Koti Artikkelit Maailmankatsomus Isänmaallisuus vs. uskollisuus valtiolle

Isänmaallisuus vs. uskollisuus valtiolle

11

halonensotilaat

Todellisen patriootin on aina oltava valmis puolustamaan maatansa hallinnolta, joka ei ole kansan puolella. Tätä lausetta jokaisen tulisi soveltaa omassa elämässään. Mikäli kotimaatasi hallitseva valtio on epäisänmaallinen, tulee sitä vastaan taistella.

Monet ihmiset ovat sekoittaneet keskenään isänmaallisuuden ja uskollisuuden valtiolle. Ollaan mukamas isänmaallisia, mutta rajoitetaan se valtion palvomiseen. Mitä valtio kertoo, sen on oltava totta. Näin ajatellaan siitäkin huolimatta, että todellisuudessa Suomikin on kansainvälisten tahojen hallinnassa. EU, TTIP-vapaakauppasopimus, kansainväliset pankkiirit sekä ylikansalliset firmat sylkevät suomalaisen itsenäisyyden kasvoille.

Jos valtio alkaa rajoittaa ihmisten vapautta turvallisuuden nimissä, uskotaan täysin typeräksikin äityviä lakeja ilman minkäänlaista kyseenalaistamista – eihän valtio voisi viilata omia kansalaisiaan linssiin, eihän? Ei esimerkiksi silloin, kun ihmisten yksityisyyttä rikotaan järjettömällä määrällä valvontakameroita tai kun kaikkien sormenjäljet otetaan talteen passin hakemisen yhteydessä. Aseita kerätään pois ihmisiltä “turvallisuuden” nimissä, ja jopa tuhannen euron käteissäästöistä voi päätyä pankkiin kuulusteltavaksi.

valvonta

Poliisin hallinnoimien laittomien rekistereiden olemassaolo on yleistä tietoa, mutta sekään ei juuri ketään kiinnosta. Näihin rekistereihin päätyy esimerkiksi soittamalla väärälle henkilölle, olemalla väärässä katsomonosassa jalkapallo-ottelussa, osallistumalla “vääränlaista” poliittista suuntausta edustavaan tapahtumaan, olemalla samassa seurueessa henkilön kanssa, josta poliisi voisi jollain tapaa olla kiinnostunut, ja monella muulla tavalla. Virallisesti näitä rekistereitä ei toki ole olemassa, ja vaikka olisikin, niin kaikilla niihin päätyvillä on jokin todellinen syy niihin joutumiseen.

Jos valtio esimerkiksi kieltää tiettyjen asioiden sanomisen tai vaikkapa historiallisten tapahtumien tarkemman tutkimisen, ei siinä voi olla mitään väärää, koska nämä tiettyjen asioiden sanojat sekä historiallisten tapahtumien tutkijathan ovat vain tuomittuja rikollisia. Jos haluat järjestää esimerkiksi ruoan tai materiaalisen avun jakamista, joka on tarkoitettu ainoastaan oman maasi kansalaisille, ja valtio kieltää tämän rasistisena, koska et halua auttaa myös kaikkia muita, olet vähintään häirikkö, koska rikot valtion asettamia sääntöjä auttamalla ainoastaan tiettyä väestönosaa.

Kultainen aamunkoitto tarjoaa ruoka-apua vain valkoiselle kantaväestölle.
Kultainen aamunkoitto tarjoaa ruoka-apua vain valkoiselle kantaväestölle.

Kun valtio käskee sinua ampumaan oman maasi kansalaisia, tottelet ilman muuta. Luotien tiellähän on ainoastaan henkilöitä, jotka ovat valtiolle haitaksi. Kun valtio pyytää sinua menemään toiselle puolelle maailmaa sotimaan oman henkesi uhalla, menet ilman muuta, koska isänmaan etu vaatii, että puutut muiden maiden asioihin, jotka eivät liity oman maasi tapahtumiin mitenkään. Olet myös luonnollisesti ylpeä, mikäli onnistut ampumaan jonkun, joka on uhaksi pomollesi, joka on ainoastaan omaa etuaan tavoitteleva poliitikko. Olethan todellinen patriootti.

