Koti Uutisia Kotimaa Irakista delegaatio Suomeen myöntämään passeja oleskeluluvan saamisen helpottamiseksi

Irakista delegaatio Suomeen myöntämään passeja oleskeluluvan saamisen helpottamiseksi

12

Sisäministeri Kai Mykkäsen mukaan Irakista saapuu Suomeen delegaatio myöntämään passeja irakilaisille, jotka käyvät töissä ja joilta passi entuudestaan puuttuu. Tarkoituksena on auttaa paperittomia hakemaan työperäistä oleskelulupaa.

Mykkäsen mukaan Suomessa olevasta 7 000 irakilaisesta turvapaikanhakijasta satoja tai alle seitsemäsosa käy töissä. Mykkänen ihmettelee, jos hanke saa vastustusta:

– Jos vastustusta nousee, niin he siis vastustavat Suomessa laillisesti työskentelevien mahdollisuutta laillisesti työn perässä muuttaa Suomeen.

Mykkäsen mielestä turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet irakilaiset ovat siis muuttaneet tänne laillisesti työn perässä.

Irakin viranomaiset ovat arvioineet, että riittävän monella irakilaisella on mahdollisuus osoittaa henkilöllisyys jonkun muun paperin avulla, jotta passi voidaan myöntää.

– Ihan turha pelotella, että tässä nyt jotain vaaratekijöitä Suomeen luotaisiin, Mykkänen toteaa, koska eiväthän paperittomat muukalaiset, joiden taustoista ei ole mitään tietoa, ole suinkaan vaaratekijä yhteiskunnalle.

Lähde: Ilta-Sanomat

12 KOMMENTIT

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. Kova kisa on päättäjillä, kuka on globalistien edessä eniten rähmällään pakkomonikulttuurin toteuttamiseksi. Ahneimmat ottivat 30 hopearahaa juutalaisilta. Ei olisi ehkä loppupeleissä kannattanut.

  2. Työ on kuten ihmisoikeudet, sitä käytetään oikeuttamaan mitä tahansa. Siinä missä ihmisoikeudet ovat ”sosiaalisten epäoikeudenmukaisuuksien” pakonomaisesta korroosiosta aiheutunut väärinymmärrys, niin työperäinen maahanmuutto on kaikkivoipaisen talousajattelun harha, ns. mammonismi eli rahanpalvonta, joka on ottanut temppelin ja kaikkien muiden instituutioiden paikan. Se mikä ennen oli pienen ammattikunnan erityisalaa on nykyään jokaisen kaduntallaajan tietoa: ”talousuutisia”.

    Talous on saanut kaikessa täysin ylimitoitetun roolin. Ihminen ei tarvitse taloutta mihinkään – ei ole koskaan tarvinnut. Se mitä ihminen tarvitsee on jotain todellista, realistista ja oikeaa – ei koskaan mitään kryptojuutalaisuuden summonoimaa käsitehirviötä.

    • Piti kirjoittaa:

      > sosiaalisten epäoikeudenmukaisuuksien” pakonomaisesta ETSINNÄSTÄ AIHEUTUNUTTA korroosiota

  3. Miksei samantien lähetetä Suomesta delegaatiota Irakiin myöntämään Suomen passeja ja aseenkantolupia tänne haluaville?

  4. Koko passiasia on niin kieroa kaksinaismoraalia, että jopa Turun kaupunginvaltuutettu ja Turun monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtaja, aikoinaan Irakista Suomeen pakolaisena tullut Muhis Azizi ihmettelee blogissaan, miksi Suomi päästää Irakin passidelegaation maahan:

    ”Joukko irakilaisia on lähtenyt sekasortoa karkuun omasta kotimaastaan ja elävät täällä salaa, maan alla, monen kielteisen päätöksen jälkeen. He siis pitävät täällä oleskelua parempana kuin asumista omassa kotimaassaan. Ja yhtäkkiä ne, jotka ovat aiheuttaneet sekasorron heidän kotimaassaan, saapuvat heidän luokseen Suomeen tarjoamaan heille oman kotimaansa passeja”

