Koti Uutisia Ulkomaat Iran pidättänyt CIA:n vakoilijoita

Iran pidättänyt CIA:n vakoilijoita

4

Iran kertoo purkaneensa CIA:n vakoiluverkoston ja pidättäneensä yhteensä 17 henkilöä asiaan liittyen. Kaikki pidätetyt ovat iranilaisia.

– Nämä maan pettäneet henkilöt luovutettiin oikeuslaitokselle. Osa heistä on tuomittu kuolemaan ja osa pitkäaikaiseen vankeuteen, ministeriölähde sanoi.
Maa kertoi toteuttaneensa operaation ulkomaisten liittolaistensa kanssa, mutta ei paljastanut, minkä maalaisista liittolaisista oli kyse.

Lähde: MTV

4 KOMMENTIT

  1. Kannattaa muistaa että ainakin n. 5-10 % kunkin kansakunnan populaatiosta on aina valmis vihollisen toimesta ja houkuttelemana pettämään oman maansa ja kansakuntansa heikkoluonteisuutensa vuoksi. Periaatteessa oikea rangaistus on näille maanpetturuudesta aina kuolemanrangaistus.

  2. Toivotaan että saivat ainakin osan cia:n ostamista pääagitaattoreista tuomiolle. Gaddaf ei ehtinyt havaita pettureita vierellään eikä saddamkaan, rauha heille.
    Tuon alueen pohjoisosassa on yksi väestöryhmä, joka on suurissa määrin pesiytynyt eurooppaan ja pohjolaankin, nimittäin kurdit.
    Nämä itseään persialaisiksi kutsuvat ovat iän kaiken aiheuttaneet milloin mitäkin konfliktia ja myyneet vaikka isänsä etujen saavuttamiseksi, ovat kuin euroopan mustalaiset, vapaamatkustavia parasiitteja.
    Sehän on tiedossa, että israelinkin rahoittama ppk luulee luovansa itsenäiselle kurdistanille tulevaisuutta, mutta todellisuudessa he omalla “uhrauksellaan” ampuvat itseään jalkaan ja tekevät likaisen työn suurjuudean eteen.
    Ahneus käy lankeemuksen edellä.

Comments are closed.