ajatuksia joista ala-asteellakin saisi hylätys matematiikan kokeissa?

    Jotain rajaa sentään.

Comments are closed.