Koti Uutisia Sionismi IMF:n historian suurimmasta velkapaketista päätettiin juutalaisen rabbin kutsuilla

IMF:n historian suurimmasta velkapaketista päätettiin juutalaisen rabbin kutsuilla

3
Rabbi Arthur Schneier.

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) sopi historiansa suurimman velkapaketin kasvattamisesta juutalaisen rabbin järjestämillä illalliskutsuilla, kirjoittaa Financial Times (FT). Velka myönnettiin Argentiinalle, jonka sisäpolitiikkaa pankkiirit ovat pyrkineet manipuloimaan aggressiivisesti jo vuosikymmenten ajan.

Argentiinan ohella IMF on sekaantunut viime vuosina erityisen näyttävästi Egyptin, Kreikan ja Ukrainan asioihin. IMF:n isä oli juutalainen Harry Dexter White, joka toimi Neuvostoliiton vakoojana. Pankki perustettiin toisen maailmansodan jälkeen varmistamaan, etteivät länsimaat eivätkä muutkaan valtiot enää rakentaisi kansallissosialistisen Saksan tai fasistisen Italian kaltaisia itsenäisiä talousalueita.

Perustamisensa jälkeen IMF on toiminut sionististen isäntiensä poliittisena käsikassarana maapallon jokaisessa kolkassa. Pankki sitoo valtioita korko-orjuuteen kohtuuttomilla lainaehdoilla ja vaatii uhrejaan luopumaan poliittisesta itsenäisyydestään velkahelpotusten vastineeksi.

IMF on taistellut rajusti Argentiinassa taloudellisia nationalisteja vastaan. Nyt pankki on niskan päällä, sillä maassa on ennätysglobalistinen hallitus, joka suostui ottamaan valuuttarahastolta ennätyssuuren lainan. Velkaneuvotteluita on käyty vähintäänkin mielenkiintoisissa kulisseissa.

Velkapaketin kasvattamisesta päätettiin rabbiksi koulutetun ökyrikkaan juutalaisen Arthur Schneierin illallistilaisuudessa New Yorkissa. Paikalla olivat IMF:n johdon ohella Yhdysvaltojen juutalainen valtiovarainministeri Steven Mnuchin sekä juutalainen suursijoittaja Stephen Schwarzman, joka on toiminut Donald Trumpin talousneuvoston puheenjohtajana.

IMF:n johtaja Christine Lagarde kertoi tilaisuudessa, että hän on rakentanut “loistavat suhteet” juutalaiseen Mnuchiniin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Suhteen suurimpana symbolina pidetäänkin Mnuchinin ja Trumpin tukea IMF:n historiallisen suurelle lainapaketille.

Yhteistyö IMF:n kanssa sopii hyvin juutalaispankki Goldman Sachsissa aiemmin työskennelleen Mnuchinin linjaan. Viime keväänä valtiovarainministeri vaati avoimesti lisää globalismia patistaen valuuttarahastoa pakottamaan jäsenvaltioitaan purkamaan kansainvälisiä markkinoita hidastavat raja-aidat.

Lähde: Financial Times

3 KOMMENTIT

  1. IMF:n sekaantuminen Suomenkin asioihin on hälyyttävää. Ja vielä hälyyttävämpää on Lagarden valta EKP:ssä. Nainen joka sai väärinkäytösten (=petosten) vuoksi potkut IMF:ltä. Ja jos sieltä saa potkut niin se on jotain aivan ainutlaatuista. Sillä tuntuu että mikään ei ole epänormaalia IMF:n toiminnassa.

  2. Mitä on raha? Mistä IMF sitä saa. Riittääkö, että se perustaa lainaa varten tilin ja näpyttelee sille jonkin ison summan. Ja sitten tätä tyhjästä luotua summaa siirretään osissa toisiin pankkeihin. Ja lopulta muutama satanen päätyy jonkun taviksen tilille, jossa sitä pienennetään sitä mukaan kuin tavis tekee ostoksia.

Comments are closed.