Koti Uutisia Ulkomaat Intialainen “turvallisuuskoulutus” päätyi kuolemaan

Intialainen “turvallisuuskoulutus” päätyi kuolemaan

4

Intialaisen korkeakoulun turvallisuusharjoitus on aiheuttanut alkeellisuudellaan ja osallistujan kuoleman jälkeen ihmetystä maailmalla. Koulutuksessa kuollut 19-vuotias nainen työnnettiin rakennuksen laidalta alas kohti “mattoa”, jonka tarkoituksena olisi ollut pehmentää laskua. Työnnön jälkeen naisen pää osui rakennukseen, minkä jälkeen hän laskeutui kiristetyn maton päälle.

Tietojen mukaan nainen vietiin sairaalaan, mutta hänet todettiin kuolleeksi jo sairaalaan saavuttuaan. Viranomaiset ovat pidättäneet koulutuksesta vastanneen miehen. Häntä epäillään taposta. Poliisin tutkinnan aikana on myös paljastunut, että miehen väite siitä, että hän olisi valtiollisen viraston edustaja, on valhe.

Mies on vuosien mittaan suorittanut noin 1 500 samanlaista turvallisuuskoulutusta eri puolella Intiaa.

Lähde: RT

4 KOMMENTIT

  1. Tämä olisi ollut odotettavissa muslimeilta, mutta ei enää yliopistossa opiskelevilta intiaaneilta. No, ehkä tässäkin opittiin jotain. Että rakennuksesta joka ei pala ei ole mitään syytä hypätä.

    Jos kerran tuo ripakinttu halusi että joku hyppää niin miksei se itse hyvpännyt?

    • Käytä rodun nimeä, ei sen kultin. Balkaneillakin on joitakin muslimeita jotka ovat rodullisesti Eurooppalaisia.

      Intiassakin yrittävät vaan kopioida sitä mitä Eurooppalaiset tekevät, heikolla menestyksellä tietenkin koska eivät kykene samaan laatuun.

  2. Auts. Jos ihminen lyö päänsä noin kovaa, että kallo murtuu, se kuullostaa kuulemma samalta kuin kananmuna menisi rikki.

  3. Mutta hei, aika hyvällä prosentilla kaveri töniny ihmisiä katolta jos vain 1/1500 kuolee?

Comments are closed.