Vai oletko sittenkään? Suomi ei ole ollut itsenäinen maa ainakaan viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. Kansainväliset tahot EU etunenässä määräävät Suomen asioista. Suomea hallitsevien ihmisten puolesta kuoleminen olisi typerintä, mitä isänmaallinen ihminen voisi tehdä, koska Suomen asioista päättävät ihmiset pitävät sekä kansanedustajia että tavallisia ihmisiä ainoastaan pelinappuloina osana omien intressiensä ajamista.

Ei ole oman kansan edun mukaista noudattaa jokaista direktiiviä ja sääntöä, joka meille pakkosyötetään. Kun ihmiset pakotetaan maksamaan Yle-veroa, taataan valtion propagandakoneistolle varmat tulot. Kun ihmisiä ja yhteisöjä tuomitaan järjettömiin sakkoihin hallitseville tahoille epämiellyttävistä kirjoituksista, joiden todenperäisyyttä ei edes ryhdytä kyseenalaistamaan, pelotellaan sillä ihmisiä hiljaiseksi. Puhutaan siis siitä samasta valtiosta, joka vakoilee omia kansalaisiaan ja panostaa koko ajan vallanpitäjien omaan turvallisuuteen palkkaamalla aikaisemmin mainittuja ns. isänmaallisia ihmisiä tarvittaessa ampumaan niitä, jotka eivät hyväksy kaikkea päähänpotkimista, jota valtio suorittaa kansalaisiaan kohtaan. Kaikki kustannetaan tietysti kansalaisten selistä revityistä veromarkoista, joita korotetaan mielen mukaan aina, kun tälle esiintyy tarvetta. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun kansalaisilta kerätään aseita pois turvallisuuden nimissä ja kun poliisi aseistaa itseään joukkojenhallintaa varten. Onko tällaiselle valtiolle mitään järkeä olla uskollinen?

ikl-e1431368990660Todellinen isänmaallisuus on sitä, kun asetat oman kansasi oman etusi edelle. Koska nykyinen valtio ei ole oman kansan edun asialla, tarkoittaa se käytännössä sitä, että isänmaallisten ihmisten on tehtävä uhrauksia, jotta tulevaisuus näyttäisi valoisammalta. Todettakoon kuitenkin, ettei uhrauksien teko automaattisesti tarkoita vankilareissua tai henkensä menettämistä. Esimerkiksi rahallinen tuki isänmaalliselle taholle voitaneen laskea uhraukseksi, sillä se on pois omasta hyvinvoinnista. Myös oman vapaa-ajan käyttäminen isänmaan asialle on omanlaisensa uhraus omasta ajasta. Radikaaleimmillaan uhraukset kuitenkin tarkoittavat vapauden- tai hengenmenetystä.

Monissa “demokraattisen ja vapaan” Euroopan valtioissa on mahdollista päätyä pidemmäksikin aikaa vankilaan, mikäli kyseenalaistaa liikaa valtion toimia. Tämä tulee varmasti olemaan tulevaisuutta myös Suomessa, sillä jo nyt täällä on annettu täysin naurettavia sananvapaustuomioita. Tai siis, ne olisivat naurettavia, mikäli kyseessä olisi komediasarja. Valitettavasti tämä on totisinta totta. Isänmaataan todella rakastava ihminen on kuitenkin valmis mieluummin kestämään paineen, sillä todellisuudessa hän tietää, ettei ole tehnyt mitään väärää. Valtio on väärässä ja siksi se käyttää laittomia keinoja ihmisten hiljentämiseen.

Älä siis valehtele itsellesi ja kuvittele, että valtion palvominen olisi isänmaallisuutta.

Päätän kirjoituksen Eugen Schaumanin sanoihin: “Rakastatko maatasi? Hyvä, pidä mielessäsi Ibsenin sanat: ‘Vaikka antaisit kaiken, mutta et elämääsi, et ole antanut mitään’.”

 

Jesse Torniainen

11 KOMMENTIT

  1. Hyvin oivallettua tekstiä.
    Valtio ei koskaan saa olla itsetarkoitus. Valtion ainoana tarkoituksena tulee olla sen rajojen sisäpuolella asuvan rodun olemassaolon ja lisääntymisen turvaaminen. Eli tuttavallisemmin 14 sanaa.
    Tämä nykyinen Suomen eurostotasavalta ei tunnetusti välitä em. asioista ollenkaan.

