Koti Uutisia Internetiin ilmestyi Paljasta punikki -sivusto

Internetiin ilmestyi Paljasta punikki -sivusto

24

Internetiin ilmestyi alkuviikosta sivusto, joka omien sanojensa mukaan paljastaa anonyyminä toimivista “suomalaisvastaisista ja vihamielisistä, äärivasemmistolaisista, monikulttuuriuskontoa harjoittavista, liittovaltiohenkisistä ja muista epäisänmaallisista ryhmistä, joukoista, henkilöistä, järjestöistä, ryhmittymistä, viranomaisista, kolmannen sektorin toimijoista ja muista vastaavista vain niiden yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi.”

Sivusto syntyi ilmeisesti vastauksena vasemmiston masinoimalle kampanjalle, jossa kansallismielinen turva-alalla työskennellyt henkilö savustettiin ulos työpaikaltaan mielipiteidensä vuoksi. Ylläpitäjien mukaan vastaavanlaisia sivuja ja esimerkiksi työpaikalta ulos savustamisia “on tähän saakka harjoittanut äärivasemmisto, jonka puuhastelu on viime aikoina kohdistunut ei-vasemmistolaisten ihmisten savustamiseen pois näiden työpaikoilta vain ja ainoastaan näiden mielipiteisiin perustuen”. “Mielipide ei ole koskaan väkivaltaa”, ylläpitäjät lisäävät.

Sivulla on tähän mennessä julkaistu muutaman näkyvää agitointia suorittavan henkilön tietoja, joita voi käyttää esimerkiksi journalistisessa tarkoituksessa.

Voit tutustua sivustoon tässä osoitteessa: https://paljastapunikki.wordpress.com/about/

24 KOMMENTIT

  1. Siis onko tuo yksi vallankumouksellinen ja militantti oikeasti harkinnut tekevänsä rikosilmoituksen tuosta sivusta, kuten sen ylläpidolle viestitteli? Eikö kytät olekaan natsisikoja?

  2. Onko tolla piffillä punaiset naisten alushousut. Pakko todeta et on nää punikit helvetin sekaisin.

  3. Hitsi kommareilla punaiset pitsiset tangat. That’s turn me on! No, joo. Luonnollisesti huono vitsi koskee vain naispuolista punikkia. Heistähän ei tiedä, vaikka miehiksi itseään kutsuvat myös asustautuvat kyseisiin vermeisiin. Elämmehän vasemmistolaisen mädätyksen maailmassa, jossa kaikki punainen paska on kyldyyriä ja ylevää.

  4. Olisi anttifantti-punikin kannattanut hankkia henkselit vyön sijaan niin ei koko maailma nauraisi. Ja kun tuota kuvaa katsoo tarkemmin niin nuo eivät ole pelkät pitsipöksyt vaan ne taitavat olla sukkanauhaliivit. Niistä näkyy selvästi miten punaiset narut menevät vyön taakse. Ja meidän voittajalla taitaa olla punaiset saumasukatkin farkkujen alla.

    Eli siis todellinen transu heittelemässä kiviä vasemmiston hyväksi. Transuun viittaa sekin että normaalilla miehellä ei ole tuollaisia kananjalkoja. Tuollaiset tulee korkokengilla kävelystä.

  5. Onpa turha sivusto kun ei mitään tietoja varsinaisesti edes paljasteta. Jari Lainettakin suojellaan jättämällä kotiosoitteet ym. mainitsematta. Minkä takia?

    Liisa Levottoman kotiosoite oli hetken aikaa facebookissa esillä kunnes vasemmiston uhkaukset pisti vissiin niin pelottamaan ettei sivuston ylläpitäjä uskalla enää laittaa niitä.

    • “Soramontulle ja pumpum, soramontulle ja pumpum, soramontulle ja pumpum, soramontulle ja…”

      Etkö tosiaan muuta osaa kirjoittaa? Aina sama kommentti lähes joka uutiseen.

  6. Antifantit ovat juutalaisen suurpääoman hyödyllisiä idiootteja, eivät reppanat edes taida tajuta olevansa globalistien asialla “muh revolutions”

  7. Huomioin kanssa että sivusto on poistettu. Se voi tarkoittaa esim. kahta asiaa. WordPressille on valitettu sivustosta riittävästi ja vassarit ovat saaneet sen ajettua alas. Tai sivun luojaa on painostettu ja uhkailtu jolloin hän on päättänyt sulkea sivuston.

    Kun mietitään mitä vaihtoehtoja miellä on niin vanha sanonta nousee mieleen:”Katso ketä et saa arvostella ja tiedät kuka määrää”. Huomautan että “johtaa” ja “määrää” ovat kaksi eri asiaa. Veikkaisin että punikit määräävät johtajaa joka toteuttaa niiden toiveet. POliittisesti sanoen “päästäkseen samaan sänkyyn”.

  8. Kannattanee ottaa käyttöön samoja alustoja mitä kommarit käyttää “paljastus” sivuillaan.

  9. Sivuhistoriaa voi tarkastella täällä:
    https://archive.fo/paljastapunikki.wordpress.com

    Vielä varoituksen sana tämän
    https://archive.is/
    sivuston käyttämisestä tallentamiseen.

    Jos haluaa tallentaa todella tärkeän sivuston, mikään nettipalvelu ei ole sovelias, koska cyber-hyökkäyksessä tuollainen sivusto on aivan ensimmäisiä tuhoamisen kohteita.
    — Varmin tapa tallentaa lienee kuitenkin omalle koneelle. Tosin silloin jaettavuus kavereiden kesken kärsii.
    — Joten olisiko tallentaminen useaan paikkaan sitten hyvä ratkaisu? Tällöin taas tulee vastaan käytettävissä olevat resurssit. Eihän sitä nyt yhden sivun tallentamiseen voi koko päivää käyttää.