  5. Juutalainen roskalehdistö toistaa myös kehitysmaalaisten ehdottomasti meille suoman rikkauden ja holokaustivalheiden lisäksi erästä kolmatta asiaakin: nimittäin omaa rehellisyyttään ja oikeanlaisen, totuudenmukaisen journalismin tekemistä. Kyllä, tätä on joka läpyskässä ja tötterössä, olen huomannut sivuja tulisijaan tunkiessani. PISA-tulosten laskemisen syytä nämä omaa ”totuuttaan” toitottavat saunansytykkeet eivät kuitenkaan suostu kertomaan eli maahantunkeutujien ynnä muiden loisten jälkikasvun suoranaista älyllistä alikehittyneisyyttä! Suomeen importoidaan saastaa: lähi-itäläisten paikallinen ”peruskoulutus” kestää 11-vuotiaaksi asti eli se vastaa Suomen viidettä luokkaa nimellisesti. ”Korkeastikoulutetut” iranilaiset käyvät koulunsa tuohon asti n. 90 %:sesti. Afgaaneilla vastaava luku on vain n. 25 %. Suomeen roudataan vielä kaiken lisäksi ovelasti Afganistanin tadžikeja, uzbekeja ja turkmeneja, jotka ovat mongoloideja ja joita on maassa 13,5 miljoonaa. Maa onkin täydellinen esimerkki siitä, ettei monikulttuurisuus toimi. Nyt näitä kulttuurimarxistisen ³väestönvaihdon hedelmiä roudataan siis Suomeen! Meillä on tilaa – vai miten se menikään… Toimeentulo ja leppoisat päivät taataan näille syöpäläisille omalta kansalta leikkaamalla aina vain rajummalla kädellä.

    Pellepartiolaiset ynnä muut hyytelöpäät ehkä eivät tajua, että tässä ollaan tuhoamassa Euroopan sivistystä, kulttuuria ja perinteitä – puhumattakkaan itsemääräämisoikeudesta sekä vapaudesta. Suomeen siis importoidaan saastaa. Meillä on jo omasta takaa klovneja, mielisairaita, älykääpiöitä ja muita punavihersokeudesta kärsiviä sosiaalipummeja riittämiin! Euroopan Maahanmuuttoverkoston ⁴tutkimuskin sen myöntää: nämä ruskeanaamaiset, möykkäävät ja haisevat loiset ovat turhia; mihinkään kelpaamattomia. Seuraavassa faktaa – jokaisen ammattimädättäjän, suvakin ja sionistin pahinta vihollista – Suomea kohtaavasta rikkauden aallosta.

    ”Kansainvälistä suojelua tarvitsevat” eli maahantunkeutujat eli loiset verrattuna muualta EU:n ulkopuolelta tulleisiin IHMISIIN:

    • neljän ensimmäisen vuoden aikana tunkeutujien työllisyys nousee 27:ään prosenttiin
    • yhdeksän vuoden aikana 40:een prosenttiin
    • neljässätoista vuodessa 60:een prosenttiin ja
    • 20–30 vuoden aikana 66:een prosenttiin – eli yhä 34% työttöminä!

    Nuo ovat pelkkää käytöstavatonta saastaa, kuten sanoin. Tuovat tänne kaikin puolin sopimattoman ja ilskottavan olemuksensa meidän riesaksi, vaikka oma kansa tekee kuolemaa keinotekoisesti avustetun budjetti-itsemurhan avulla. Eivät osaa lukea, kirjoittaa saatika ymmärrä muita kieliä tai kulttuureita – siis oikeita kulttuureita. Noiden sotiminen, sotkeminen, möykkääminen ja tuhoaminen eivät ole kulttuuria, vaan pelkkää jätettä meidän näkökulmasta, kuten nuo ”kulttuurinsa” tuotokset itsekin. Heidän aikaansaamisiaan kotimaissaan tai täällä ei voi missään valossa siis esittää tai arvottaa kulttuurina tai minkäänlaisena sitä korvaavana vastikkeena – ikinä! Jokainen hiemankin tervettä järkeä omaava yksilö ymmärtää välittömästi, ettei niiltä yksinkertaisesti voi odottaa mitään positiivista. Rajalla jokaisen pääsy tänne tulisi ehdottomasti estää. Tänne jo päässeet on kaikki palautettava välittömästi. Ei penniäkään enää noihin kamaliin taakkoihin tai pian Suomikin voidaan lukea nk. ”kolmansiin maihin”.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here