  2. Tämä teksti on hyvä yhteenveto siitä, mitä olenkin jo pähkäillyt vähän aikaa. Kuinka kummassa olisi joidenkin muutamien ihmisten pyörittämä instituutio uhrauksien arvoinen? Varsinkin kun tiedät, että ne muutamat ihmiset eivät edes tarkalleen tiedä, kuka olet.

  3. Valitettavasti vielä löytyy sellaisia hölmöjä, jotka pitävät valtiouskollisuutta automaattisesti isänmaallisuutena. Vaan tässä tekstissä kyllä kiteytyy hyvin, miksi asia ei näin ole!

  4. Tämän olen tiennyt itsekin mutta nykyisten tapahtumien valossa, en osaa sanoa varmaksi, olisiko rintamalle lähtö valtion vai oman kansani edun mukaista. Joko sinne lähden minä tai perheeni, siitä on onneksi helppo valita.

  5. “Patriotism means to stand by the country. It does not mean to stand by the president” By Theodore Roosevelt

  6. Oivallinen kirjoitus aidosta isänmaallisuudesta! Kannatan kuitenkin sen verran valtiovallan toimintaa, että pidän asevelvollisuutta todellakin velvollisuutena jokaiselle suomalaiselle. Ei kai kukaan halua Vastarintaliikkeen riveihinkään pelkurisivareita? Toivottavasti ei. Tarkistetaanko muuten sotilasarvo järjestön hakuprosessissa? Suomi suomalaisille ja kunniaa sotiemme veteraaneille, myös naisille kotirintaman hätäaputöissä.

  7. Ohi aiheen, mutta kysynpä nyt täältäkin, kun ei tuolla muualla oikein onnistu kommentointi [http://magneettimedia.com/vasabladet-haastatteli-aarivasemmistolaisia-magneettimedia-asiantuntijoina/] –> Tietokantavirhettä pukkaa

    Onko täällä kenelläkään mitään käsitystä Pekka Siitoimen todellisesta luonteesta? En väitä, mutta olen aina epäillyt häntä “feikiksi”, siis pelkäksi huomion kalastelijaksi. Hänhän ei todellakaan ole ‘kansallismielisille’, ainakaan ajatteleville sellaisille, mikään suunnannäyttäjä saati sitten ikoni tms. Pekkahan oli pelle! Siis pelkkä narri! Ja omalta osaltaan hän sai mustamaalattua niin kansallimieliset kuin “natsitkin”. Oliko hän siis pelkkää valeoppositiota (siis eihän Pekkaa nyt voi kukaan tosissaan todellisena oppositiona pitääkään) ja mediahuoraamista vai mistä on kyse? Satunnainen hölmö ja pelle vain?

  8. Asepalvelus kannattaa ilman muuta suorittaa ja vieläpä mahdollisimman hyvin! Se on toinen asia kannattaako lähteä valtion/EU:n/siionistien sotiin esim. lähi-itään, tai lähemmäskään. Kun EU hajoaa on mahdollista ja jopa todennäköistä se että federalistit lähettävät sotilaita “tuomaan demokratiaa”. Todennäköisimmät maat lähitulevaisuudessa lienevät Kreikka ja Unkari.

  9. “kunniani ja omantuntoni kautta,
    olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
    Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.
    Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.
    Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.
    Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.
    Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.”

    Tällainen vakuutus tuli annettua, 2000 luvun alussa, ja vieläkin sen takana seison.

    Vakuutuksella yleisössä oli myös ukkini, joka sodan alussa tuli Karjalan evakkona, sodan jatkuessa siellä palvelleena. Näen oman sitoumukseni pyhänä, isien ja äitien työtä ja uhrauksia kunnioittavana. Jos se päivä tulee, olen vakaumukseni kanssa valmis kaatumaan, isänmaan puolesta.

    Tämän ihmissaastan, maanpettureiden, sionistien sätkynukkehallituksen eteen en ole valmis tekemään mitään.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here