    Toisekseen. Joutuminen tai pääseminen, esimerkiksi sivuston https://archive.is/ tietokantaan on myös uhka omalle sivustolle: Cyber-hyökkäyksen tapahtuessa kaikki sinne tallennetut sivut ovat kuin luettelo tykistön koordinaateista, joita ensimmäisenä pommitetaan tässä informaatiosodassa. — Varasuunnitelma tarvitaan.

    Kolmanneksi. Jo nyt tuon sivuston tietokantaa käytetään algoritmeissa, joilla löydetään poliittisesti vaarallisia sivustoja. Liekö koko sivusto Googlen tai vastaavan omistama jonkun bulvaanin kautta?

  10. Taisi mennä spämmiin kolmesta linkistä. Tässä uudelleen yhdellä linkillä:

    Sivuhistoriaa voi tarkastella täällä:
    https://archive.fo/paljastapunikki.wordpress.com

    Vielä varoituksen sana tämän
    archive piste is
    sivuston käyttämisestä tallentamiseen.

    Jos haluaa tallentaa todella tärkeän sivuston, mikään nettipalvelu ei ole sovelias, koska cyber-hyökkäyksessä tuollainen sivusto on aivan ensimmäisiä tuhoamisen kohteita.
    — Varmin tapa tallentaa lienee kuitenkin omalle koneelle. Tosin silloin jaettavuus kavereiden kesken kärsii.
    — Joten olisiko tallentaminen useaan paikkaan sitten hyvä ratkaisu? Tällöin taas tulee vastaan käytettävissä olevat resurssit. Eihän sitä nyt yhden sivun tallentamiseen voi koko päivää käyttää.

    Toisekseen. Joutuminen tai pääseminen, esimerkiksi sivuston archive piste is tietokantaan on myös uhka omalle sivustolle: Cyber-hyökkäyksen tapahtuessa kaikki sinne tallennetut sivut ovat kuin luettelo tykistön koordinaateista, joita ensimmäisenä pommitetaan tässä informaatiosodassa. — Varasuunnitelma tarvitaan.

    Kolmanneksi. Jo nyt tuon sivuston tietokantaa käytetään algoritmeissa, joilla löydetään poliittisesti vaarallisia sivustoja. Liekö koko sivusto Googlen tai vastaavan omistama jonkun bulvaanin kautta?

  11. Anonyymi nimimerkki 001

    Nykyään, kun haluan netissä esiintyä tuntemattomana, käytän vaihtuvaa nimimerkkiä. Nimimerkkiä joka paikkaan kuitenkin kysytään. En käytä samaa nimimerkkiä useaan kertaan, koska tuo nimimerkki yhdistää eri kommentit toisiinsa. Sen seurauksena yhden nimimerkin henkilöllisyyden paljastuminen paljastaakin kaikki. Varsinkin, jos nimimerkki on uniikki tai ainakin riittävän harvinainen.

    — Nimimerkin on oltava joka kerran vaihtuva ja täysin uniikki tai sitten kaikkein yleisimmin käytetty nimimerkki. Esimerkiksi “Anonymous”.

    Itse käytän suomalaisista suku- ja etunimistä muodostettua vaihtuvaa nimimerkkiä. Ensi otin käyttöön mahdollisimman harvinaiset nimet, että aina olisi sellainen, jota nimeä ei ole kenelläkään. Tässä on kuitenkin sellainen riski, että joskus voi sattua nimi, joka on oikeasti jonkun käytössä, uniikki nimi. Tuon niminen henkilö saattaa kokea “hänen nimensä” käyttämisen loukkaavana.

    Niinpä käytän nimimerkkiin [sata] yleisintä naisen nimeä,[sata] yleisintä miehen nimeä ja [sata] yleisintä sukunimeä. Nimitietokanta löytyy netistä. Tällä tavalla muodostetun henkilön nimisiä on Suomessa vähintään satoja jokaista, joten massan paljous estää ketään loukkaantumasta oman nimensä julkisesta käytöstä. Ja voihan tuota [sata] pienentää niin aina enemmän on tuon nimisiä.

  12. Anonyymi nimimerkki 002

    Sama käytännössä, Linux

    Yksinkertaistetusti:
    — Kirjoitan tiedostoon pojat.txt sata yleisintä miehen nimeä, yksi nimi yhdelle riville.
    — Kirjoitan tiedostoon tytot.txt sata yleisintä naisen nimeä, yksi nimi yhdelle riville.
    — Kirjoitan tiedostoon sukunimi.txt sata yleisintä sukunimeä, yksi nimi yhdelle riville.

    — Avaan päätteen kansiossa, jossa nuo tiedostot ovat: oikea klikkaus –> avaa pääte kansiossa.
    — kirjoitan komentoriville seuraavasti ja painan ENTER:

    echo -n `cat pojat.txt tytot.txt | sort -R | tail -1` "" ; echo `cat sukunimi.txt | sort -R | tail -1`

    echo -n `cat pojat.txt tytot.txt | sort -R | tail -1` “” ; echo `cat sukunimi.txt | sort -R | tail -1`

    Serverille sama
    Voisihan ajatella, että “Anonymous” (kiinteän) nimen sijaan jo palvelin ehdottaa käyttäjälle randomia nimimerkkiä.

    Lopuksi varoitus
    Älä suorita omalla koneella tuntemattoman henkilön antamia komentoja, jos et ymmärrä mitä teet.

    Terveisin
    Patrik Kärkkäinen
    Jarkko Huotari
    Sonja Savolainen
    Pauliina Koistinen
    Pasi Juntunen
    !

Comments are closed.